Diktaattoripörssi

Sotilassankari Sani Abacha kaappasi vallan marraskuussa 1993. Siitä alkoi viiden vuoden väkivaltainen seikkailu, jonka varrella Abacha kavalsi Nigerian kansantaloudesta enemmän kuin kukaan koskaan. Diktaattori olisi varastanut enemmänkin, mutta massiivinen Viagra-annos räjäytti kenraalin sydämen kesken lemmenleikkien.

Heydar Aliyev sai potkut Neuvostoliiton politbyroosta vanhoillisuuden ja korruption vuoksi. Se ei estänyt vanhaa KGB-miestä keksimästä itseään uudelleen ja nousemasta valtaan itsenäistyvässä Azerbaidžanissa, jota hän hallitsi kovakätisesti, kunnes pettävä terveys ajoi diktaattorin siirtämään vallan pojalleen.

Ilham Aliyev käyttää öljystä vauraan maansa rikkauksia häikäilemättömästi hyväkseen lobatessaan ja lahjoessaan eurooppalaisia poliitikkoja puhumaan hyvää hirmuvallastaan. Korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden vastainen järjestö OCCRP valitsi Aliyevin "vuoden mieheksi" vuonna 2012.

Idi Aminin valtakaudella Ugandan vesivoimalan luukut tukkeutuivat ruumiista, joita diktaattorin veriset "puhdistukset" tuottivat Niiliin kuin liukuhihnalta. Amin myönsi itselleen prameita kunniamerkkejä ja julisti itsensä Skotlannin kuninkaaksi. Hän oli höpsöttelevän seuramiehen viittaan verhoutunut vainoharhainen ja verenhimoinen tyranni.

Fulgencio Batista hallitsi Kuubaa diktaattorina kahteen otteeseen kolmessa eri roolissa. Ensin hän oli progressiivinen työväen tuella ratsastava sosialistipopulisti, ja myöhemmin hänestä tuli läpimätä mafiaa, Yhdysvaltoja ja rikkaita nuoleskeleva ryöstäjä ja murhaaja.

Eräänä kauniina päivänä hammaslääkäri Gurbanguly Berdimuhamedow sai Turkmenistanin diktaattorista uuden potilaan. Se oli alkusysäys tarua ihmeellisemmälle totuudelle, jossa lääkäristä tulee diktaattorin seuraaja, miljoonien palvoma kaikkivoipa ja erehtymätön Arkadag, Turkmenistanin kansan suojelija.

Paul Biya, Kamerunin yksityisyyttään vaaliva diktaattori jo yli neljänkymmenen vuoden ajalta, esiintyy julkisuudessa vain harvoin. Silloin kun Biya näyttäytyy, hän tekee sen yleensä suorittaakseen lempitemppunsa, vaalien väärentämisen ja itsensä valitsemisen presidentiksi aina vain uudelle kaudelle.

Jean-Bédel Bokassa rakasti oman suuruutensa ylistämistä. Hän ei tyytynyt olemaan elinikäinen presidentti, vaan kruunautti itsensä keisariksi. Hän hauskuutti keisarillista korkeuttaan syöttämällä vihollisiaan diplomaateille, ja myöhemmin, kun hänet oli syrjäytetty, Bokassasta tuli kolmastoista apostoli ja paavin salarakas.

Ali Bongo Ondimba nousi valtaan isänsä valtavasta varjosta ja on diktaattorina vain kalpea varjo edeltäjästään. Saatuaan halvauksen vuonna 2018 hänen otteensa vallankahvasta on entistäkin hatarampi.

Omar Bongo oli pieni mies, joka ryysti ahneesti maansa suuret öljyrikkaudet. Bongo oli todellinen selviytyjä, joka pokkuroi entistä siirtomaavaltaa ja valutti juuri riittävästi pennosia alaspäin ostaakseen itselleen tarvitsemansa tuen pysyäkseen vallassa läpi neljän vuosikymmenen.

