Diktaattoripörssi

Robert Mugabe syntyi helmikuun 21. päivänä vuonna 1924, Etelä-Rhodesian pääkaupungin Salisburyn lähistöllä. Hän oli kolmanneksi vanhin katolilaisen perheen kaikkiaan kuudesta lapsesta, mutta molemmat Robertin vanhemmat sisarukset kuolivat lapsina.

Mugaben kirvesmiesisä matkusti töiden perässä Etelä-Afrikkaan Robertin ollessa kaksitoistavuotias, muttei tuntemattomasta syystä koskaan palannut. Robert ja hänen kolme nuorempaa sisarustaan jäivät yksin opettaja-äidin huollettaviksi - epäilemättä kovaa, ankaraa työtä köyhässä ja maatalousvaltaisessa siirtomaassa.

Mugaben nuoruuden Afrikassa koulunkäynti oli harvojen herkkua, ja nuori Robert oli onnekas saadessaan kunnon koulutuksen. Hän opiskeli muun muassa Kutama Collegessa, joka vielä tänäkin päivänä tunnetaan yhtenä Afrikan parhaista kouluista. Luokkatoverit ovat kuvailleet Mugabea älykkääksi pojaksi, joka nautti lähinnä omasta seurastaan ja jonka parhaat ystävät olivat kirjoja.

Ansaittuaan opettajan kelpoisuuden Mugabe jatkoi opintojaan Etelä-Afrikassa. Siellä hän tutustui moniin aikalaispoliitikkoihin, muun muassa Sambian ja Tansanian ensimmäisiin presidentteihin, ja valmistui yliopistosta englannin kielen ja historian kandidaatiksi vuonna 1951.

Valmistuttuaan Mugabe luennoi ja opetti seuraavat vuodet sekä Etelä-Rhodesiassa että muissa Afrikan brittiläisissä (siirto)maissa. Opettaessaan vasta itsenäistyneessä Ghanassa 1950-lopulla hän tapasi tulevan vaimonsa Sallyn, ja keräsi vaikutteita ja inspiraatiota legendaariselta vapaustaistelijalta, Ghanan ensimmäiseltä päämininisteriltä Kwame Nkrumahilta.

Palattuaan vuonna 1960 kotikaupunkiinsa, esitelläkseen morsiamensa äidilleen, marxilaiseksi julistunut Mugabe huomasi Etelä-Rhodesian muuttuneen. Rasistinen valkoinen siirtomaahallinto harjoitti sortoa muun muassa ajamalla mustia pakosalle kodeistaan valkoisten uudisasukkaiden alta, ja väkivaltaisuuksiin asti yltyvät levottomuudet olivat yleisiä.

Mugabekin osoitti mieltään, ja jakoi kollegoilleen kokemuksiaan vastikään itsenäistyneestä Ghanasta. Hän liittyi valkoista valtaa vastustavaan puolueeseen NDP:hen, ja vain viikkoja myöhemmin hänet äänestettiin tärkeähköön puolueensisäisen virkaan. Mugabe perusti militantin nuorisojärjestön, joka alkoi levittää itsenäistymisen sanomaa.

Kun puolue kiellettiin, se muodostettiin uudelleen nimellä ZAPU, ja puolueen jäsenmäärä nousi lähes puoleen miljoonaan. Mugabe ja hänen kannattajansa himoitsivat kuitenkin nopeampaa ja väkivaltaisempaa toimintaa kuin puolueen neuvotteluihin uskova johto, joten he irtautuivat vuonna 1963 ZAPU:sta ja perustivat kilpailevan ZANU-liikkeen. Mugabe saarnasi suoraa toimintaa: "me valtaamme tämän maan emmekä siedä leukojen louskutusta."

Siirtomaahallinto reagoi kieltämällä molemmat järjestöt ja heittämällä niiden johdon tyrmään. Vankilassa Mugabe käytti aikaansa etäopiskeluun: hän luki muun muassa lakia ja taloustiedettä, ja suorastaan keräili tutkintoja. Samalla hän salaa suunnitteli sissisotaa Etelä-Rhodesian vapauttamiseksi brittien ikeestä.

