Diktaattoripörssi

François Duvalier syntyi huhtikuun 14. päivänä 1907 Port-au-Princessä rauhantuomari-isän ja leipuriäidin perheeseen. François oli onnekas, sillä hän oppi lukemaan ja sai käydä koulua. Se oli Haitissa tavalliselle lapselle harvinaista herkkua.

Maa oli köyhä ja kaaoottinen ja kaikensorttinen väkivalta jokapäiväistä. Yhdysvallat miehitti Haitin 1915, jonka jälkeen poliittinen kuohunta tukahdutettiin armottomasti pamputtamalla. Tapahtumilla oli voimakas vaikutus Duvalierin myöhempään ajatteluun.

Valmistuttuaan lääkäriksi Haitin yliopistosta vuonna 1934 François työskenteli paikallisissa sairaaloissa. Vuodesta 1943 Duvalier oli mukana Yhdysvaltojen rahoittamassa trooppisten tartuntatautien vastaisessa kampanjassa. Potilailtaan Duvalier sai lempinimen "Papa Doc", jota hän käytti läpi koko elämänsä.

Työssään lääkärinä Duvalier tuli tietoiseksi Haitin epäkohdista ja epäkohtiin kytkeytyvistä poliittisista mahdollisuuksista. Valta ja raha olivat pikkuruisella mulattieliitillä ja orjuuden ajalta periytyvä musta enemmistö eli pohjattomassa kurjuudessa.

Yhdessä muiden mustien intellektuellien kanssa Duvalier hahmotteli poliittisen opin, "mustan fasismin", joka julisti mustien paremmmuutta hallitsevaan mulattiluokkaan nähden. Lisäksi Duvalier perehtyi syvällisesti voodoohon, jota hän valtaan noustuaan häikäilemättömästi hyödynsi.

Vuonna 1946 Duvalier liittoutui presidentti Dumarsais Estimén kanssa. Hänestä tuli julkisen terveydenhuollon pomo ja myöhemmin sekä terveys- että työministeri hallitukseen jonka vallankaappaus kaatoi 1950. Keikauksen jälkeen Duvalier painui kuudeksi vuodeksi maan alle.

Edelliset vallanpitäjät armahdettiin kun vallankaappaajat pakenivat maasta 1956. Haitia johdettiin väliaikaisten hallitusten toimesta aina seuraavan vuoden syyskuuhun. Tällöin maassa järjestettiin vapaat presidentinvaalit. Duvalier asettui ehdolle ja voitti ylivoimaisesti, kiitos populistisen mustaan köyhälistöön vetoavan ohjelmansa.

Duvalier aloitti railakkaasti puhdistamalla mulatit päätöksenteosta. Presidentti nimitti uskollisia lakeijoitaan kaikille johtaville paikoille. Kun armeija, joka oli aikaisemmin tukenut Duvalierin valintaa, pelästyi ja yritti kaapata vallan, Duvalier siivosi myös asevoimien johdon perusteellisesti.

Koska vakinainen armeija ei ollut täysin luotettava, presidentti perusti puolisotilaallisen järjestön johon hän värväsi vain kaikkein köyhimpiä ja sivistymättömiä kannattajiaan. Yksityisarmeija ansaitsi toimintatavoillaan kansan suussa nimen Tontons Macoutes, joka vapaasti käännettynä tarkoittaa "mörköä", ja se kasvoi vuoteen 1961 mennessä tuplasti varsinaista armeijaa suuremmaksi.

François Duvalier oli kärsinyt koko ikänsä diabeteksesta ja määrittelemättömistä sydänvaivoista. Vuonna 1959 diktaattori sai vakavan sairauskohtauksen ja oli yhdeksän tuntia tajuttomana. Ilmeisesti tyranni kärsi peruuttamatonta neurologista vahinkoa, sillä hänestä tuli paljon entistäkin vainoharhaisempi.

Tontons Macoutesin johtaja Clement Barbot toimi Duvalierin sijaisena. Toivuttuaan Duvalier syytti Barbot'ta vallankaappausyrityksestä ja heitti tämän vankilaan. Vapauduttuaan Barbot yritti kaapata vallan kidnappaamalla Duvalierin lapset, mikä johti ennennäkemättömään ihmisjahtiin.