Nicolae Ceaușescu, ajatusten Tonava ja Karpaattien nero, johti Romaniaa megalomaanisin ottein kunnes sortui kommunismin mukana itäblokin ainoassa väkivaltaisessa vallanvaihdossa. Ceausescu, Kim Il-Sungin ystävä ja ihailija, tuhosi henkilökulttia kutoessaan ison kimpaleen Romanian historiaa.

Tieto lisää tuskaa, joten Francois Duvalier piti kansan tahallaan vailla koulutusta. Näin Papa Docin oli helpompi syöttää alamaisilleen pajunköyttä itsestään uudelleensyntyneenä voodoojumalana. Diktaattorin yksityisarmeija alisti heidät, joita tyrannin yliluonnolliset kyvyt eivät pelottaneet tottelevaisiksi.

Jean-Claude Duvalierista tuli 19-vuotiaana maailman nuorin elinikäinen presidentti, vaikka hän olisi itse halunnut olla pelkkä liukas playboy. Jean-Claude varasti minkä kykeni ja pakeni kumouksen koittaessa lentokoneen ruuma pullollaan kansalta varastettuja rikkauksia.

Gnassingbé Eyadéma vei Togon ensimmäiseltä presidentiltä omakätisesti sekä viran että hengen, eikä sen jälkeen koskaan uskaltanut koston pelossa luopua vallasta. Eyadéma, jota tuhannen tytön tanssi- ja lauluryhmä oli aina valmiina ylistämään, julkaisutti itsestään kertovan supersankarisarjakuvan.

Muammar Gaddafista tuli Libyan diktaattori 27-vuotiaana. Hän halusi yhdistää niin arabit kuin Afrikankin, asui palatsissa mutta esiintyi teltassa, kirjoitti suorasta demokratiasta ja hallitsi yksinvaltiaana. Gaddafi tuki terrorismia ja perusti koulun diktaattoreille, mutta liittyi myöhemmin terrorismin vastaiseen sotaan.

Faure Gnassingbé onnistui kuin onnistuikin seuraamaansa isäänsä diktaattorina monisyisten, monimutkaisten ja lainvastaisten perimysjärjestysmanööverien jälkeen. Nuoremman Gnassingbén suurimmat saavutukset presidenttinä ovat Togon fosfaattisektorin tuottojen varastaminen ja opposition väkivaltainen tukahduttaminen.

Etiopian keisari Haile Selassie nautti ulkomailla arvostusta vanhempana valtiomiehenä. Hän oli perustamassa sekä YK:ta että Afrikan yhtenäisyysjärjestöä. Kotirintamalla sujui heikommin: ihmiset kärvistelivät vielä 70-luvullakin feodaalivallan alla nälkäisinä ja lukutaidottomina.

Saddam Hussein, Irakin kaikkivoipa presidentti, näki itsensä arabimaailman johtajana. Saddam harjoitti aktiivista sisä- ja ulkopolitiikkaa, mutta aiheutti lupaavan alun jälkeen naapureilleen ja omille kansalaisilleen pelkkää kärsimystä. Irak on edelleen kurja paikka, mutta "uutta Saladinia" kaipaa vain harva.

Toimittajat vai homoseksuaalit? Yahya Jammeh ei osannut päättää kumpaa ihmisryhmää hän vihaa enemmän, joten hän teki kompromissin ja vainosi kumpaakin joukkoa yhtä tunnollisesti läpi lähes neljännesvuosisataisen valtakautensa.

Kim Il-sung, Korean demokraattisen tasavallan diktaattori, muutti maansa orwellilaiseksi teemapuistoksi. Kim kehitti Juche-filosofian, joka korostaa "omavaraisuutta" mutta merkitsee käytännössä pulaa ja nälkää. Suuren johtajan hanke Korean yhdistämiseksi raudalla johti ikuiseen vihanpitoon kylmän sodan viimeisellä rintamalla.

Toisen epäonni on toisen onni. Kim Jong-ilin vanhinta poikaa ehdittiin jo koulia johtajaksi, mutta tämän koomattua pahasti Suuren seuraajan titteli karkasi nuoremmalle velipuolelle. Ja niin tapahtui, että vuonna 2011 kolmikymppisestä Kim Jong-unista leivottiin Pohjois-Korea Oy:n uusi toimitusjohtaja.

