Diktaattoripörssi

Samuel Doe syntyi toukokuun 6. päivänä vuonna 1951 Tuzonissa, syrjäisessä pikkukaupungissa kaakkois-Liberiassa. Hänen paikallisesti tärkeään krahn-heimoon kuuluneet vanhempansa, kuten lähes kaikki muutkin Liberian maaseudun asukkaat noihin aikoihin, olivat köyhiä ja kouluttamattomia.

Elämä ei luvannut paljon parempaa pikku Samuelille. Valmistuttuaan peruskoulusta poika haaveili lukiosta, mutta se oli vaatimattomista oloista ponnistavalle kuusitoistavuotiaalle nuorelle miehelle taloudellisesti mahdotonta. Niinpä Samuel värväytyi armeijaan, siinä toivossa että onnistuisi sitä kautta jonain päivänä saamaan stipendin.

Vapauttavaa apurahaa ei valitettavasti koskaan herunut. Doe sai tyytyä sotilaskomennuksiin. Seuraavan vuosikymmenen aikana asemapaikat seurasivat toistaan: Doe toimi esimerkiksi varuskunnan ja vankilan komentajana Liberian pääkaupungissa Monroviassa.

Lopulta Samuel onnistui suorittamaan lukion etäopiskeluna. Sen jälkeen hänet ylennettiin ylikersantiksi vuonna 1979. Doe sai sotilaskoulutusta vihreiltä bareteilta, Yhdysvaltain erikoisjoukoilta, ja lopulta hänet nimitettiin pataljoonan komentajaksi.

Riisimellakat

Liberian sivistynyt yläluokka oli maan vuonna 1847 tapahtuneesta itsenäistymisestä asti koostunut Liberian afroamerikkalaisista, jotka olivat Yhdysvalloista palanneiden vapautettujen orjien jälkeläisiä.

Siirtolaiset kohtelivat alueen alkuperäisasukkaita barbaareina, jotka heidän piti sivistää. Presidentti William Tolbert, joka oli noussut valtaan 1970-luvun alussa, oli tehnyt joitakin liberaaleja uudistuksia, mutta Liberia oli yhä pienen vähemmistön dominoima ja yhden puolueen johtama valtio. Eriarvoisuus eliitin ja alkuperäisväestön välillä oli suurta.

Vuonna 1979 Tolbertin hallitus suoritti uudistuksia maataloussektorilla. Hallitus halusi nostaa valtion subventoimaa riisin hintaa, mikä sopi erinomaisesti sekä presidentti Tolbertille että hänen maatalousministerilleen. Kumpikin nimittäin omisti messevän kokoisen riisifarmin!

Köyhä kansa sen sijaan oli riippuvainen edullisesta riisistä. Tolbert oli aiemmin sallinut opposition toiminnan, ja nyt hänen poliittiset vastustajansa organisoivat kalliimpaa riisiä vastustavan protestimarssin. Rauhanomainen mielenilmaus räjähti järjestäjiensä sormille, ja kymmentuhatpäiseksi paisunut mielensoittajajoukko mellakoi ja ryösteli pääkaupunkia. Lopulta presidentin asemiehet avasivat tulen kohti mielenosoittajia, ja ainakin 40 ihmistä kuoli.

Tolbert yritti palauttaa kurin ja järjestyksen maahan pidättämällä kaikki oppositiojohtajat. Se oli kuin bensiinin kaatamista liekkeihin, pian koko maa oli mellakoiden kourissa. Presidentin uskottavuus murentui lopullisesti.

Verinen kaappaus

Presidentti Tolbert kohtasi loppunsa 12. päivänä huhtikuuta 1980. Seitsemäntoista alkuperäiskansoihin kuuluvaa aliupseeria sotilaineen hyökkäsi aamun varhaisina tunteina ylikersantti Samuel Doen johtamana presidentilliseen kartanoon. Seuranneessa tulitaistelussa Tolbert ja 26 hänen seuraajansa ammuttiin, presidentti Tolbert väitetysti sänkyynsä.

Verilöylystä selvinneitä ministereitä kävelytettiin niinä päivinä alastomina pitkin Monrovian katuja kohti rannalla odottavaa teloituskomppaniaa. Murhattujen ruumiit häpäistiin, ja sitten ne heitettiin nimettöminä joukkohautoihin.

