Diktaattoripörssi

Tietoa Diktaattoripörssistä

Olen ylläpitänyt Diktaattoripörssiä jo yli kaksikymmentä vuotta, käytännössä koko sen ajan kun olen tehnyt webbiä ensin koulussa ja myöhemmin työkseni. Joskus ylläpitoni on ahkeraa, toisinaan vähemmän ahkeraa. Diktaattoripörssillä on joka tapauksessa paljon tunnearvoa, ja se on ollut minulle oppimisen kannalta tärkeä. Harrasteprojektit ovat koodarille hyvä henkireikä, koska niissä ei ole kaupallisia tai muitakaan paineita.

Diktaattoripörssi vuonna 1999

Diktaattoripörssi syntyy

Keksin Diktaattoripörssin sattumalta, jonain pimeänä myöhäissyksyn tai alkutalven iltana 1999. Webbisivukurssin opettaja oli antanut meille tehtäväksi rakentaa jouluun mennessä arvosteltavat kotskasivut. Surffasin netissä, pohdiskellen sivuille sisältöä. Jostain syystä, en muista alkuunkaan miksi, hain ja tallentelin levylle diktaattorien propagandajulisteita.

Historia on aina kiinnostanut minua. Jos en olisi ollut laiska lukiossa ja / tai lukiessani pääsykokeisiin, minusta olisi varmaankin tullut historianopettaja. Kerätessäni propagandakuvapankkia ryhdyin pohdiskelemaan diktaattorien konkreettista pahuusjärjestystä. Muistan, kuinka sanaDiktaattoripörssi ykskaks vain pulpahti päähäni. Sellainen minun oli kotisivuille saatava!

Olen ensimmäisenä valmis myöntämään, että minulla on visuaalisesti huono maku. Vuodet ovat onneksi koulineet sitä, koska viime vuosituhannen lähestyessä loppuaan minulla oli visuaalisesti todella huono maku. Haluan uskoa, että tavoittelin MHM-pelini henkeä (se oli susiruma), mutten ole siitä varma. Joka tapauksessa ensimmäinen Diktaattoripörssi, joulun 1999 kotisivulle integroitu, oli rujo.

Seuraavien vuosien aikana Diktaattoripörssi kehittyi hitaasti mutta varmasti taitojeni mukana. Siitä tuli ajan mittaan vähemmän ruma ja tietomääräkin kasvoi. Sivu oli kiva opiskelun kannalta, koska sitä pystyi hyödyntämään monilla kursseilla. Kirjoitin diktaattorien tekstejä kursseilla jotka liittyivät hyper- tai muuhun asiankuuluvaan mediaan. Pidin toimintaani hyväksyttävänä, jopa kunniallisena. Vähänpä tiesin, mitä oli tuloillaan!

Diktaattoripörssi vuosina 2002-2006

Itsenäistyminen

Jossain vaiheessa olin kirjoittanut kaikki tekstit uudestaan parikin kertaa. Webbisivukurssin lopputyö tuli sopivaan aikaan: kotisivujen viehätys oli karissut, ja Diktaattoripörssin oli aika itsenäistyä. Se sai ihan oman saitin ja uuden hienon ulkoasun joka ei ollut itse tekemäkseni susiruma!

Hieman myöhemmin ohjelmoin Diktaattoripörssin käyttämään Accessia, lasten ensimmäistä tietokantaa, taustajärjestelmänä. Päivän kysymys ja muut dynaamiset kikkareet näkivät päivänvalon.

Kohta Diktaattoripörssi olikin jo ohjelmoitu täsmälleen samanlaiseksi mutta uudella ohjelmointikielellä, PHP:llä, ja käytti tietovarastonaan vähemmän lapsellista tietokantaa, MySQL:ää. Silloin oli loppuvuosi 2001, luulen.

Työharjoittelussani tutustuin paikallisen toimijan julkaisujärjestelmään, ohjelmistoon jolla loppukäyttäjien oli tarkoitus ylläpitää verkkosivujaan. En pitänyt siitä mitä näin, joten päätin siltä istumalta tehdä lopputyönäni en ainoastaan paremman vaan maailman parhaan julkaisujärjestelmän.

Sillä vaatimattomalla kokemuksella, mikä minulla valitsemistani teknologioista ja tekniikoista oli, tavoite kuulostaa hurjalta. Pieleenhän se meni, mutta se on kokonaan eri tarina. Diktaattoripörssi oli joka tapauksessa mahtavan Entity Engine- järjestelmän, ei pelkästään julkaisujärjestelmän vaan kokonaisen sovelluskehyksen, pilottisovellus.