Aljaksandr Lukašenka nousi itsenäisen Valko-Venäjän presidentiksi maan ensimmäisissä ja viimeisissä vapaissa vaaleissa 1994, valtaapitäviä kritisoineen populistisen kansanliikkeen ehdokkaana. Lukašenka, jonka tiedetään ylpeästi kehuneen itseään Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi, on johtanut maataan kuin Neuvostoliitto ei olisi hajonnutkaan, Moskovasta tukea tarvittaessa anoen.

Francisco Macías Ngueman valtakaudella Päiväntasaajan Guinea tunnettiin Afrikan Dachauna. Macías, joka saattaa olla hulluin hulluista diktaattoreista, vainosi kaikkia ja tuhosi kaiken. Kun kansa yritti karata, diktaattori poltti veneet ja miinoitti tiet. Ne onnettomat, jotka eivät päässeet pakoon, Macías murhasi tai passitti plantaaseille orjatyöhön.

Ferdinand Marcos oli epäilemättä yksi maailmanhistorian inhottavimmista lieroista. Hän oli tuomittu murhaaja, patologinen valehtelija ja elostelija, kansaansa sotatilalain avulla kurmoottava tyranni ja, viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, kaikkien aikojen suurin varas.

Slobodan Milosevicilla oli näppinsä pelissä kaikissa 1990-luvun Balkanin sodissa ja niihin kiinteästi kytkeytyvissä kansanmurhissa. Milosevic oli valmis käyttämään äärimmäisiä keinoja lisätäkseen omaa valtaansa ja estääkseen Jugoslavian osatasavaltojen itsenäistymisen.

Min Aung Hlaing kaappasi vallan, kuten Myanmarissa sotilaspomoilla säännöllisin väliajoin tapana on, vuoden 2021 alussa. Jo ennen keikausta hän oli ansioitunut kahmimalla valtaa ynnä rahaa perheelleen ja organisoimalla armeijan suorittaman rohingya-kansan joukkotuhonnan.

Mobutu Sese Seko afrikkalaisti Kongon Zaireksi ja kansallisti maan luonnon- ja muutkin varat itselleen. Mobutun korruptoitunut kleptokratia teki Zairesta konkurssipesän, jonka mittavan valtiovelan diktaattori olisi halutessaan voinut kustantaa omasta pussistaan.

Mswati III on Afrikan viimeinen absoluuttinen monarkki, joka törsää omiin menoihinsa neljänneksen Swazimaan kansantuotteesta. Itselleen nuoria morsiamia kidnappaavalta tyrannilta ei puutu mitään niistä ylellisyyksistä, joista hänen keskiaikaa elävä ja aika ajoin nälkää näkevä kansansa ei osaa edes uneksia.

Robert Mugabe aloitti vapaustaistelijana ja Afrikan sankarina, mutta turmeltui yhdeksi aikamme pahimmista tyranneista. Mugaben kaudella Zimbabwe on kokenut henkisen ja taloudellisen romahduksen, jollaista ei rauhan aikana ole aiemmin nähty kuin Weimarin Saksassa.

Nuoreen Yoweri Museveniin kohdistui 1980-luvulla suuria odotuksia, olihan hän kaatamassa kahta veristä diktaattoria. Kolmekymmentäviisi vuotta myöhemmin hän on itse ihmisoikeuksia polkeva tyranni, joka takertuu taantumukselliseen valtaansa kuin hukkuva viimeiseen oljenkorteen.

Saparmurat Nijazov muokkasi Turkmenistania kiihkeästi omaksi kuvakseen kunnes aikainen poismeno keskeytti lupaavasti alkaneen työn. Suurta johtajaa jäivät kaipaamaan kaikki maailman kirjastoista ja eläkkeistä vapautetut luita pureskelevat turkmeenit. Vain Ruhnama, Nijazovin kirjallinen suurteos, lohdutti kansakuntaa sen suurimman surun päivänä.

Panaman vahva mies Manuel Noriega auttoi Yhdysvaltoja vastustamaan kommunismia ja Yhdysvaltain kansalaisia tyydyttämään kokaiininhimonsa. Siinä sivussa hän teki itsestään rikkaan miehen ja keskitti itselleen vähitellen kaiken vallan. Hyviä aikoja riitti pitkään, mutta kylmän sodan päätös muodostui kenraalille kalseaksi.

