Diktaattoripörssi

Idi Amin Dada ei sanellut muistelmiaan, vaikka hänellä olisi eläkevuosinaan ollut siihen aikaa. Se on harmillista, koska miehellä olisi ehkä ollut kerrottavana tarinoita lapsuudestaan. Nyt hänen varhaisista vuosistaan tiedetään vain vähän, ja sekin vähä epätarkasti.

Amin syntyi noin vuonna 1925, aikaisintaan 1923 mutta ehkä sittenkin vasta 1928. Hän oli kotoisin Ugandan pääkaupungista Kampalasta, tai kenties kuitenkin Luoteis-Ugandan Kokobosta, Sudanin ja Kongon demokraattisen tasavallan vastaisen rajan tuntumasta.

Amin saattoi olla katolisuudesta islamilaisuuteen kääntyneen Andreas Nyabiren poika. Isä joka tapauksessa hylkäsi poikansa, ja Idi kasvoi äitinsä perheen huomassa. Äiti oli ammatiltaan perinteinen luonnonparantaja, joka hoiti yrteillään paikallisia kuninkaallisia.

Ura brittiarmeijassa

Noustuaan valtaan Idi Amin kehuskeli taistelleensa japanilaisia vastaan Burmassa, mutta se oli yksi diktaattorin monista kalavaleista. Sotilasarkistot todistavat Idin liittyneen Britannian siirtomaa-armeijaan vuonna 1946, jolloin sota oli jo ohi.

Idi oli jättänyt koulun kesken neljännellä luokalla, puhui vain vaivoin englantia, ja oli käytännössä luku- ja kirjoitustaidoton. Tästä huolimatta Aminista tuli toinen kahdesta siirtomaa-aikana nimitetystä ugandalaisesta upseerista.

Idi aloitti sotilasuransa apukokkina. Hän sai koulutusta ja oli mukana kukistamassa levottomuuksia Ugandan lähialueilla. Idi ylennettiin korpraaliksi vuonna 1952 ja kersantiksi vuotta myöhemmin.

Amin oli urheilullisesti lahjakas. 193-senttinen ja vahvarakenteinen Amin oli Ugandan nyrkkeilymestari keskiraskaassa sarjassa vuosina 1951-1960, ja lisäksi hän oli kova uimari ja rugbyhyökkääjä. Eräs englantilainen kuvasi näkemäänsä osuvasti: "Idi Amin on loistotyyppi ja kova pelimies, mutta hänen päänsä on umpiluuta ja asiat tulee selittää hänelle lyhyin, yksinkertaisin lausein".

1960-luvun alussa luutnantiksi ylennetty Idi komennettiin pataljoonansa kanssa Etelä-Ugandaan lopettamaan alueella riehuvat karjavarkauksien ympärille kiertyneet minisodat. Pian vain autioituneissa kylissä vienosti tuulessa heiluvat veriset irtokikkelit muistuttivat menneestä, varoittaen tulevien sukupolvien karjavoroja rettelöinnin seuraamuksista.

Itsenäisyyden pelastama

Huhut Idi Aminin julmuudesta kiirivät Nairobiin asti. Britit olisivat halunneet asettaa Aminin syytteeseen, mutta Ugandan itsenäistyminen pelasti hänet. Pääministeri Milton Oboten oli poliittisesti mahdotonta tuomita karismaattista ja suosittua alkuperäisväestöön kuuluvaa upseeria rikoksista. Oboten oli viisainta unohtaa koko juttu ja ojentaa Aminille syytteen sijasta korkea virka Ugandan uudessa armeijassa.

1960-luvun puolivälissä Obote ja hänen luottomiehensä Amin sekaantuivat kullan salakuljetukseen Kongon demokraattisessa tasavallassa. Kun heidän operaationsa paljastui ja Ugandan parlamentti vaati asiassa selvityksiä, Obote hajotti valtiopäivät ja ryhtyi diktaattoriksi.

