Diktaattoripörssi

Kim Il-sung, Korean demokraattisen tasavallan isä, on salaperäinen hahmo. Hänestä ei varmuudella tiedetä paljoakaan, ja kaikki "virallisista" lähteistä peräisin oleva informaatio on läpikotaisin juchelaisen henkilöpalvonnan saastuttamaa.

Kim Il-sung syntyi 15.4.1912 Japanin miehittämään Koreaan nimellä Kim Song-ju, vanhimpana perheen kolmesta lapsesta. Diktaattori itsensä sanoi etteivät hänen vanhempansa olleet erityisen köyhiä jos eivät rikkaitakaan, ja että he osallistuivat aktiivisesti japaninvastaiseen toimintaan. Ilmeisesti vanhemmat todellakin olivat aktiivisia jossakin organisaatiossa, mutta missä ja miksi? Totuus on tältä osin kadoksissa.

1920-luvun taitteessa Kimin perhe pakeni Mantsuriaan, lähteestä riippuen joko vastustamaan japanilaisia tai pakoon nälänhätää monien muiden korealaisten tapaan. Myöhemmin koulussa Koulussa nuori Kim oppi karsastamaan perinteistä korealaista feudalismia ja innostui kommunismista. Seitsemäntoistavuotiaana hän liittyi marxilaiseen salaseuraan, ja vähän myöhemmin hänet pidätettiin tästä syystä useiksi kuukausiksi.

1930-luvun alussa Kim löysi itsensä taistelemassa miehittäjiä vastaan Kiinan kommunistisen puolueen johtamassa vastarintaliikkeessä. Hän omaksui nimen Il-sung, "tulla Auringoksi", ja nousi vuoteen 1937 mennessä pienen joukkion komentajaksi.

Kun japanilaiset ajoivat sissit samana vuonna ulos Kiinasta, Neuvostoliitto otti joukkion suojelukseensa. Kim liittyi puna-armeijaan ja taisteli sen riveissä sodan loppuun asti yleten aina majuriksi asti.

Sodan jälkeen neuvostolaiset vapauttivat pohjoisen Korean japanilaismiehityksestä. Stalin tarvitsi jotakuta johtamaan hallitusta, ja hänen uskollinen vainokoiransa Lavrenti Berija suositteli Kimiä. Berijan suosituksen perusteella Neuvostoliiton diktaattori nosti Kim Il-sungin tärkeimmän komitean johtoon, ja kun niemimaan pohjoisosa julistettiin itsenäiseksi tuli hänestä uuden valtion ylin johtaja.

Sodanjälkeisinä vuosina Kim muovasi sisseistään ammattiarmeijan, jota Stalin koulutti ja varusti anteliaasti. Kun 1950-luvulle tultaessa oli käynyt selväksi, ettei Korea tulisi yhdistymään kommunistien ehdoilla rauhanomaisesti, Kim päätti hyökätä vaistottuaan Yhdysvaltojen heikentyneen.

Pohjois-Korean joukot joukot höökivät läpi Etelä-Korean. Kimin harmiksi Neuvostoliitto juuri sillä hetkellä boikotoi YK:ta eikä voinut käyttää veto-oikeuttaan kun järjestössä päätettiin tukea Etelä-Koreaa. Yhdysvaltojen johtamat YK-joukot ajoivat pohjoiskorealaiset aina Kiinan rajalle, kunnes kiinalaiset "vapaaehtoiset" divisioonat liittyivät sotaan ja pakottivat YK:n armeijat vaihteeksi perääntymään.

Sahattuaan edestakaisin pitkin niemimaata ja degeneroiduttuaan lopulta kuluttavaksi asemasodaksi konflikti päättyi 27.7.1953 ratkaisemattomana. Aselepolinja vedettiin käytännössä sotaaedeltäviin asemiin, ja aselevon suojaksi perustetusta demilitarisoidusta vyöhykkeestä muodostui vuosien mittaan maailman tarkimmin vartioitu raja.

Sodan jälkeen Etelä-Koreasta tuli yksi Aasian kehittyvistä tiikereistä, ja se porskutti eteenpäin ensin autoritäärisenä diktatuurina ja myöhemmin demokratiana. Pohjoisessa Kim Il-sung sen sijaan käpertyi sisäänpäin ja keskittyi itseensä.

Kim Il-sung erkaannutti maansa ideologisesti Neuvostoliitosta ja Kiinasta, ja omaksui itse kehittämänsä pseudososialistisen Juche-filosofian. Aatteen pääpiirteet olivat johtajan groteski henkilökultti avulla sekä "omavaraisuus", joka Pohjois-Korean tapauksessa tarkoitti käytännössä kaiken ulkomaankaupan lopettamista. Vain isoveljien avokätinen taloudellinen apu piti kansantasavallan pyörät pyörimässä.

Kim Il-sung lupasi toistuvasti yhdistää Korean keinolla millä hyvänsä 70-vuotispäiväänsä mennessä. Eipä siis ihme, että vuonna 1982 maailmalla pelättiin suuren johtajan valaisevan suuressa viisaudessaan Korean niemimaan uudestaan tulella. Pohjois-Korean talous ja teknologia olivat valitettavasti tässä vaiheessa jo niin pahasti retuperällä, että Kim luopui ajatuksesta ja tyytyi kasvattamaan niskaansa Etelä-Korean kokoisen kasvaimen. Et ole nähnyt pahkuraa, koska sen näyttäminen oli ankarasti kiellettyä ja kaikki kuvat johtajasta otettiin sen vuoksi yhdestä ja samasta etukulmasta.

Vuonna 1980 Kim Il-sung nimesi poikansa Kim Jong-ilin virallisesti seuraajakseen. Kahdeksankymmentäluvun mittaan vanhempi Kim vetäytyi enenevästi syrjään ja jätti käytännön hallitusasiat poikansa hoidettavaksi. Samaan aikaan Pohjois-Korean taloudelliset ongelmat kärjistyivät, koska uudistuvan Kiinan mielenkiinto erakkonaapuriaan kohtaan väheni ja Neuvostoliittokin alkoi horjua.

Yhdeksänkymmentäluvulle tultaessa Pohjois-Korea oli lähes täysin eristyksissä ja maan talous oli käytännössä pysähtynyt. Aseisiin käytettiin hurjia summia, vaikka maataloussektori ei kyennyt enää ruokkimaan kansalaisia. Samaan aikaan propagandakoneisto ylisti suurta johtajaa jumalallisena yliolentona.

Mahdottomasta tuli mahdollista, kun kuolemattomaksi mainostettu presidentti yllättäen kuoli sydänkohtaukseen 8.6.1994. Kansan suru oli syvää, ja mikäli suru ei ollut riittävän syvää ihmisiä rangaistiin kaikkina niinä kolmena vuotena jotka virallinen suruaika kesti.

Korean demokraattisen kansantasavallan onneksi edes kuolema ei estä Kim Il-sungia hoitamasta virkaansa. Hänestä tehtiin perustuslain muutoksella tasavallan ikuinen presidentti.