Rhodesia julistautui yksipuolisesti itsenäiseksi vuonna 1965, mutta Ian Smithin johtama valtio ei onnistunut saamaan kansainvälistä tunnustusta ja se kärsi suuresti YK:n kauppasaarrosta. Huolimatta siitä, että mustien vastarintaliikkeiden johtajat olivat telkien takana, väkivalta kiihtyi kiihtymistään.

Vuonna 1974 Smith salli Mugaben poistua vankilasta lomalle, ja tämä pakeni välittömästi. Jo ollessaan vangittuna hänet oli äänestetty ZAPU:n johtoon, ja vapauduttuaan Mugabe johti sissisotaa vasta Portugalista itsenäistyneestä Mosambikista käsin. ZAPU ja ZANU muodostivat yhteisrintaman, ja taistelut riehuivat.

Mugabea arvostelleilla puolueen jäsenillä oli näinä aikoina tapana joutua outoihin, yleensä tappaviin onnettomuuksiin. Häntä kritisoineen lehden toimituksessa räjähti pommi, ja lehden toimittajat pahoinpideltiin.

Smithin hallituksen ystävät kävivät vähiin, ja lopulta sen oli vuonna 1979 annettava periksi. Solmittiin aselepo, jota seuranneissa neuvotteluissa Mugabe esiintyi jalomielisenä. Valkoiset saivat myönnytyksiä, ja osapuolet saivat sovittua enemmistön hallitseman Zimbabwen tasavallan perustamisesta. Kun Mugabe syksyllä palasi kotimaahansa, massat ympäri Zimbabwea ja Afrikkaa tervehtivät häntä sankarina ja vapauttajana.

Vuoden 1980 vaalit olivat kaaoottiset. Kaikki puolueet käyttivät pelottelutaktiikkaa, ja tuloksia väärennettiin surutta. Täysiä laatikollisia ääniä löydettiin teiltä ja ojista. Robert Mugabe valittiin pääministeriksi, ja hän vannoi virkavalansa 18. maaliskuuta.

Pohjois-Korea koulutti Zimbabwen armeijalle erikoisyksikön alkaen vuodesta 1981. Tämä niin kutsuttu Viides prikaati sai tulikasteensa, kun riitaisat ZANU ja ZAPU, joiden kannatus määräytyi pitkälti heimorajojen mukaan, ajautuivat lopulliseen välirikkoon. Mugabe lähetti eliittijoukkonsa murskaamaan vihollisen tukialueen, ja kymmeniä tuhansia siviilejä murhattiin vuosina 1983-1987.

Puhdistettuaan vihollisensa Mugabe yhdisti ZANU:n ja ZAPU:n vuonna 1987. Mugabesta tuli sekä uuden puolueen, ZANU-PF:n, johtaja että Zimbabwen presidentti. Valta keskitettiin presidentille, ja Zimbabwesta tuli yksipuoluevaltio. Kaikki valkoisille annetut myönnytykset peruttiin, ja hallitus ryhtyi pakkolunastamaan heidän maitaan.

1990-luvun loppuun mennessä aikanaan ylistetyn Mugaben suosio oli pohjalukemissa. Valkoisten maiden pakkolunastukset olivat kansan keskuudessa epäsuosittuja, ja Zimbabwen suunnitelmatalous laahasi pahemman kerran. Britannia, joka oli pitkään maksanut korvauksia valkoisille viljelijöille näiden menettämistä maista, kieltäytyi tekemästä niin vastaisuudessa. Lisäksi Mugabe osallistui sotaan Kongossa, ja se kävi maalle kalliiksi.

Vuonna 2000 Mugabe järjesti kansanäänestyksen laista, joka olisi sallinut hänen takavarikoida valkoisten maat korvauksetta. Valtavasta mediarummutuksesta huolimatta äänestäjät äänestivät uutta perustuslakia vastaan. Mugabe ei tästä hätkähtänyt: hän lähetti karskit veteraaninsa liikkeelle ja valkoisia alettiin ajaa mailtaan väkivalloin.

Zimbabwe ajautui syöksykierteeseen. Kaupallisten maatilojen uudet viljelijät, jotka yleensä kuuluivat ZANU-PF:n johtoon ja Mugaben ystäviin, olivat parhaimmillaankin kokemattomia ja pahimmillaan heitä ei edes kiinnostanut viljellä maata. Kaikkien maataloustuotteiden tuotanto romahti, ja Zimbabwen dollari menetti arvonsa. Pahimmillaan 230 miljoonan prosentin vuosittainen hyperinflaatio johti siihen, että Zimbabwe luopui kokonaan omasta valuutasta vuonna 2009.