Kauan sitten, kaukana Afrikassa, Teodoro Obiang Nguema Mbasogo oli pienen, tuntemattoman ja köyhän maan julma tyranni. Sitten hän löysi paljon öljyä ja hänestä tuli pienen, tuntemattoman ja köyhän maan julma ja ökyrikas tyranni.

Daniel Ortega johti vallankumousta, joka vapautti Nicaraguan Somozan perheen vihatusta diktatuurista. Ortega äänestettiin oppositioon 1990, jonka jälkeen hän kulutti yli viisitoista vuotta saadakseen vallan takaisin. Sen tehtyään Ortega murskasi demokratian ja ryhtyi Somozan kaltaiseksi diktaattoriksi.

Mohammad Reza Pahlavi kertoi olevansa perustuslaillinen monarkki ja kuvitteli olevansa uudistaja, mutta hallitsi autokraattisesti salaisen poliisin avulla ja kahmi kansan omaisuutta. Iranin viimeinen keisari tunnettiin viriilinä mestaridiplomaattina, mutta lopulta hän oli sairas mies jota vihasivat kaikki.

Augusto Pinochet antoi shokkihoitoa Chilen demokratialle ja sosialismille. Keinot: kidutuksia, kadotuksia, radikaali uusliberalistinen talousohjelma. Lopputulos: tulonsiirto ulkomaille ja megarikkaille, kurjistunut keskiluokka ja kasvanut köyhyys.

Kun sairas, juoppo presidentti Jeltsin nimesi vuosituhannen vaihteessa seuraajakseen tuntemattoman mutta reippaan oloisen nuoren KGB-miehen, maailma katseli Venäjälle toiveikkaana. Vladimir Putin valitsi kansallismielisyyden, autoritarismin, kleptokraattisen valtioterrorin ja sotien ynnä valloitusten tien, ja maailman katse oli täynnä kauhua.

Luis-veli oli hallinnut Nicaraguaa lempeämmin, mutta Anastasio Somoza Debayle muistutti diktaattorina enemmän isäänsä. Hän ei sietänyt minkäänlaista oppositiota, vaan pamputti ja ryösti kuin viimeistä päivää. Nicaraguan pääkaupunki ei ole vieläkään kaikilta osin toipunut nuorimmasta Somozasta, jota ei syyttä suotta kutsuttu "vampyyridiktaattoriksi".

Luis Somoza Debayle peri isältään maan ja maan suurimman korporaation. Hänen aikakaudellaan sorto oli Nicaraguassa lievempää, mutta korruptio yhtä mehevää. Nicaragua ajautui sisällissotaan, mutta diktaattori ei ehtinyt katsoa sitä korttia loppuun asti menehdyttyään sydänkohtaukseen 44-vuotiaana.

Anastasio Somoza Garcían hallinto oli jopa Latinalaisen Amerikan mittapuulla poikkeuksellisen mätä. Kaikki korkeat virat ja omaisuus jaeltiin diktaattorille ja tämän sukulaisille, ja äkkirikastunut suvun patriarkka johti Nicaraguaa kuin koko maa olisi ollut hänen henkilökohtaisesti omistamansa yritys.

Ennen kuin Rafael Trujillosta tuli yksinvaltias, hän kunnostautui kollaboratöörinä, kidnappaajaana ja raiskaajana. Diktaattorina Trujillo varasti, murhasi ja pönkitti egoaan minkä kerkesi kunnes konepistoolimiehet niittivät Yhdysvaltojen tuen hiivuttua despootin autoonsa kesken huviajelun.

Todor Zivkov, yksi harmaimmista itäblokin hännystelijädiktaattoreista, kannatti Neuvostoliiton kanssa samaa mieltä olemista ja perheenjäsentensä paapomista. Zivkov vastusti kaikkia uudistuksia neuvostokommunismin romahdukseen asti, ja lopulta vanha ja patavanhoillinen johtaja siirrettiin syrjään.