Diktaattoripörssi

Saparmurat Nijazov syntyi 19. helmikuuta 1940 Turkmenistanin sosialistisessa neuvostotasavallassa, Gypjakin kylässä, aivan maan pääkaupungin Ašgabatin kupeessa.

Pikku Saparmuratin lapsuus ei sujunut onnellisten tähtien alla. Hänen isänsä kaatui virallisen tarinan mukaan suuressa isänmaallisessa sodassa Adolf Hitlerin armeijoita vastaan. Epävirallisten lähteiden mukaan isä vältteli taistelua ja hänet tuomittiin kuolemaan. Joka tapauksessa isä kuoli sodassa Nijazovin ollessa vielä pieni.

Ašgabatiin iski suuri maanjäristys vuonna 1948. Kenties jopa kaksi kolmesta kaupungin asukkaasta sai surmansa, heidän joukossaan Nijazovin äiti Gurbansoltan ja koko muu perhe.

Orvoksi jäänyt Saparmurat varttui neuvostoliittolaisessa orpokodissa ja kaukaisen sukulaisensa luona. Hän opiskeli Leningradissa Venäjällä ja valmistui sähköinsinööriksi vuonna 1966.

Neuvostoliiton puolesta

Nijazov liittyi Turkmenistanin kommunistiseen puolueeseen vuonna 1962. Hän kipusi hitaasti mutta varmasti ylös puolueen hierarkian tikkaita, ja hänestä tuli Ashgabatin kaupunkikomitean pääsihteeri.

Vuonna 1985 puuvillabisnekseen liittyvä korruptio koitui paikallisen vahvan miehen Muhammad Gapurovin kohtaloksi. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Mihail Gorbatšov siirsi turkmenistanilaisen virkaveljensä syrjään ja nimitti Saparmurat Nijazovin hänen tilalleen.

Turkmenistanin puolueen uusi johtaja oli Gorbatšovin nimittämä, mutta Nijazovin johtama Turkmenistanin puolue vastusti kaikista neuvostotasavaltojen puolueista kaikkein hanakimmin Gorbatšovin uudistuksia ja avoimuuspolitiikkaa. Muut neuvostotasavallat kuplivat, mutta Turkmenistanissa elämä jatkui entisenlaisena Neuvostoliiton hajoamiseen saakka.

Vuonna 1990 Nijazov valittiin Turkmenistanin sosialistisen neuvostotasavallan presidentiksi. Kun kovan linjan kommunistit seuraavana vuonna yrittivät kaapata Moskovassa vallan, Nijazov tuki kaappaajia. Hän halusi säilyttää Neuvostoliiton.

Kauan eläköön itsenäinen Turkmenistan!

Vallankaappaus epäonnistui ja Neuvostoliitto hajosi. Saparmurat Nijazov käänsi takkinsa sukkelaan kuin Väyrynen konsanaan, ja Nijazovista kuoriutui kansallismielinen itsenäisyyden ja turkmenistanilaisen kulttuurirenessanssin takuumies.

Korkein neuvosto julisti 27.10.1991 Turkmenistanin itsenäiseksi ja Nijazovin itsenäisen Turkmenistanin presidentiksi. Vuoden 1992 kesällä Nijazov "valittiin" samaan virkaan suoralla kansanvaalilla. Hän sai 99,51 prosenttia äänistä vaaleissa, jotka olivat epärehelliset ja joissa Nijazov oli ainoa ehdokas.

Turkmenistanin kommunistinen puolue muutti nimensä Turkmenistanin demokraattiseksi puolueeksi. Mikään muu puolueessa ei muuttunutkaan. Se jatkoi ainoana sallittuna puolueena, samalla valtiojohtoisen komentotalouden linjalla ja samojen vanhojen kommunistijäärien johtamana kuin Neuvostoliiton aikana.

Marx, Lenin ja Nijazov

Kommunismin sankarit Marx ja Lenin jättivät jälkeensä tyhjiön. Presidentti Nijazov täytti syntyneen tilan kätevästi itsellään. Johtajan pärstävärkki koreili pian niin seteleissä kuin kunniapaikoille ripustettavissa maalauksissa.

Kansalla oli totisesti syytäkin roikottaa kansakunnan isää kotona television päällä: olihan Saparmurat Nijazov vuoden 1993 lokakuusta alkaen ei pelkästään Turkmenistanin presidentti vaan Turkmenbashi, "kaikkien turkmeenien johtaja". Arvonimen myönsi ansaitusti presidentti Nijazoville presidentti Nijazovin perustama maailman turkmeenien suurneuvosto.

Presidentin virkakausi oli turhan lyhyt ottaen huomioon kuinka paljon annettavaa Nijazovilla oli maalleen. Vuonna 1994 presidentin kautta pidennettiin vuoteen 2002 asti, jotta hän ehtisi toteuttaa kunnianhimoisen kymmenvuotissuunnitelmansa.

