Diktaattoripörssi

Isaias Afewerki syntyi helmikuun 2. päivänä vuonna 1946 Asmarassa, Eritreassa, brittien miehittämään Italian entiseen siirtomaahan jonka kohtalo oli toisen maailmansodan jäljiltä vielä ratkaisematta.

Isaiaksen varhaisista vaiheista tiedetään varsin vähän. Hänen isänsä Afwerki omisti läheisessä Tigrayn maakunnassa kahvitilan, jonka Etiopiassa vallan kaapannut Derg-juntta myöhemmin kansallisti. Isä vietti suurimman osan ajastaan farmilla, joten Isaiaksen ja hänen tiettävästi yhdeksän sisaruksensa kasvattaminen Asmaran itäisessä naapurustossa jäi työksensä paikallista perinneolutta panneen ja kaupanneen äidin harteille.

Työväenluokkaisessa pojassa oli selvästi jotakin erityistä, sillä Isaias kävi teinivuosinaan Asmarassa koulua prinssi Makonnenin eliittilukiossa. Lukion jälkeen Isaias hyväksyttiin opiskelemaan Haile Selassien yliopistoon Addis Abebassa - Eritrea oli liitetty osaksi Etiopiaa vuonna 1952 - jossa hän aloitti vuonna 1965.

Vallankumousoppia parhailta

Isaiaksen opinnot yliopistossa loppuivat lyhyeen. Tuleva presidentti tutustui kansallismielisiin eritrealaisiin kanssaopiskelijoihin, ja vuonna 1966 Isaias matkusti Sudaniin liittyäkseen itsenäisyyden puolesta taistelevaan Eritrean vapautusrintamaan (ELF).

Kiinan kansantasavalta rahoitti ja aseisti Eritrean vapautusrintamaa. Isaias valittiin etujoukkoon, joka lähetettiin Kiinaan saamaan sotilaallis-poliittista koulutusta.

Kiinassa elettiin kulttuurivallankumouksena tunnetun sisäisen valtataistelun kaaoottisia vuosia. Isaias oppi Kiinassa viettämiensä vuosien aikana, kiinalaista aiheeseen perehtynyttä diplomaattia lainatakseni, "kaikki väärät asiat". Isaias karsasti Mao Zedongin henkilökulttia, mutta omaksui suuren ruorimiehen vainoharhaisuuden ja säälimättömän tavan kohdella todellisia ja kuviteltuja vihamiehiään.

Pitkä kamppailu itsenäisyyden puolesta

Palattuaan kiinasta Isaiaksesta muodostui tärkeä hahmo Eritrean vapautusrintamassa. Ennen pitkää hän ja muutamat muut nuoret urhot olivat kuitenkin peruuttamattomasti riitautuneet liikkeen johdon kanssa. Elokuussa 1971 Isaias ja neljä muuta irtautuivat ELF:stä lopullisesti, ja perustivat oman vallankumousjärjestönsä, Eritrean kansallisen vapautusrintaman (EPLF).

Erilaiset Eritrean vapautusliikkeet kävivät parin vuoden ajan keskenään katkeraa sisällissotaa. Vuoteen 1974 mennessä ne joutuivat kuitenkin nielemään keskinäisen kiukkunsa niitä kaikkia yhdistävän eksistentiaalisen uhan edessä. Keisari Haile Selassie oli syrjäytetty, ja vallan Etiopiassa oli anastanut stalinistinen Derg-juntta.

Dergillä ja sen vahvalla miehellä, Addis Abeban teurastajana tunnetulla Mengistu Haile Mariamilla, kesti jonkin aikaa saada Etiopian ydinalueet hallintaansa. Vuosien 1975-1977 aikana Eritrean kapinalliset ajoivatkin käytännössä keskushallinnon pakosalle koko maakunnasta.

Dergillä oli takanaan Neuvostoliiton tuki, ja se materialisoitui lopulta massiivisina asetoimituksina kun Somalian diktaattori Siad Barre hyökkäsi Etiopiaan vuonna 1977. Somaliaa vastaan käydyn voittoisan sodan jälkeen Mengistun joukot kykenivät tehokkaasti käymään samoilla aseilla vastahyökkäykseen sisällissodassa, ja Isaiaksen sissit joutuivat vetäytymään takaisin Eritrean vuoristoisille sydänmaille.

1980-luvun aikana Isaiaksen EPLF:stä tuli tärkein Mengistua vastaan taistelevista vastarintaliikkeistä. Sota vaati sisseiltä totaalista mobilisaatiota ja täydellistä johtajalleen omistautumista. Keskushallinnon reservit ja resurssit olivat määrättömästi suuremmat kuin häntä vastaan taistelevilla ryhmillä, eikä Mengistu häikäillyt sotarikoksien ja joukkotuhonnan suhteen.