Aminista tuli Oboten tukemana Ugandan maavoimien ja sitten koko armeijan ylipäällikkö. Mahtimiesten välit kuitenkin tulehtuivat - heidän egonsa eivät vain mahtuneet samaan huoneeseen - ja Obote siirsi Aminin syksyllä 1970 syrjään.

Ele jäi puhtaan symboliseksi. Amin oli rekrytoinut Ugandan asevoimiin itselleen uskollista väkeä niin kotimaasta kuin ulkomailtakin, ja hänen asemansa oli vahva. Kun Obote oli seuraavan kerran ulkomailla, Amin kaappasi vallan. Obotelle uskolliset joukot olivat liian heiveröiset ryhtyäkseen vastarintaan.

Sotilaallinen järjestys

Amin julisti itsensä presidentiksi ja ylipäälliköksi. Amin tunsi armeijan hyvin, eikä hän tuntenut mitään muuta kuin armeijan, joten hänen hallintonsa oli armeijamainen. Presidentin palatsi oli "päämaja" ja sotaoikeudet korvasivat tavalliset oikeusistuimet. Amin ilmoitti kaikille hallituksensa siviilijäsenille, että näitäkin koski vastedes sotilaallinen ryhti.

Sotilaskuri oli Aminin hallituksessa suhteellinen käsite. Kilpailu johtajan suosiosta oli kovaa ja häviäjät tapettiin. Lukutaidoton Amin hallitsi antamalla pitkiä ja harhailevia julistuksia, ja jos joku tulkitsi johtajan sanoja "väärin", seuraukset olivat kauheat.

"Ihmiset sekoittavat usein sen mitä sanon siihen mitä ajattelen", Amin tuumaili omasta mielenmaisemastaan. Ei siis ihme, että hallituksen päätöksenteko halvautui.

Syrjäyttämällä vihatun Oboten Idi Amin sai osakseen monien sympatiat. Amin esiintyi sotilaana, ei poliitikkona, ja julisti pysyvänsä vallassa vain siihen asti kunnes tilanne olisi normalisoitunut. Amin lupasi vapauttaa kaikki poliittiset vangit, ja hänelle hurrattiin kaduilla.

Aminin kunniaksi on sanottava, että hän ei juuri ottanut uusia poliittisia vankeja. Ensi hätään Amin "puhdisti" armeijan Oboten todellisista tai kuvitelluista kannattajista, ja ainakin 5000 sotilasta tapettiin. Sitten obotelaisten "puhdistukset" alkoivat tavallisen kansan parissa. Ensimmäisissä suurissa pogromeissa kanties 30 000-50 000 siviiliä sai surmansa.

Systemaattiset murhatyöt jatkuivat niin kauan kuin Amin pysyi vallassa. Vainojen motiivit olivat etnisiä, poliittisia tai taloudellisia, ja niissä heitti henkensä jopa puoli miljoonaa ihmistä.

Jossain vaiheessa Niiliin heitettiin niin paljon ruumiita, etteivät krokotiilit ehtineet syödä niitä, ja ruhot tukkivat maan vesivoimalan luukut.

Valaiskoon polttamasi sillat tietä edessäsi

Aminin edeltäjän Oboten politiikka oli vuosien mittaan kallistunut vasemmalle. Siksi Britannia ja Israel, Ugandan ulkomaiset ystävät, eivät olleet surullisia, kun Amin syrjäytti Oboten. Britanniassa oltiin varmoja Aminin uskollisuudesta, olihan Amin moneen otteeseen osoittanut luonteensa palvellessaan siirtomaa-armeijassa.

Harhat karisivat alta aikayksikön. Elokuussa 1972 Amin julisti alkaneeksi "taloudellisen sodan", jolla ugandalainen vauraus päätyisi ugandalaisiin käsiin. Hän antoi julistuksen, jolla karkotti kaikki noin 80 000 aasialaissyntyistä ugandalaista maasta. He saivat 90 päivää aikaa poistua. Aminin sotilaat saivat presidentiltä mandaatin ryöstää, pahoinpidellä ja raiskata lähtijöitä ilman pelkoa rangaistuksesta.