Vuoden 2002 vaaleja ei lopulta tarvinnut järjestää. Nijazovin käsin valitsema parlamentti julisti Nijazovin vuosituhannen vaihteessa elinikäiseksi presidentiksi.

Kirjoista suurin ja pyhin

Jotta kaikkien maailman turkmeenien olisi helpompi elää, Turkmenbashi kokosi ajatuksensa yksiin kansiin. Nijazovin magnum opus Ruhnama julkaistiin kahdessa osassa vuosina 2001 ja 2004. Kirja kattoi kaiken historiasta taiteeseen ja etiikkaan, ja se nousi Turkmenistanissa ilmestyttyään keskeiseen asemaan.

Turkmenbashi käski asettaa Ruhnaman moskeijoissa Koraanin rinnalle. Ne moskeijat, jotka kieltäytyivät, jyrättiin maan tasalle. Opiskelu- ja työpaikat jaettiin Ruhnama-tuntemuksen perusteella, ja ajokortista oli turha haaveilla ilman eepoksen ulkolukua.

Turkmenistanin koulut saivat Ruhnamasta ilmiömäisen, kaikki oppiaineet kattavan opetusvälineen. Kaupan päälle Nijazov lanseerasi uudet, turkmenistanilaiset aakkoset, joilla kansakunnan nuorten toivojen oli helppoa ja hauskaa tavata johtajan ihmekirjaa.

Muiden kansojen iloksi Ruhnama käännettiin ainakin kolmellekymmenelle eri kielelle. Ulkomaiset yritykset eivät päässeet käsiksi Turkmenistanin kaasusta ja korruptiosta rikkaaseen talouteen, elleivät he ensin käännättäneet Ruhnamaa tai muulla tavalla nuoleskelleet Nijazovia. Aiheesta on tehty palkittu suomalainen dokumentti, "Pyhän kirjan varjo".

Turkmenbashi ei jättänyt edes lukutaidottomia turkmeeneja pulaan. Pääkaupunkiin rakennettiin jättiläismäinen mekaaninen Ruhnama. Se käänsi iltaisin sivujaan ja luki ääneen otteita Turkmenbashin sutkautuksista. Ruhnama vietiin Venäjän toimesta jopa avaruuteen, josta se säteili Turkmenbashin kuolemattomia viisauksia maailmankaikkeuteen.

Yritin lukea Ruhnaman englanninkielistä käännöstä ymmärtääkseni paremmin presidentti Nijazovin sielunmaisemaa. Kirja oli käsittämätöntä soopaa täynnä haukotuttavia latteuksia. En olisi kyllä koskaan saanut Turkmenistanissa ajolupaa.

Sukurakkautta ja monumentteja

En osaa edes kuvitella, miltä tuntuu menettää vanhempansa pikkulapsena ja joutua valtion orpokotiin. Päätellen siitä, että Nijazov oli sairaalloisen fiksoitunut kuolleisiin omaisiinsa, kokemus oli hänelle erityisen traumaattinen.

Nijazov pystytti loputtomiin itsensä ja äitinsä patsaita. Komeimmat olivat luonnollisesti pääkaupungissa. Julistettuaan Turkmenistanin ikuisesti puolueettomaksi diktaattori rakensi puolueettomuuden monumentin, jonka huipulla kultainen pyörivä jättiläis-Turkmenbashi vahti väsymättä lapsiaan, kääntäen kasvonsa aina kohti Aurinkoa.

Turkmenbashin ja hänen perheensä kunniaksi uudelleennimettiin kouluja, lentokenttiä, katuja, kaupunkeja, meteoriitti ja kraateri Kuussa. Nijazov antoi kuukausille ja viikonpäiville uudet "turkmenistanilaiset" nimet. Tammikuusta tuli Turkmenbashi, huhtikuusta (ja leivästä, kyllä, siitä asiasta jota syödään) äidin nimi Gurbansoltan.

Kerran Nijazov käski rakentaa jäisen palatsin keskelle Karakumin autiomaata, mutta projekti ei toteutunut koska asiantuntijat eivät kyenneet sitä järjestämään. Jäähalli sentään rakennettiin, jotta kuuman erämaan keskellä asuvat turkmenistanilaiset voisivat oppia luistelemaan.

Lapsille Nijazov rakennutti "Turkmenbashin satumaan", hienon mutta vähän karmivan huvipuiston. Aikuisille hän rakensi "terveyspolun", 40 kilometrin betonoidun pururadan, keskelle autiomaata. Jokaisen kansalaisen, varsinkin virkamiehen, piti kävellä se kerran vuodessa. Nijazov vahti tätä riittiä haukan lailla, vaikkei terveyteensä vedoten itse kävelyyn osallistunut.

Kieltolakien aika

Nijazov kielsi parrat, meikin, oopperan, baletin, autoradiot ja videopelit epäturkmenistanilaisina. Musiikin huulisynkkauksen Nijazov kielsi, koska se "ei ei edesauttanut Turkmenistanin musiikillista kehitystä".