Isaias valittiin EPLF:n toisessa suuressa kokouksessa vuonna 1987 järjestön pääsihteeriksi. Pian sen jälkeen Neuvostoliitto lopetti tukensa Mengistulle. Etiopian armeijan moraali romahti, ja tie lopulliseen voittoon oli viimein auki.

Itsenäisen Eritrean renesanssijohtaja

Toukokuussa 1991 Etiopian joukot ajettiin lopullisesti pois kapinallisesta maakunnasta, ja Eritrea saavutti itsenäisyyden. Vallan Addis Abebassa otti Tigrayn vapautusrintama TPLF, Isaiaksen tärkeä liittolainen. Tätä liikettä vieläpä johti Isaiaksen serkkupoika Meles Zenawi, joten Eritrean ero emämaasta sujui sopuisasti.

Eritrean itsenäisyys sai virallisen sinetin vuonna 1993 järjestetyssä vapaassa ja rehellisessä kansanäänestyksessä. Isaiasta ja hänen apureitaan ylistettiin uuden sukupolven afrikkalaisjohtajiksi. Heillä oli suunnitelma, heillä oli kansan tuki, he johtaisivat Eritrean demokraattiseen kukoistukseen.

Isaias muovasi itsenäisyyden alkuvuosina sissiliikkeestään kansallismielisen massojen puolueen, Demokratian ja oikeudenmukaisuuden kansanrintaman (PFDJ). Maahan muodostettiin väliaikainen kansalliskokous, joka valitsi Isaiaksen presidentiksi. Isaias oli lisäksi armeijan ylipäällikkö ja nimitti kaikki sirtymäajan hallituksen ministerit.

Väliaikaisen hallituksen oli määrä pysyä vallassa kunnes kansankokous olisi ehtinyt laatia Eritrealle demokraattisen perustuslain ja valaa perustukset pysyvälle hallinnolle. Afrikkalaisittain vapaamielinen perustuslaki valmistui 1997, ja vuodelle 1998 aikataulutettiin ensimmäiset monipuoluevaalit.

Sota Etiopian kanssa

Vaalit eivät koskaan toteutuneet. Eritrean ja Etiopian välit olivat 1990-luvun mittaan tulehtuneet johtuen erimielisyyksistä koskien valtioiden välistä rajaa. Vuonna 1998 presidentti Isaias päätti ratkaista asian voimankäytöllä, ja Eritrean armeija miehitti kiistanalaiset alueet.

Etiopia vastasi julistamalla liikekannallepanon ja hyökkäämällä Eritreaan. Hyökkäystä seuranneessa ensimmäistä maailmansotaa muistuttaneessa asema- ja näännytyssodassa kumpikin osapuoli kärsi jättimäisiä tappioita.

Etiopian massiiviset rintamahyökkäykset vuosina 1999-2000 pakottivat eritrealaiset vetäytymään, ja sota päättyi YK:n valvomaan häilyvään aselepoon ja kytemään jääneeseen konfliktiin kesällä 2000.

Totalitarismin nousu

Presidentti Isaias käytti sotaa ja Etiopian muodostamaa uhkaa verukkeina lykätäkseen vaaleja kerta toisensa jälkeen. Hän ei koskaan saattanut vuoden 1997 demokraattista perustuslakia voimaan. Väliaikainen kansankokous osoittautui merkityksettömäksi, koska siirtymäajan hallinnosta oli tehty puolivahingossa täysin presidenttivaltainen.

Vuoden 2001 jälkeen "väliaikainen" kansankokous ei ole kokoontunut kertaakaan. Vuonna 1993 kanssavaltionpäämiehiään pitkistä valtakausista julkisesti suominut presidentti Isaias pohdiskeli vuonna 2008 olevansa niin hyvävoimainen että voisi johtaa Eritreaa "vielä viisikymmentä vuotta", mutta totesi samaan hengenvetoon että eritrealaiset "voisivat saada vaalinsa ehkä kolmenkymmenen, ehkä neljänkymmenen vuoden päästä". Ehkä.

Sodan jälkimainingeissa vuonna 2001 Isaiaksen viisitoista uskollista taistelutoveria kritisoivat presidenttiä hänen itsevaltaisuudestaan ja vaativat demokratiaa. Isaias vastasi "puhdistamalla" joka ikisen vanhoista tovereistaan. Yksitoista henkilöä on vieläkin kateissa, kolme elää maanpaossa. Yksi vastarinnankiiskeistä luopui presidentin arvostelusta mädännyttyään riittävän pitkään vankilassa.

Vankiloista puheenollen, presidentti Isaias lakkautti samassa vuoden 2001 rytäkässä kaikki riippumattomat viestimet. Toimittajat kärrättiin samaan tyrmään kellariin presidenttiä vastustaneiden poliitikkojen kanssa.