Seuraavien kuukausien aikana vanha valta "puhdistettiin" tehokkaasti ja säälimättömästi. Presidentin perhe, ystävät ja kätyrit tuomittiin kuolemaan näytösoikeudenkäynneissä. Vain neljä edeltäjähallinnon edustajaa, tuleva presidentti Ellen Johnson Sirleaf yhtenä heistä, selvisi hengissä. Liberiaa satakolmekymmentä vuotta hallinnut afroamerikkalainen ylimystö katosi kuin tuhka tuuleen.

Ylikersantti Doe ylensi itsensä kenraaliksi. Hän perusti Kansallisen pelastuksen neuvoston (PRC), joka koostui kenraalista itsestään ja neljästätoista muusta keikaukseen osallistuneesta sotilaasta.

Sotilaspomosta presidentiksi

Samuel Doe piti itseään valistuneena, jopa valaistuneena valtiomiehenä. Hän lupasi toimiensa johtavan "monien elämien parantumiseen". Saatuaan Etelä-Koreaan suuntautuneen valtiovierailun aikana seremoniallisen kunniaviran paikallisesta yliopistosta johtajaa piti sen jälkeen kutsua tohtoriksi.

Kuvitteellisista arvonimistään huolimatta tohtori Doen ja hänen pelastusneuvostonsa kykyä hallita Liberiaa voisi kuvailla vaatimattomaksi. Myöhemmin Doe pakotti puhdistuksistaan selvinneitä valtiohenkilöitä mukaan hallitukseensa, koska muita päteviä virkamiehiä ei kerta kaikkiaan ollut.

Tohtori Doe julistautui väliaikaiseksi valtionpääksi ja repi perustuslain, mutta lupasi uuden ja paremman tilalle ja väläytteli paluuta siviilihallintoon vuoteen 1985 mennessä.

Johtaja osoittautui sanojensa mittaiseksi mieheksi. Uusi perustuslaki hyväksyttiin, presidentinvaalit järjestettiin. Samuel Doe asettui ehdolle, ja hänet valittiin presidentiksi suoraan vaalien ensimmäisellä kierroksella, mitä niukimmalla mutta sitäkin selvämmällä 51 prosentin yksinkertaisella enemmistöllä. Mikä suurenmoinen kansan tahdon ilmaisu! Mikä loistava demokratian riemuvoitto!

Presidentti Doe sai kiittää vaalimenestyksestään muutamaa yksinkertaista kikkaa. Ensinnäkin, äänet vietiin vaalien jälkeen salaiseen paikkaan, jossa viisikymmentä presidentille uskollista miestä laski ne huolellisesti. Toisekseen, kymmeniä presidentin poliittisia vastustajia oli sopivasti nirhattu ennen vaaleja. Kolmannekseen, Doe oli luvannut julkisesti tekevänsä uuden vallankaappauksen kahden viikon kuluessa jos häviäisi vaalit.

Jopa ennen vaalien häikäilemätöntä peukalointia Doen syntymätodistustä oli ensin retusoitu niin että hän sai ylipäätään osallistua vaaleihin. Presidentin tuli nimittäin uuden perustuslain mukaan olla 35 vuotta vanha, ja Doe oli oikeasti vasta 34!

Etninen sorto alkaa

Kateellisista, valistumattomista kielenkannoista kirpoava kirpakka arvostelu unohtui, kun presidentti Doe astui juhlavasti virkaansa. Nuoret tytöt tanssivat näyttävästi hänen kunniakseen, orkesteri soitti komeasti, ja armeija marssi hänen ohitseen korskeassa paraatissa!

Doe oli vankkumattomasti kommunismin vastainen, ja oli katkaissut Liberian suhteet Neuvostoliittoon. Tämä takasi presidentille vielä 1980-luvun puolivälissä Yhdysvaltain tuen ja taloudellisen avun. Doe oli muutenkin lähentynyt Yhdysvaltoja, ja vaikka Yhdysvaltojen presidentti Reagan oli vuoden 1982 valtiovierailun yhteydessä kutsunut Doeta vahingossa "puhemies Moeksi", maiden suhteet vaikuttivat olevan kunnossa.

Kaikki ei ollut kuitenkaan Doen valtakunnassa hyvin. Jo vuodesta 1981 alkaen tohtori Doe oli kohdannut vastarintaa, ja päästänyt monia potentiaalisesti vaarallisia vihollisia pakoon. Marraskuussa 1985 Doe yritettiin syrjäyttää, mutta hän kukisti ulkomailta palaavan kenraali Quiwonkpan johtaman kaappausyrityksen brutaalisti.

