Morjens! Tällä kertaa kirjoitin Fulgencio Batistasta artikkelin. Lisään näitä kirjoittamiani artikkeleita ainakin näin aluksi tänne vieraskirjaan ja kopioidaan nämä täältä vaikka sitten kun 'Pörssin uusi versio valmistuu.

Vallassa: 24.12.1936 - 1.1.1959
Luokittelu: päätyi maanpakoon, terrorismi

Tiivistelmä:
Fulgencio Batista valittiin Kuuban presidentiksi vuonna 1940 hänen käytettyään jo aikaisemmin todellista valtaa presidentin takana, mutta häntä ei päästetty toiselle kaudelle ensimmäisen päätyttyä vuonna 1944. Kahdeksan vuotta myöhemmin Batista kaappasi vallan ja hallitsi brutaalina diktaattorina kunnes hänen vihattu hallintonsa lopulta kaatui ja Batista itse jätti Kuuban.

Tarina:
Fulgencio Batista syntyi Veguitan kaupungissa Banesin kunnassa 16. tammikuuta 1901. Hän oli ensimmäinen Belisario Batistan ja Carmela Zaldivarin neljästä lapsesta. Batistan äiti oli tämän syntyessä vasta 15-vuotias. Köyhähkö perhe asui kaksihuoneisessa "bohíossa", jossa oli maalattia. Batistan isä oli kiinalaista ja äiti afrikkalaista ja karibialaista sukuperää; Batista itse ei juuri koskaan puhunut vanhempiensa etnisestä alkuperästä, ja silloin harvoin kun puhui, hän sanoi yksinkertaisesti näiden olleen "kuubalaisia". Batistan isä halusi poikaansa kutsuttavan Ruben Zaldivariksi, jolla nimellä Batista myös esiintyi jonkin aikaa.

Batista jätti koulun kesken kahdeksan vanhana auttaakseen isäänsä työnteossa. Vuonna 1911 Batistan annettiin taas käydä koulussa, mutta vain öisin. Hän alkoi käydä kveekarien pitämässä yökoulussa. Hänen vanhempansa eivät antaneet hänen tehdä koulutehtäviä kotona, mutta hän valmistui silti koulusta vuonna 1913. Batistan äiti kuoli vuonna 1916, mikä oli perheelle kova isku. Batista liittyi armeijaan vuonna 1921, ja toimi vähäpätöisissä tehtävissä. Vuonna 1931 Batista liittyi kapinallisten joukkoon, jonka tarkoituksena oli pysäyttää maan presidentti Gerardo Machado, joka lopulta suostui eroamaan. Vuonna 1933 Batista oli johtamassa kersanttien vallankaappausta, ja 5. syyskuuta 1933 myös uusi presidentti Carlos Manuel de Cespedes syöstiin vallasta.

Vuosina 1936-1940 presidenttinä toimi Federico Laredo Brú, mutta käytännössä maata johti jo Batista. Tänä aikana Batista rakennutti kouluja, paransi opetusta ja lupaili suuria sosiaalisia uudistuksia, joista valtaosa ei kuitenkaan toteutunut. Vain osa hänen tekemistään uudistuksista oli positiivisia. Yritykset Batistan vallan siirtämiseksi Brúlle tukahdutettiin hyvin väkivaltaisesti.

Batista oli tämän jälkeen ehdokkaana vuoden 1940 vaaleissa, jotka hän voitti. Hän astui virkaansa 10. lokakuuta 1940. Vaikka Batista ihailikin kapitalismia ja Yhdysvaltoja, hän ei tuominnut myöskään Kuuban vanhaa kunnon kommunistipuoluetta.