Lehdistönvapaus on Eritreassa tästä lähtien ollut sellaisella tolalla, että maa majailee sitä mittaavissa tutkimuksissa viimeisenä. Eritreaa ei ole turhaan kutsuttu "Afrikan Pohjois-Koreaksi".

Ikuinen pakkotyö

Vuonna 1994 Eritreassa oli astunut voimaan yleinen asevelvollisuus. Sen puitteissa jokaisen eritrealaisen nuoren osaksi tuli kuuden kuukauden sotilaskoulutus ja yhden vuoden mittainen siviilipalvelus.

Vuoden 1998 sodan jälkeen palvelusaikojen pituutta pidennettiin mielivaltaisesti. Kaikki 18-vuotiaat eritrealaiset alettiin pakkovärvätä kahdeksantoista kuukauden sotilaspalvelukseen, jota seuraa määrittelemättömän pituinen siviilipalvelus. "Ikuisesta" palveluksesta muodostui totalitäärisen valtion tärkein keino saattaa koko väestö massiivisen orjatyöllä suoritetun jälleenrakennus- ja ideologisen kansakunnanrakennushankkeen taakse.

Olosuhteita syrjäseuduilla sijaitsevissa sotilasleireissä kuvataan kammottaviksi. Alokkaat kärvistelevät saastassa ynnä kuumuudessa ja näkevät jopa nälkää. Heidät pahoinpidellään tottelevaisiksi, ja varsinkin naisalokkaita käytetään seksuaalisesti hyväksi.

Ei siis ihme, että monet yrittävät paeta. Jo yli kymmenen prosenttia eritrealaisista asuu ulkomailla pakolaisina. Kiinni saatuja karkureita ja heidän sukulaisiaan rangaistaan ankarasti. Eräs karkuri vietti viisi vuotta kuumassa ja pimeässä laivakontissa, ja menetti sekä näkönsä että järkensä. Satunnaiset pidätykset, kidutus ja murhat ovat presidentti Isaiasta vastustaville arkipäivää.

Viholliseni vihollinen on ystäväni

Erittäin monimutkaisista poliittisista ja sukuriitoihin liittyvistä syistä johtuen presidentti Isaias ja hänen pitkäaikainen liittolaisensa, Etiopian pääministeri ja Tigrayn vapautusrintaman TPLF:n johtomies Meles Zenawi, riitautuivat 1990-luvulla. Isaias uskoi Melesin yrittäneen murhauttaa itsensä jo ennen vuoden 1998 sotaa.

Vuonna 2018 Etiopian pääministeri Abiy Ahmed päätti uudelleenorganisoida maan etnisyyteen perustuvan puoluejärjestelmän. Vallassa vuosikymmeniä roikkunut TPLF jättäytyi järjestelyn ulkopuolelle, ja alkoi harjoittaa uhmakasta itsenäistä politiikkaa Etiopian pohjoisimmassa maakunnassa.

Kostonhimoinen Eritrean presidentti Isaias haistoi mahdollisuutensa. Hän alkoi lähentyä Etiopian uuden hallituksen kanssa. Maat sopivat ikiaikaiset rajakaunansa, solmivat rauhan, ja ryhtyivät kyyniseen yhteistyöhön saavuttaakseen lopullisen ratkaisun Tigrayn-kysymyksessä.

Vuonna 2020 Etiopian ja Tigrayn maakunnan väliset erimielisyydet eskaloituivat aseelliseksi konfliktiksi. Isaias liittyi mukaan sotaan murskatakseen TPLF:n perusteellisesti. Eritrean armeija ryösti, poltti ja raiskasi etiopialaisten rinnalla, eivätkä kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt voineet kuin katsoa avuttomina sivusta ja tuomita tapahtuneen.

Vainoharhat pitävät vallassa

Presidentti Isaiasta kuvaillaan älykkääksi ja salamyhkäiseksi mieheksi, jonka PR-strategia on paljastaa itsestään mahdollisimman vähän. Isaias ei puhu mielellään puhelimessa, ja nukkuu vaihtelevissa paikoissa välttääkseen salamurhaajat. Kun presidentti syö ulkona, hän vaihtelee annoksia itsensä ja avustajiensa välillä pelätessään tulevansa myrkytetyksi.

Isaias tapasi vaimonsa Saba Hailen, vastarintataistelija hänkin, kesällä 1981. Parilla on kolme lasta - Abraham, Elsa ja Berhane - mutta he, kuten muukin presidentin suku, pitävät matalaa profiilia.

Kun Isaias Afewerki aloitti työnsä väliaikaisena valtionpäämiehenä, hän lupasi kansalleen demokratiaa ja vapautta. Isaias petti lupauksensa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin presidentti käyttää Eritreassa yksin absoluuttista toimeenpano-, lainsäädäntö- ja tuomiovaltaa sortaakseen kansaansa.