Tämän jälkeen Doen jo valmiiksi korruptoitunut hallinto alkoi sortaa toden teolla. Sanomalehdet lakkautettiin, kaikki poliittinen toiminta kiellettiin. Väestöryhmiä, joihin vallankaappausta yrittäneet sotilaat olivat kuuluneet, alettiin vainota. Presidentti nimitti tärkeisiin virkoihin vastedes vain oman heimonsa edustajia. Syntyi uudenlaisia etnisiä vihanpitoja, jollaisia Liberiassa ei ollut aikaisemmin ollut.

Sisällissota

Jouluaattona 1989 Charles Taylor, presidentti Doen entinen liittolainen ja edesmenneen kenraali Quiwonkpan lankomies, ylitti rajan Norsunluurannikolta käsin. Puolen vuoden kuluttua suurin osa maasta oli hänen sekalaisen kapinallisjoukkionsa vallassa.

Heinäkuussa 1990 presidentti Doen joukot syyllistyivät joukkomurhaan monrovialaisessa kirkossa. Yli 600 siviiliä tapettiin. Tämä kannusti Liberian naapurimaita viimein puuttumaan sisällissotaan, ja ne lähettivät maahan kiireellisesti rauhanturvaajia.

Ulkomaisten sotilaiden läsnäolo ja kapinallisliikkeen sisäiset valtataistelut estivät hetkellisesti sissijohtaja Tayloria valtaamasta Monroviaa. Presidentti Doe sai hengähdystauon.

Syksyllä 1990 Samuel Doen valtapiiri oli kutistunut kattamaan osan pääkaupungista. Nigerian johdolla saapuneet ECOMOG-rauhanturvaajat olivat yrittäneet saada presidenttiä luopumaan vallasta ja lähtemään vapaaehtoiseen maanpakoon, mutta kartanoonsa eristäytynyt presidentti kieltäytyi sinnikkäästi.

Viimeinen groteski näytelmä

Syyskuun 9. päivänä 1990 presidentti Doe oli kutsuttu neuvotteluun rauhanturvaajien päämajaan. Tarkoituksena oli ehkä jälleen kerran keskustella rauhanomaisesta vallansiirrosta. Isännät olivat taanneet presidentin turvallisuuden, mutta jotain eriskummallista tapahtui. Ensin presidentin saattue saapui paikalle juuri sopivasti vahdinvaihdon aikaan, ja seuraavaksi paikalle eksyi ryhmä raskaasti aseistautuneita Prince Johnson-nimisen sotaherran komentoon kuuluvia kapinallisia.

Kapinallisjoukko riisui yllätetyiksi joutuneet Doen vartijat aseista. Sen jälkeen kapinalliset tappoivat heidät ja rynnäköivät päämajan. Presidentti Doeta ammuttiin kumpaankin jalkaan ja hänet otettiin vangiksi, rauhanturvaajien katsoessa rauhallisesti vierestä puuttumatta tilanteeseen. Kapinalliset poistuivat paikalta Doe mukanaan, ilman että yhtäkään rauhanturvaajaa olisi sattunut.

Seuraavat tapahtumat tunnetaan tarkkaan, koska kapinalliset kuvasivat ja julkaisivat siitä videonauhan. Doe vietiin Prince Johnsonin päämajaan, jossa häntä "kuulusteltiin". Videolla Johnson nauttii Budweiser-oluesta ja viuhkoilla löyhyttelystä samalla kun presidentti Doelta revitään vieressä korvaa irti.

Lopulta, yli kahdentoista tunnin kidutuksen jälkeen, Doe surmattiin. Kun hänen runneltua ruumistaan oli ensin raahattu pitkin Monrovian katuja, jäännökset katosivat. Kapinalliset kenties söivät Doen. Tämä oli karmiva, mutta ehkäpä odotettu loppu miehelle, joka oli kohdellut oman edeltäjänsä tomumajaa yhtä nöyryyttävästi, ja jonka valtakausi johti yhteen Afrikan verisimmistä sisällissodista.

Konflikti ei loppunut Doen kuolemaan. Hänen murhaansa edeltäneet hirmuteot olivat vasta alkusoittoa paljon suuremmille sotarikoksille. Ilman Samuel Doeta ei luultavasti olisi koskaan tullut Charles Tayloria. Tämä kaikki on osa presidentti Samuel Doen perintöä, hänen liberialaisille antamaansa "lahjaa" joka ei lakkaa antamasta.