Diktaattoripörssi

Slobodan Milosevic syntyi 20. elokuuta 1941 Pozarevacissa, Serbiassa, akselivaltojen miehittämään Jugoslaviaan. Milosevicin vanhemmat erosivat sodan jälkeen, ja kumpikin teki myöhemmin itsemurhan: isä, ortodoksinen pappi, vuonna 1962 ja äiti, opettajatar ja kommunistisen puolueen aktiivijäsen, vuonna 1972.

Milosevic opiskeli lakia Belgradin yliopistossa. Siellä hänestä tuli Jugoslavian kommunistipuolueen nuorisojärjestön johtaja, ja hän ystävystyi Ivan Stambolicin kanssa. Stambolic oli merkittävän kommunistisuvun vesa ja Serbian tuleva presidentti, ja hänen yhteyksiään hyväksikäyttämällä Slobodan pääsi piireihin.

Valmistuttuaan lakimieheksi Milosevic työskenteli Belgradin pormestarin taloudellisena neuvonantajana. Seitsemänkymmentäluvun lopulla Slobosta tuli Stambolicin tuella suuren pankin johtaja, ja hän matkusteli ulkomailla. 80-luvun alkupuoliskolla Milosevic jätti liike-elämän ja nousi merkittävään asemaan Serbian kommunistipuolueessa.

Monet Slobodan Milosevicin kanssa työskennelleet ovat vakuuttaneet, ettei Milosevic itse asiassa ollut nationalisti vaan ainoastaan kyltymättömässä vallanhimossaan häikäilemättömän opportunistinen. Kun liittovaltio alkoi repeillä liitoksistaan, Milosevic näki serbien nousevan kansallismielisyyden keinona paisuttaa itseään ja mahtiaan.

Kun mellakkapoliisit mätkivät Kosovossa joukkokokoukseen pyrkiviä serbejä, oli sattumalta paikalla olleen Milosevicin aika koittanut. "Kenelläkään ei ole oikeutta hakata teitä", Milosevic julisti serbeille parvekkeelta. "Kukaan ei enää koskaan hakkaa teitä." Vaikka Milosevicillä oli vain vähän kuulijoita, tapahtuman symbolinen arvo muodostui suureksi. Monien aikalaisten mielestä Jugoslavia kuoli sinä päivänä.

Erinäisten juonittelujen jälkeen Milosevicista tuli Serbian presidentti vuonna 1989. Hän aloitti "byrokratian vastaisen vallankumouksen", operaation jonka jäljiltä presidentille uskolliset miehet istuivat ties kuinka monen Jugoslavian osatasavallan johdossa ja Serbian kahden autonomisen alueen, Vojvodinan ja Kosovon, itsehallinto oli mennyttä kalua.

Milosevicin aggressiivinen, Serbian suuruutta ylistämä retoriikka suututti Jugoslavian muut kansallisuudet. Kommunismin tuhon jälkeiset suunnitelmat liittovaltion uudistamisesta ajautuivat karille - ei vähiten siksi että Milosevic ehdoin tahdoin sabotoi niitä. Osatasavallat julistautuivat yksi kerrallaan itsenäiseksi.

Slovenian itsenäistyminen ei haitannut Milosevicia, koska Slovenia oli hänen mielestään "etnisesti puhdas". Kroatiaa ja Bosniaa Milosevic ei sen sijaan päästänyt niin vain pihdeistään, koska maissa asui serbejä. Kumpikin maa ajautui veriseen sisällissotaan.

Milosevic manipuloi kulissien takana kaikkien Balkanin sotien serbiosapuolia. Hän tiesi etukäteen "etnisistä puhdistuksista", kansanmurhista joita Ratko Mladicin ja Radovan Karadzicin kaltaiset ääriserbit organisoivat. Kun Mladic ja Karadzic etsintäkuulutettiin rikoksista ihmisyyttä vastaan, Milosevic suojeli ja piilotteli heitä vuosikausia.

Kun sota Bosniassa oli kääntymässä kroaattien ja bosniakkien yhteisrintaman voittoon, Milosevic ryhtyi 1995 rauhan takuumieheksi. Hän oli näkyvästi esillä Bosnian serbien edustajana kun rauhansopimusta punnerrettiin kasaan Daytonissa, Ohiossa.

Kotirintamalla Milosevicilla meni heikommin. Sodat olivat raunioittaneet Serbian talouden, ja itsevaltaisesti hallitseva presidentti oli menettänyt suosionsa. Taistellessaan asemansa säilyttämiseksi Milosevic kontrolloi mediaa, pamputti väärennettyjä vaaleja protestoivia mellakoitsijoita ja murhautti vastustajiaan (muun muassa vanhan ystävänsä Stambolicin).

Milosevic oli jo joutunut moneen otteeseen hautaamaan haaveensa Suur-Serbiasta, mutta päätti iskeä vielä kerran. Hän tarvitsi vallassa pysyäkseen uutta sotaa, ja niinpä Milosevic päätti 1999 puhdistaa etnisesti koko Kosovon. NATO:n massiivinen täsmäpommituskampanja tuhosi Serbian infrastruktuurin ja pakotti Milosevicin nöyryyttävästi vetäytymään. Kaupan päälle Milosevicin kasvoille läiskäistiin syytteet sotarikoksista.

Vaikka presidentti oli tavattoman epäsuosittu, hajanainen oppositio teki parhaansa helpottaakseen presidentin epätoivoista roikkumista vallankahvassa. Vasta kun kaikki Milosevicia vastustavat tahot yhdistivät voimansa vuoden 2000 presidentinvaaleihin, presidentti saatiin taklattua ulos virastaan.

Opposition ehdokas Vojislav Kostunica sai yli viisikymmentä prosenttia äänistä, mutta Milosevic ei luovuttanut helpolla. Hän yritti jälleen kerran varastaa vaalit, mikä johti mellakointiin ympäri maata. Tällä kertaa armeija ei kuitenkaan puuttunut peliin ja lopulta, vihaisten väkijoukkojen vallattua Milosevicille uskollisen televisioaseman ja poltettua parlamenttitalon, despootti luovutti ja erosi virastaan.

Milosevic oli uudelle hallitukselle ongelma, joka piti saada katoamaan äkkiä. Ensin Milosevic vangittiin syytettynä korruptiosta, mutta kun syytteitä ei saatu pitämään hänet luovutettiin suosiolla tuomittavaksi ulkomaille.

Milosevic kuskattiin Haagiin vastaamaan vakaviin syytteisiin sotarikoksista niin Kosovossa, Kroatiassa kuin Bosniassakin. Milosevic puolusti itse itseään, eikä tunnustanut syyllistyneensä mihinkään. Oikeutta ei valitettavasti ehditty käydä loppuun ennen kuin Slobodan Milosevic 11.3.2006 kuoli sydänkohtaukseen sellissään. Diktaattori, joka oli jo pitkään kärsinyt korkeasta verenpaineesta ja sydänvaivoista, oli kieltäytynyt syömästä hänelle määrättyjä sydänlääkkeitä.