Kun johtaja lopetti tupakanpolton hän kielsi savuttelun kaikilta valtion työntekijöiltä ja julkisilla paikoilla. Nijazov kielsi pääkaupungin asukkaita pitämästä koiria, koska ne haisivat johtajan mielestä pahalta.

Diktaattori kehotti ihmisiä jättämään hampaat hoitamatta. Etenkin kultaiset paikat joutuivat johtajan hampaisiin. "Pureskelkaa luita", Turkmenbashi sanoi, "jos ne pitävät koirien hampaat kunnossa ne pitävät teidänkin hampaanne kunnossa."

Vuodesta 2005 lääkärit vannoivat Hippokrateen valan sijasta valan Nijazoville. Valanvannojia oli tosin aika vähän, ainakin sen jälkeen kun presidentti vuonna 2005 sulki sairaalat Ašgabatin ulkopuolella ja kehotti kansalaisia menemään pääkaupunkiin hoidettavaksi. Ilmeisesti he eivät menneet, sillä turkmenistanilaisten odotettavissa oleva elinikä oli Nijazovin valtakaudella Keski-Aasian matalin.

Turkmenbashi sulki kirjastot, koska "tavallinen turkmeeni ei kuitenkaan lue kuin Koraania ja Ruhnamaa". Diktaattori pakotti opettajat joko kirjoittamaan ylistyslauseita itsestään sanomalehtiin tai vaihtoehtoisesti hyväksymään palkanalennuksen.

Nijazov sulki päättäväisesti Turkmenistanin ulkoisilta vaikutteilta. Venäläinen kulttuuri oli kokonaan kielletty ja turkmeenin naiminen maksoi ulkomaalaiselle 50 000 dollaria. Nijazovilla itsellään oli venäjänjuutalainen vaimo, jonka kanssa hän sai kaksi puhdasveristä turkmenistanilaista perillistä.

Puhdistuksia ja sortoa

Ihmisoikeudet voivat Nijazovin Turkmenistanissa huonosti. Media oli tarkasti valvottua: toimittajat, jotka eivät taipuneet itsesensuuriin, joutuivat kidutettaviksi. Toisinajattelijoiden rangaistukset ulottuivat uhrien perheisiin.

Vuonna 2002 Turkmenbashi yritettiin murhata, jonka jälkeen hän lujitutti valtaansa stalinistisilla "puhdistuksilla". Syntipukiksi joutuneet tunnustivat rikoksensa videolla perineuvostoliittolaiseen tapaan.

Kesällä 2004 Ašgabatissa levitettiin presidentin syrjäyttämistä ja vastuuseen panemista vaativia julisteita. Syyllistä ei löydetty, joten Turkmenbashi erotti sisäministerin ja poliisipäällikön. Sitten diktaattori alkoi asentaa kaikkialle nauhoittavia valvontakameroita.

Vuonna 2006 Nijazov peruutti kolmasosan eläkkeistä ja määräsi jo maksetut eläkkeet maksettavaksi takaisin. Suuri määrä vanhuksia kuoli nälkään, ja kun ulkomailla nousi aiheesta poru, Turkmenistanin hallitus väitti kohua Turkmenbashiin kohdistuvaksi salajuoneksi.

Esirippu laskeutuu yllättäen

Kaikkien turkmeenien isä oli koko ikänsä kärsinyt terveysongelmista. Jotkut lähteet väittävät niiden johtuneen alkoholismista ja ylipainosta. Nijazovin sydän oli joka tapauksessa leikattu Saksassa vuonna 1997, jonka jälkeen diktaattori vakuutti voivansa hyvin. Kansalleen hän oli kertonut haasteistaan marraskuussa 2006, mainitessaan ohimennen syövänsä sydänlääkettä.

Joulukuun 21. päivänä vuonna 2006 Turkmenistanin televisio kertoi kansalle suru-uutisen. Saparmurat Nijazov oli varhaisina aamun tunteina kuollut sydänkohtaukseen. Turkmenbashi ei ollut nimennyt seuraajaansa eikä tehnyt valmisteluja poismenonsa varalta. Hän oli kyllä kavaltanut miljardikaupalla öljyrahaa ja piilottanut ne saksalaisiin pankkeihin, mutta kätketty omaisuus jäi yllättävän exituksen jälkeen limboon.

Nijazovilla oli poika, Murat, josta oli povattu seuraavaa presidenttiä. Nuorempi Nijazov sysättiin kuitenkin kylmästi syrjään diktaattorin kuolemaa seuranneessa valtapelissä, jossa voittajaksi selviytyi Turkmenbashin hammaslääkäri Gurbanguly Berdimuhamedow.

Turkmenistanin suuri arkkitehti Saparmurat Nijazov oli rakennuttanut kotikyläänsä Keski-Aasian suurimman moskeijan ja sen yhteyteen itselleen mausoleumin. Siellä presidentti nukkuu ikiuntansa, Ruhnaman ja Koraanin säkeiden alla.