Suurimmalla osalla karkotetuista oli Intian tai Britannian kansalaisuus. Näissä ja muissakin maissa oltiin sangen närkästyneitä Aminin sortotoimista, mutta presidentti ei välittänyt. Amin katkaisi diplomaattiset suhteet Britanniaan ja kansallisti brittien omistamat yritykset Ugandassa.

Amin jakoi kaappaamansa bisneksen kätyreilleen. Heiltä uupui kaikki se tietotaito, jonka pakolaisiksi ajetut veivät mukanaan, joten yritykset eivät menestyneet uusien omistajien alaisuudessa. Alamäki, jota Ugandan talous jo valmiiksi lasketteli, muuttui jyrkemmäksi.

Amin katkaisi välit Israeliin, joka oli toimittanut hänelle aseita. Kun Amin "löysi" aiemmin tuntemattomat islamilaiset juurensa, hän sai tukea Saudi-Arabialta ja uuden liittolaisen Libyan johtajasta Muammar Gaddafista.

Amin toivotti palestiinalaisten vapautusjärjestön PLO:n tervetulleeksi Ugandaan. Hän lähetti Israelin pääministerille sähkeen, jossa pahoitteli ettei Hitler ollut tappanut kaikkia juutalaisia. Amin haaveili itsemurhapommituksista Israeliin ja onnitteli terroristeja, kun he olivat tappaneet israelilaisia urheilijoita Münchenin olympialaisissa.

Mahtipontinen seuramies

Idi Aminin käytös muuttui aina vain kummallisemmaksi. Hän saapui joskus vastaanotolleen neljän englantilaisen kantamassa kantotuolissa ja myönsi itselleen monta mahtipontista arvonimeä. Hän oli toisen maailmansodan sankari, raskaan sarjan maailmanmestari, hänen korkeutensa sotamarsalkka Al Hadji tohtori (lakitieteestä, itse perustamassaan yliopistossa) Idi Amin, elinikäinen presidentti (vuodesta 1976), Skotlannin kruunaamaton kuningas ja, miksipä ei, "kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra".

Kun Iso-Britannia katkaisi suhteet Ugandaan vuonna 1977, Amin kehuskeli kukistaneensa entisen siirtomaaisännän. Hän liitti arvonimilistaansa mehevältä kalskahtavan tittelin "brittiläisen imperiumin valloittaja yleensä ottaen Afrikassa ja erityisesti Ugandassa".

Toisaalta Amin tarjoutui kuitenkin menemään naimisiin prinsessa Annen kanssa, "parantaakseen maiden välisiä suhteita". Lisäksi hän ehdotti brittiläistä kansanyhteisöä alistettavaksi komentoonsa.

Aminista liikkui paljon ilkeitä juoruja. Huhujen mukaan diktaattori säilytti vihollistensa päitä jääkaapissa idyllisellä loma-asunnollaan. Hän jutteli kuulemma päiden kanssa, illasti niiden seurassa ja torui niitä itsensä vastustamisesta.

Aminia on syytetty ihmissyönnistä, mutta se voi olla sekä Aminin itsensä että hänen vihollistensa levittämää propagandaa. Joka tapauksessa, kun diktaattorilta itseltään kysyttiin asiasta, hän vastasi: "En pidä ihmislihasta. Se on liian suolaista."

Idi Aminista oli helppo tehdä pilaa, ja ulkomaiset tiedotusvälineet kuvasivat häntä humoristisena pellenä. On väitetty, että Amin itse olisi edesauttanut mielikuvan leviämistä. Tahallista tai ei, hölmö ja harmiton imago oli omiaan piilottelemaan diktaattorin arvaamattomuutta ja murhanhimoa.

