Diktaattoripörssi

Mohamed Siad Barre julisti Neuvostoliiton aseistamana kommunistina sodan Etiopialle. Hävittyään hän julisti Yhdysvaltojen aseistamana antikommunistina sodan omalle maalleen. Siad Barren kestävin perintö Somalialle on kolme vuosikymmentä sisällissotaa ja anarkiaa.

Fulgencio Batista hallitsi Kuubaa diktaattorina kahteen otteeseen kolmessa eri roolissa. Ensin hän oli progressiivinen työväen tuella ratsastava sosialistipopulisti, ja myöhemmin hänestä tuli läpimätä mafiaa, Yhdysvaltoja ja rikkaita nuoleskeleva ryöstäjä ja murhaaja.

Francisco Franco nousi valtaan verisen sisällissodan jälkeen. Hän oli akseliin kallellaan, mutta pysyi viisaasti erossa toisesta maailmansodasta. Franco palautti monarkian mutta ei monarkkia, ja toimi "jumalan armosta" autoritäärisenä, kansallismielisenä sijaishallitsijana aina kuolemaansa asti.

Muammar Gaddafista tuli Libyan diktaattori 27-vuotiaana. Hän halusi yhdistää niin arabit kuin Afrikankin, asui palatsissa mutta esiintyi teltassa, kirjoitti suorasta demokratiasta ja hallitsi yksinvaltiaana. Gaddafi tuki terrorismia ja perusti koulun diktaattoreille, mutta liittyi myöhemmin terrorismin vastaiseen sotaan.

Adolf Hitlerin, Saksan Führerin, aggressiivinen ekspansionismi johti toiseen maailmansotaan, historian tuhoisimpaan konfliktiin. Hitler teollisti vihan ja tappamisen projektissa, joka huipentui holokaustiin: juutalaisten, romanien, vammaisten ja muiden natsien silmissä kelvottomien kansanmurhaan.

Mengistu Haile Mariam kaatoi Derg-junttansa kanssa epäsuositun keisarin, ja hänelle hurrattiin. Se oli Etiopian viimeinen hurraus seitsemääntoista vuoteen, sillä maa sai koston- ja verenhimoiselta stalinistilta sakinhivutuksen ja suoneniskennän jota se ei aivan heti unohda.

Panaman vahva mies Manuel Noriega auttoi Yhdysvaltoja vastustamaan kommunismia ja Yhdysvaltain kansalaisia tyydyttämään kokaiininhimonsa. Siinä sivussa hän teki itsestään rikkaan miehen ja keskitti itselleen vähitellen kaiken vallan. Hyviä aikoja riitti pitkään, mutta kylmän sodan päätös muodostui kenraalille kalseaksi.

Kauan sitten, kaukana Afrikassa, Teodoro Obiang Nguema Mbasogo oli pienen, tuntemattoman ja köyhän maan julma tyranni. Sitten hän löysi paljon öljyä ja hänestä tuli pienen, tuntemattoman ja köyhän maan julma ja ökyrikas tyranni.

Augusto Pinochet antoi shokkihoitoa Chilen demokratialle ja sosialismille. Keinot: kidutuksia, kadotuksia, radikaali uusliberalistinen talousohjelma. Lopputulos: tulonsiirto ulkomaille ja megarikkaille, kurjistunut keskiluokka ja kasvanut köyhyys.

Luis-veli oli hallinnut Nicaraguaa lempeämmin, mutta Anastasio Somoza Debayle muistutti diktaattorina enemmän isäänsä. Hän ei sietänyt minkäänlaista oppositiota, vaan pamputti ja ryösti kuin viimeistä päivää. Nicaraguan pääkaupunki ei ole vieläkään kaikilta osin toipunut nuorimmasta Somozasta, jota ei syyttä suotta kutsuttu "vampyyridiktaattoriksi".

Anastasio Somoza Garcían hallinto oli jopa Latinalaisen Amerikan mittapuulla poikkeuksellisen mätä. Kaikki korkeat virat ja omaisuus jaeltiin diktaattorille ja tämän sukulaisille, ja äkkirikastunut suvun patriarkka johti Nicaraguaa kuin koko maa olisi ollut hänen henkilökohtaisesti omistamansa yritys.

Alfredo Stroessner muistetaan ei niinkään terrorinsa kaameudesta vaan sen kaamean pitkästä kestosta. Evakkonatsien suojelija, alkuperäiskansojen lahtaaja ja huumekauppojen suosija vilautteli vallassa pysyäkseen antikommunisti-korttia ja kukistui vasta talouskuplan puhkeamiseen.

Jugoslavian johtaja Tito säilytti valtansa, vaikka uhmasi Neuvostoliittoa itsenäisellä ja sitoutumattomalla linjallaan. Tito oli tärkein Jugoslaviaa koossapitävä voima, ja diktaattorin kuoltua liittovaltio kaatui kymmenessä vuodessa omaan mahdottomuuteensa.

Ennen kuin Rafael Trujillosta tuli yksinvaltias, hän kunnostautui kollaboratöörinä, kidnappaajaana ja raiskaajana. Diktaattorina Trujillo varasti, murhasi ja pönkitti egoaan minkä kerkesi kunnes konepistoolimiehet niittivät Yhdysvaltojen tuen hiivuttua despootin autoonsa kesken huviajelun.