Nelivuotisen presidenttikauden päätyttyä vuonna 1944 Batistaa ei päästetty enää ehdolle ja hänen itse valitsemansa seuraaja, Carlos Saladrigas Zayas, hävisi vaalit Batistan pitkäaikaiselle veriviholliselle, Ramon Graulle. Batista siirtyi Daytona Beachille Floridaan, mutta palasi Kuubaan vuonna 1948 tultuaan valituksi Kuuban senaattiin. Pian tämän jälkeen Batista organisoi oman puolueensa ja ilmoitti myöhemmin asettuvansa ehdolle vuoden 1952 vaaleissa. Vaaleissa Batista sai vähemmän kannatusta kuin muut ehdokkaat, ja oli jo päivän selvää että tämä tulisi häviämään. Niinpä Batista järjesti (melko) verettömän vallankaappauksen 10. maaliskuuta 1952 ja erotti Carlos Prío Socarrásin presidentin toimesta. Monet tuomitsivat Baltistan vallankaappauksen, ja vastauksena valituksiin hän järjesti vuonna 1954 vaalin, jossa hän oli itse ainoa ehdokas ja voitti.

Kuubalaiset muistivat yhä 1930-luvun hirvittävät verenvuodatukset, joista myös Batista oli vastuussa, eivätkä monet aluksi olleet kovinkaan halukkaita taistelemaan inhaa diktaattoria vastaan samalla kun tämä hallitsi räikeän itsevaltaisesti, vangitutti vastustajiaan ties kuinka paljon ja keräsi samalla julmetusti henkilökohtaista omaisuutta. Ei ole mikään ihme, että kuubalaiset vihasivat Batistaa, toisin kuin yhdysvaltalaiset, joiden kanssa Batista oli oikein hyvissä väleissä. Kuubasta tuli yhdysvaltalaisten keskuudessa suosittu turistikohde ja monet yhdysvaltalaisyritykset rantautuivat Kuubaan. Tästä tuohtuneena loputkin kuubalaiset ryhtyivät vastarintaan.

Fidel Castro yritti haastaa Batistan oikeuteen ja myöhemmin kaapata vallan, mutta Batista vangitsi Castron seuraajineen. Vuonna 1955 Batista teki valtavan virheen ja armahti Castron, joka kokosi vuonna 1956 pienen armeijan. Castron armeija kasvoi nopeasti ja Batista sekä Yhdysvallat kauhistuivat. Batista vangitsi, kidutti ja tappoi vastustajiaan, mutta lopulta hänen hallintonsa kaatui 1. tammikuuta 1959 ja ex-diktaattori vietti loppuelämänsä maanpaossa Dominikaanisessa tasavallassa, Portugalissa ja Espanjassa kirjoitellen kirjoja kuten "Kuuba petti" ja "Kuuban tasavallan nousu ja vajoaminen".

Baltista kuoli viimein 6. elokuuta 1973 Marbellassa, Espanjassa yli 14 vuoden pakoilun jälkeen.

Nabullione, 01.11.2016

:thumbs_up:

[Vastaus Puhemiehelle]

Joo, kuulostaa hyvältä. Toivottavasti saat lähiaikoina valmiiksi tuon uuden pörssin, odotan innolla.

Nabullione, 31.10.2016

Tässä on sisältö Todor Zivkov -sivulle. Kirjoitin tämän kenties hieman pikaisesti.

Vallassa: 4.3.1954 - 10.11.1989
Luokittelu: Kommunismi, mätä

Tiivistelmä:
Todor Zivkov nousi valtaan Bulgariassa syrjäytettyään edeltäjänsä. Otettuaan ohjakset Zivkov kollektivisoi maatalouden, kavalsi kansan omaisuutta, ehdotti Bulgarian liittämistä Neuvostoliittoon ja vastusti liian suuria poliittisia muutoksia - uudistamisyritykset johtaja tukahdutti rajuin ottein. Myöhemmin Zivkov karkotti suuren osan Bulgarian turkkilaisvähemmistöstä Turkkiin aiheuttaen talouden romahduksen. Lopulta politbyroo kääntyi häntä vastaan ja syöksi hänet vallasta.

Tarina:
Todor Zivkov, koko nimeltään Todor Kristov Zivkov, syntyi köyhään maanviljelijäperheeseen vuonna 1911. 1920-luvulla Zivkov muutti töiden perässä läheiseen Sofiaan, Bulgarian pääkaupunkiin, jossa kouluttautui kirjaltajaksi. Pian hän omaksui marxismin ja liittyi joko vuonna 1932 tai 1933 kommunistiseen puolueeseen ja auttoi toisen maailmansodan aikana saksalaisten vastaisen vastarintaliikkeen organisoimisessa. Myöhemmin hän tuki Bulgariaan saapunutta Puna-armeijaa ja Neuvostoliitto perusti Bulgariaan uuden hallituksen, jossa Zivkov nousi merkittävään asemaan.