Salvamiehen ja Turun ammattikorkeakoulun terrori-isku Diktaattoripörssiin

Projekti eteni ripeässä myötätuulessa, ja sovellus oli pystyssä vuoden 2002 marraskuussa. Olin innoissani. Sitten, eräänä kauniina päivänä, Diktaattoripörssiin saapui vieras kaukaiselta Vuosaaren maalta. Se oli tuleva veriviholliseni, kirottu Salvamies! Hän kirjoitti vieraskirjaani ikimuistoisen vuodatuksen.

On säälittävää että joku viitsii pitää tämmöisiä sivustoja yllä Mikä on vaikutin? Onko se poliittinen vai puhtaasti ideloginen. Ei kaikki ole mustaa tai valkoista ei ole absoluuttista pahaa eikä hyvää Kumma kyllä ei ole juttua Mannerheimista tai Lenin sedästä ovatko kyseiset liian läheisiä? Taidat olla jotenkin johdateltavissa oleva . Säälittävää...

Vastasin Salvamiehelle sarkastisesti, josta kimmastuneena miekkonen teki minusta valituksen Turun ammattikorkeakoululle. Koulu reagoi Salvamiehen valitukseen välittömästi, ja poisti asiaa sen enempää tutkimatta sekä Diktaattoripörssin että käyttöoikeuteni kaikkiin AMK:n tietojärjestelmiin. Lisäksi Turun ammattikorkeakoulun kätyrit estivät minua järjestelmällisesti esittämästä yleisölleni minkäänlaista vastinetta tai selitystä.

En muista, että olisin koskaan ollut yhtä vihainen. Esitin kirjallisen vastalauseen, ja myöhemmin, kun minua virallisesti syytettiin tietoverkkojen käyttöehtojen rikkomisesta, osoitin väitteet nähdäkseni vastineessani valheiksi ja vaadin anteeksipyyntöä. Vastineeni hylkäsi sama mies joka oli minut mielivaltaisesti sensuroinut - kafkalaista hulluutta, jollaista voit odottaa vain Turun ammattikorkeakoululta.

Edes valitus rehtoraatille ei kumonnut tuomiota. Eipä sen väliä, kyse oli periaatteesta, Diktaattoripörssi oli jo auennut toisaalla uudestaan parin päivän kuluttua siihen kohdistetusta hyökkäyksestä. Kahden vuosikymmenenkin jälkeen tuntuu yhä hullulta, etteivät Turun ammattikorkeakoulun pienet madot, eivät vaikka kaikki opettajani olivat puolellani, voineet myöntää tehneensä virhettä.

Anteeksipyyntö on edelleen ainoa vaatimukseni. En suostu luennoimaan saati opettamaan tässä koulussa jonka nimeä en mainitse, en ennen kuin he lopulta tunnustavat vilppinsä ja nöyrtyvät pahoittelemaan.

Salvamiehen ja Turun ammattikorkeakoulun hyökkäys osoitti, kuinka haavoittuva kyberhyökkäyksille Diktaattoripörssi on. Aina terrori-iskusta asti, jo 20 vuotta, 6 kuukautta, 28 päivää, 8 tuntia, 29 minuuttia ja 9 sekuntia, olen varautunut sotaan. Salvaliiton paluu on vain ajan kysymys. Diktaattoripörssin viholliset iskevät pienet, säälittävät tikarinsa Diktaattoripörssin selkään, mutta tällä kertaa olemme valmiina.

Diktaattoripörssi vuosina 2008-2011

Pysähtyneisyyden aika

Maailman paras julkaisujärjestelmä kuoli lopullisesti lokakuussa 2004 kun hylkäsin haaveet yrittäjyydestä ja siirryin palkkalaiseksi. Samalla Diktaattoripörssi kuoli teknisesti - seuraavat vuodet ainoastaan lisäsin tai paransin sisältöä, ja sitäkin harvakseltaan.

Veraskirjaan satoi asiantuntevia ehdotuksia listattavista diktaattoreista. Olin edennyt pisteeseen jossa uuden tyrankin lisääminen tarkoitti roppakaupalla tutkimustyötä, johon en ollut valmis sitoutumaan työpäivien päätteeksi.

Surullisinta oli että vähä vähältä Diktaattoripörssi surkastui teknisenä työnäytteenä. Vuonna 2003 tai 2004 sitä esitellessäni sanottiin "ooh" tai "aah", vuonna 2008 sanottiin enää "jaaha".

Antisosiaalinen vallankumous

Uuden aallon "web 2.0"- palvelut, joissa käyttäjät tuottavat sisällön, olivat vuoden 2008 kuuminta paskaa. Niinpä valinta ei ollut vaikea: uudesta Diktaattoripörssistä oli tuleva antisosiaalinen yhteisö jonka tekemiseen käyttäjät osallistuisivat.