Entebben panttivankikriisi

Kesällä 1976 palestiinalaiset terroristit kaappasivat lentokoneen ja lensivät sen Ugandaan. Syntyi panttivankitilanne, jossa terroristit uhkasivat tappaa israelilaismatkustajat. Tilanne ratkesi kun Israelin kommandot nirhasivat terroristit ja vapauttivat melkein kaikki panttivangit.

Amin oli tukenut terroristien vaatimuksia. Panttivankien vapauttaminen oli hänelle nöyryytys. Amin ryhtyi kostoksi vainoamaan Ugandan kristittyjä ja murhautti heidän arkkipiispansa. Teko tuomittiin maailmalla, ja jos jokin maa ei vielä ollut katkaissut suhteita Ugandaan, nyt ne katkaistiin.

Hyökkäys naapurimaihin

Amin oli uhonnut pystyttävänsä Ugandaan Adolf Hitlerin patsaan, mutta hanke ei toteutunut. Sen sijaan Amin valittiin vuonna 1975 Afrikan yhtenäisyysjärjestön puheenjohtajaksi.

Naapurimaitaan kohtaan diktaattori ei tuntenut yhteenkuuluvuutta. Amin väitti laajojen valtapiirinsä ulkopuolella olevien alueiden kuuluvan historiallisin perustein Ugandalle ja uhkaili naapureitaan sodalla. Uhkaukset eivät olleet tuulesta temmattuja, sillä Amin oli koko valtakautensa ajan paaponut ja laajentanut armeijaa kaiken muun kustannuksella.

Amin teloitutti julkisesti kenialaisia opiskelijoita ja marssitti syksyllä 1978 joukkonsa Tansaniaan anneksoimaan Kageran maakuntaa. Tansania, joka oli Aminia vastustavien ugandalaisten turvapaikka, vastasi julistamalla sodan Ugandalle.

Amin oli ostanut sekalaisista aineksista ja ulkomaisista palkkasotureista koostuvan armeijansa uskollisuuden, ja tosipaikan tullen hänen joukkonsa hajaantuivat. Tansanialaiset marssivat libyalaisten vapaaehtoisten läpi Kampalaan, ja Amin joutui pakosalle.

Maanpaossa

Muammar Gaddafi otti Idi Aminin vieraakseen Libyaan. Väitetysti Amin oli seonnut päästänsä, ja vierastalon vartijat joutuivat vahtimaan ettei hulluksi tullut Amin päässyt karkuun.

Amin sai pysyvämmän turvapaikan Saudi-Arabiasta. Maan hallitus myönsi Aminille päivärahan siitä hyvästä että Amin pysyisi erossa politiikasta. Niin hän myöskin enimmäkseen teki, aina vuoteen 1989, jolloin Amin lensi isänniltään salaa Zaireen aloittaakseen kansannousun Ugandassa.

Idi Amin oli tunnistettava hahmo, ja Zairen viranomaiset pidättivät hänet lentokentältä. Kukaan ei ollut tyytyväinen eikä kukaan halunnut Aminia kontolleen. Saudi-Arabia pesi kätensä koko sopasta. Toisaalta Mobutu Sese Seko ei halunnut luovuttaa Aminia Ugandaankaan. Tilanne oli kaikille osapuolille hankala.

Lopulta Saudi-Arabia suostui ottamaan Aminin takaisin, sillä ehdolla että Amin pidättäytyisi loppuelämänsä ajan kaikesta toiminnasta eikä antaisi yhtä ainutta haastattelua.

Amin piti lupauksensa. Hän eli loppuelämänsä kalastellen, tuijottaen televisiosta urheilua ja syöden tonnikaupalla appelsiineja (Amin omaksui fruitaristisen ruokavalion). Entinen hirmuhallitsija ei tiettävästi osoittanut minkäänlaista katumusta.

Vuoden 2003 heinäkuussa Idi Amin vaipui koomaan ja kuoli. Kaipaamaan jäivät lähes 60 lasta, jotka Amin oli saanut ties kuinka monen vaimon ja tyttöystävän kanssa.