2000-luvun loppuun mennessä Zimbabwesta oli tullut yksi maailman köyhimmistä maista. Maa oli jos ei maailman korruptoitunein niin ainakin lähelle, työttömyys lähenteli sataa prosenttia, ja suuri osa kansasta eli kansainvälisen avun varassa. Samaan aikaan maassa riehunut AIDS-epidemia piti huolen siitä, että odotettavissa oleva elinikä oli laskenut noin 35 vuoteen - matalimmaksi kaikista maailman maista.

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: vanhana opettajana Mugabe oli edistänyt koulutusta, ja Zimbabwen väestö on edelleen lukutaitoisinta Afrikassa. Viime aikoina massoittain kouluja on tosin suljettu, joten tälläkin mittarilla maan suunta lienee vahvasti alaspäin.

Huolimatta kansalleen aiheuttamasta tuskasta Mugabe on takertunut valtaan kuin hukkuva viimeiseen oljenkorteen. Presidentti on ekspertti väärentämään vaaleja, ja vasta vuonna 2008 - erityisen röyhkeän vaalivilpin ja -väkivallan jälkeen - Mugabe oli pakotettu jakamaan valta opposition kanssa. "Vallanjako" on kuitenkin suhteellinen käsite, ja vuonna 2013 Mugabe puolueineen saavutti jälleen vaaleissa maanvyörymävoiton.

Vuonna 2014 Robert Mugabe täytti 90 vuotta. Leikatessaan kakkua diktaattori kertoi tuntevansa olonsa "yhdeksänvuotiaaksi". Kesällä hän turskautteli suustaan uhmakasta rasistista ja antikolonialistista propagandaa, ja julisti että jäljelläolevien muutaman sadan valkoisen maanviljelijän "on lähdettävä" koska valkoiset eivät enää pian saa omistaa maata Zimbabwessa.

Marraskuussa 2017 Mugabe antoi varapresidentilleen potkut. Huhuttiin, että hän aikoi tehdä vaimostaan Gracesta seuraajansa. Grace oli kuitenkin epäsuosittu, ja Zimbabwen kansalliskaarti asetti diktaattorin kotiarestiin "häntä rikollisilta suojelevana toimenpiteenä".

Kuun puolivälissä ZANU-PF erotti Mugaben puolueen johdosta, ja antoi presidentille ultimaatumin: eroa seuraavaan päivään mennessä tai ota vastaan virkasyyte. Mugabe piti puheen jossa kieltäytyi uhmakkaasti eroamasta, ja niinpä puolue ryhtyi lupaaminsa toimiin.

Aloitteen läpimeno kaksikamarisessa parlamentissa oli epävarmaa, mutta käsittelyn alettua Mugabe yllättäen ilmoitti kirjeen muodossa eroavansa. Diktaattori oli onnistunut sopimaan edulliset ehdot; hän sai syytesuojan koko suvulle, sai säilyttää omistuksensa yrityksissä ja hänelle suoritettiin ainakin kymmenen miljoonan dollarin kertaluonteinen korvaus palveluksistaan maan hyväksi.

Tultuaan syrjäytetyksi Mugabe eli valtion kustannuksella ylellisesti ja paapottuna. Vuonna 2018 Mugabe totesi, että valta kuului oikeasti edelleen hänelle, mutta tämä ei johtanut mihinkään. Myöhemmin hän ilmoitti juhlavastiu äänestävänsä presidentinvaaleissa entisen vihollispuolueensa ehdokasta; tämäkään ei onnistunut järisyttämään, korkeintaan ärsyttämään.

Vuonna 2019 Mugabe oli jo niin huonossa kunnossa ettei pystynyt kävelemään. Hän sai useampaan otteesen hoitoa Singaporessa, jossa kuoli tiettävästi syöpään 95-vuotiaana. Ruumis lennätettiin takaisin Zimbabween, jossa harvalukuisat kannattajat jaksoivat vielä muistella entistä johtajaa. Virallisen muistotilaisuuden 60.000-päinen stadion oli ilmakuvan perusteella suurinpiirtein neljänneksen verran täynnä.