Vuonna 1945 Zivkov liittyi keskuskomiteaan, ja vuonna 1949 hän sai keskuskomitean ja vuonna 1951 politbyroon täysjäsenyyden. Vuodesta 1948 hän myös toimi Sofian pormestaria vastaavassa virassa. Vuonna 1954 Zivkov syrjäytti Vulko Tservenkovin ja otti itse paikan puolueen johdossa. Neuvostoliiton johtaja Nikita Hrustsev tuki Zivkovia.

Vuonna 1961 Zivkov pääsi lopullisesti eroon Tservenkovista, kun tämä erotettiin puolueesta. Vuonna 1962 Zivkov syytti uhkana pitämäänsä merkittävään asemaan noussutta Anton Iugovia puolueen vastustamisesta, erotti hänet ja asetti hänet kotiarestiin. Vuonna 1964 hän solmi suhteet Kreikan kanssa. Vuonna 1965 joukko korkea-arvoisia upseereita yritti vallankaappausta, jonka Zivkov onnistui pysäyttämään.

Vuonna 1968 Zivkovin Bulgaria oli mukana Tsekkoslovakian miehityksessä. Vuonna 1971 Zivkov nimitti itsensä Bulgarian presidentiksi.

Vuonna 1984 Zivkov aloitti kampanjan, jonka tarkoituksena oli pakottaa bulgarianturkkilaiset vaihtamaan nimensä. Vuonna 1989 hän karkotti lähes kolmasosan bulgarianturkkilaisista Turkkiin, ja Bulgarian talous romahti. Lisäksi Turkki joutui sulkemaan rajansa yli 300 000 bulgarinturkkilaisen saavuttua maahan. Bulgarian ulkoministeri Peter Mladenov raivostui, ja erosi saman vuoden lokakuussa syyttäen Zivkovia Bulgarian talouden ja maineen pilaamisesta. Myöhemmin Mladenov nousi politbyroon johtoon ja Zivkov syöstiin vallasta 10. marraskuuta 1989.

Vuonna 1990 Zivkovia syytettiin kansan omaisuuden kavaltamisesta, ja hän sai vuonna 1992 kahdeksan vuoden vankeustuomion, jota hän ei kuitenkaan joutunut istumaan vankilassa.

Zivkov kuoli 5. elokuuta 1998.

Nabullione, 31.10.2016

Jos haluat oikeasti osallistua, niin tervetuloa messiin vaan! Kunhan tuo uusi versio on siinä pisteessä että kehtaan päästää muita sinne sisälle (tähän vanhaan en kehtaa, näkisitpä työkalut jolla tätä "ylläpidetään"), niin katsotaan mitä keksitään. :)

Hmm... 'Pörssin mobiiliversio vaikuttaa lupaavalta. Onko se ollut työn alla pitkäänkin?

Nabullione, 31.10.2016

Pari viikkoa sitä oon tässä iltaisin koodaillut taas aktiivisesti. Siitä tulee myös ei-mobiili-versio, mutta teen pelkän mobiilin ensin niin tulee kerrankin puhdasoppisesti edettyä. :D

Perus tekno-onanointi-projekti missä käytän IHAN KAIKKEA mitä nyt vaan voi käyttää.

Miksi ihmeessä Jean Bedel Bokassa on noin korkealla sijalla? Toki, koulupoikien popsiminen ja monet muut hänen tekemänsä asiat olivat kuvottavia, mutta en silti voi käsittää, miksi Bokassa on nelossijalla ja Mao vasta vitossijalla. Kyllä Maon ja Bokassan paikkoja voisi vaihtaa.