Duvalier julisti kadoksissa olevan Barbot'n muuttaneen voodoon avulla itsensä mustaksi koiraksi, ja määräsi kaikki Haitin mustat haukut ammuttavaksi. Barbot'kin löytyi ennen pitkää, ja sai välittömästi jakaa hauvaparkojen kohtalon.

Voodoo näytteli tärkeää roolia Duvalierin diktatuurissa ja henkilökultissa. Papa Doc viestitti taikauskoiselle kansalla pukeutumisellaan (vain mustaa) ja käytöksellään olevansa mustan magian mestari ja hautausmaiden jumalan Baron Samedin inkarnaatio.

Duvalier piti itseään historiallisena suurmiehenä ja Haitin saaren ruumiillisena ilmentymänä. Hän vertasi itseään mielellään De Gaulleen ja Leniniin. Hän painatti julisteita Jeesuksesta ja itsestään. "Olen valinnut hänet", Jeesus sanoi julisteissa.

Duvalier keskusteli kuolleiden vihollistensa henkien kanssa ruhoistaan irrotettujen päiden välityksellä. Kidutuskammioiden seiniin porattiin tyrannia varten reikiä, joista Duvalier kurkisteli. Joskus hän ei ainoastaan vakoillut kuulustelutyötä, vaan osallistui siihen aktiivisesti.

Vuonna 1961 Duvalier äänestytti itsensä perustuslain vastaisesti toiselle kaudelle. Vaalit olivat ennennäkemättömän röyhkeästi väärennetyt: Duvalier sai 1 300 000 ääntä puolesta eikä yhtään vastaan. Vuonna 1964 kansa sai äänestää Duvalierin elinikäiseksi presidentiksi. Johtaja sai 99.9 prosentin kannatuksen jo pelkästään siksi, että kaikki äänestysliput oli kätevästi esitäytetty "kyllä"-vaihtoehdolla!

Duvalier oli noussut valtaan köyhien tuella, mutta hänen aikanaan kaikki paitsi johtajan lähipiiri kurjistuivat entisestään. Ulkomaisen avun ja ulkomaanlainat Duvalier kahmi omille pankkitileilleen, ja vanhaa sivistyneistöä sorrettiin raa'asti. Valtava joukko oppineita haitilaisia pakeni ulkomaille.

Maaseudulla talonpoikien maat takavarikoitiin Duvalierin yksityisarmeijan jäsenille, jotka eivät saaneet palkkaa ja elättivät itsensä tekemällä rikoksia ja keräämällä suojelurahaa. Pääkaupungin slummit olivat ratketa liitoksistaan ja aliravitsemus yleistyi.

Diktaattori mitä ilmeisimmin alkoi uskoa omiin taikavoimiinsa. Luvulla 22 oli presidentille erityinen taikauskoinen merkitys, eikä hän esimerkiksi myöhempinä vuosinaan suostunut poistumaan palatsistaan paitsi kuukauden 22. päivänä. Kun Yhdysvaltojen presidentti John F. Kennedy murhattiin 22. marraskuuta, Duvalier oli iloinen ja kehuskeli salamurhan johtuneen kirouksesta jonka hän oli langettanut presidentin ylle.

Kaikesta huolimatta Duvalier nautti edelleen köyhien mustien tukea. Olihan hän haastanut ja murskannut mulattieliitin. Ulkomailla diktaattorin väärinkäytöksiä kyllä kauhisteltiin, ja Yhdysvallatkin vihasi häntä, mutta kommunismin vankkumattomana vastustajana Kennedyn jälkeinen hallinto otti hänet pitkin hampain suojelukseensa. Vastapalveluksena Duvalier julisti kommunismin Haitissa rikokseksi, josta rangaistiin kuolemalla.

François Duvalier piti Haitia teräksisessä otteessaan aina vuoteen 1971 asti, jolloin hän kuoli sairastettuaan pitkään. Diktaattorin poika, Jean-Claude, seurasi isäänsä valtaistuimelle.

Vuonna 1986, kun Duvalierin perheen hirmuhallinto oli viimein sortunut, vihaiset haitilaiset häpäisivät diktaattorin haudan. Heidän aikomuksenaan oli rituaalinomaisesti murjoa Papa Docin ruumista, jotta tämä ei voisi tuomiopäivänä nousta kuolleista. Duvalierin ruumis oli kuitenkin siirretty, ja väkijoukko joutui pettymään.