Kuvittelin oppineeni pois suurista suunnitelmista. Oletin Diktaattoripörssin, pienellä kielellä kirjoitetun niche-saitin, olevan niin kiinnostava kokonaisuus että saisin ihmiset osallistumaan sisällön kirjoittamiseen. Kuvittelin myös, että jaksaisin kuratoida tuotettua sisältöä. Olin väärässä

Muutama uskollinen (kiitos joka tapauksessa!) ei jaksanut ylläpitää innostustani. Käytännössä Diktaattoripörssi kuoli hetkeksi kun päätin keskittyä uuden pelin tekemiseen. Uuden pelin nuukahdettua keskityin enemmän muihin harrasteprojekteihin. Se on harrasteprojektien kääntöpuoli; mielenkiinto tulee, mielenkiinto menee.

Diktaattoripörssi vuosina 2011-2020

Diktaattoripörssin salivaatio

Vuoden 2011 alussa motivaationi Diktaattoripörssin suhteen heräsi taas. Päätin toteuttaa vanhaan perustuvan uuden Diktaattoripörssin. Karsin ominaisuudet minimiin saadakseni julkaisun tehtyä inhimillisessä ajassa.

Uusi Diktaattoripörssi ilmestyi ajallaan, mutta sen jälkeen kaikki ei mennyt ihan putkeen. Ahdistuin ja masennuin kesällä 2011, ja sen jälkeen käytin energiani päästäkseni takaisin kiinni elämään. Kesällä 2012 perustimme hyvien ystävieni kanssa oman yrityksen, ja sen vetäminen oli kokonaisvaltaista hommaa. Kuten aina, Diktaattoripörssi oli kärsivä osapuoli.

Kirjoitin näinä vuosina kaikkien diktaattorien tarinat uudelleen. Niistä oli vuosien mittaan päässyt muodostumaan Frankensteinin hirviöitä: sivun tyyli oli vuosien mittaan aikuistunut, mutta tekstit edustivat kirjavasti lähes kaikkia Diktaattoripörssin aikakausia. Yhtenäistin tyylin, tein lisätutkimustyötä ja laajensin kaikki jutut suunnilleen saman pituisiksi.

Kesällä 2014 lähti liikkeelle kokonainen uudistusten purskahdus. Mallinsin diktaattorien taksonomian ja kirjoitin uusia artikkeleita monesta diktaattorista.

Diktaattoripörssi 2020

Ammatillisesti sain pohjakosketuksen jossain vuoden 2014 kesän tienoilla. Kaikki tuntui aika nähdyltä ja tylsältä, ja mietiskelin jotta lopettaisinko koodauksen kokonaan tai lähtisin kokopäiväisesti opetushommiin.

Pelastuksekseni koitui JavaScript-renessanssi. Tutustuin React-nimiseen kirjastoon, ja se tempaisi minut täysillä mukaansa. Löysin motivaationi uudelleen, ja koodauksen tiellä olen edelleen.

Vuoden 2010 holleilla uusimani Diktaattoripörssi oli tehty vuoden 2010 osaamisellani ja teknologioilla. Vuosien 2015 ja 2020 välillä aloitin uuden Diktaattoripörssin tekemisen ainakin 5 kertaa, mutten koskaan päässyt maaliin. Firma jatkoi kasvamistaan, ohjelmistokirjastot mätänivät alta, ja elämään ilmaantui muutakin kuin iltakoodausta.

Juuri sopivasti karmaisevan vuoden 2020 alkuun suoritin ulostulon omasta yrityksestä. Aivokaistaa vapautui. Aloitin uuden hankkeen vuoden 2020 teknologioilla, ja asetin jälleen niin matalat tavoitteet että varmasti pääsisin maaliin inhimillisessä ajassa.

2020-luvun Diktaattoripörssissä minua kiinnostaa ennen kaikkea journalistinen osuus. Olen pudonnut kelkasta, en koe enää olevani johtava tyrannologian maallikkoasiantuntija. Toisaalta Yleisradion 12 diktaattoria-podcast siteeraa Diktaattoripörssiä usein suoraan, mutta sitten taas Tyykiluodolla on jo enemmän diktaattoreja ja hän kirjoitti niistä ihan OK kirjankin.

On tullut aika tehdä Diktaattoripörssistä jälleen suuri. Haluaisin globaalin yleisön, mutten oikein tiedä onko se mahdoton urakka. Aika näyttää. Ainakin haluan näyttää Tyykiluodolle närhen pelivärmeet sen suhteen kuka on diktaattorologian ekspertti tässä maassa!