Nabullione, 28.10.2016

Voisi, olen samaa mieltä, mutta salainen laskukaava(tm) ei valehtele eikä anna armoa. :D

[Vastaus arvoisan puhemiehen, demokraattisen 'Pörssin Veli numero ykkösen, kansojen isän sekä vuosisatamme valon - loistavan toverin - viestiin joka puolestaan vastasi minun viestiini]

Kiitän vastauksesta. Nimitys apulaispropagandaministeriksi ja jonkun pikkuprovinssin ikuiseksi suurvisiiriksi lämmittäisi todella sydäntäni. Mahtaako paikka puolueen apulaispuheenjohtajan sijaisena muuten olla vapaana?

Nabullione, 28.10.2016

Itse asiassa, nyt kun mainitsit, näin virastojen keskusviraston virastokeskuksen itäsiiven C-blokin neljännentoista kerroksen keskuskäytävällä rekryilmoituksen! Siinä puolueen politbyroo etsi kolmannen vara-alivaltiosihteerin sijaista! Paikka on teidän!

Korjaus eiliseen listaani: Tongan Tupou IV:n valtakausi alkoi 1965, ei 1966. Valtakauden päättymisvuosi oli kyllä oikein.

Tyrannopedia, 28.10.2016

Lisätään vielä Iranin rääväsuu-presidentti Mahmoud Ahmadinejad eilisen listani jatkoksi.

Tyrannopedia, 28.10.2016

Styranki? Semi-demokraattisesti valittu presidentti? Katsotaan josko takertuu vielä valtaan tiukemmin.

Nabullionen linjoilla jatkaakseni, tässä olisi lisää diktaattoreita:

- Taufa’ahau Tupou IV, Tonga (Tongan kuningas 1966-2006, lisäls hän pääsi myös Guinnessin Ennätysten kirjaan maailman lihavimpana monarkkina)
- Józef Piłsudski, Puola
- Emomalii Rahmon, Tadžikistan
- Isaias Afewerki, Eritrea
- Teodoro Obiang Nguema Mbasogo, Päiväntasaajan Guinea (Macias Ngueman veljenpoika)
- Mswati III, Swazimaa
- Jorge Videla, Argentiina
- Hugo Chávez, Venezuela
- Nicolás Maduro, Venezuela
- Rafael Correa, Ecuador
- Frank Bainimarama, Fidži
- Paul Biya, Kamerun
- Omar Bongo, Gabon
- Than Shwe, Myanmar (sotilasjuntan johtaja 1962-2011)
- Daniel Ortega, Nicaragua

Tyrannopedia, 27.10.2016

Kiitos!

Morjens! Tässä olisi sisältö Suhartoa käsittelevälle sivulle (ellet ole jo itse kirjoittanut).

Vallassa: 12.3.1967 - 21.5.1998
Luokittelu: antikommunismi, kansanmurha, sotilas, mätä, terrorismi

Tiivistelmä:
Suharto perusti Indonesiaan vahvan, opposition vaimentaneen hallituksen, jota hän johti autoritäärisesti yli kolmen vuosikymmenen ajan. Suharto tuli tunnetuksi kommunistien lahtaamisesta ja hallintonsa korruptiosta - hänen tulojensa arvellaan olleen noin viitisentoista miljardia Yhdysvaltain dollaria, ellei enemmänkin. Jopa 30% maan kehitysapubudjetista kavallettiin Suharton vallan aikana.
Suharton vainojen seurauksena miljoonia ihmistä tapettiin väkivaltaisesti ja heidän lisäkseen kunnon kasa ihmisiä kuoli nälkään ja tauteihin.
Suharto pakotettiin eroamaan vuonna 1998, vaikka hän itse olisi mielellään pysynyt vallassa vieläkin pidempään.

Tarina:
Suharto syntyi 8. kesäkuuta 1921 Kemusukin kylässä. Suharton taustasta ei juurikaan ole tietoa. Propagandan mukaan joko molemmat tai toinen Suharton vanhemmista olisi ollut rikas aristokraatti, mikä voisi jopa olla totta sillä Suharto oli kohtuullisesti koulutettu. Suharto asui isänpuoleisen isotätinsä luona vanhempien erottua.
Vuonna 1940 Suharto liittyi Kuninkaalliseen Alankomaiden Itä-Intian armeijaan ja pääsi opiskelemaan sotilasakatemiassa Alankomaiden tarvittua lisää miesvoimaa toisen maailmansodan sytyttyä ja Japanin muodostuttua uhaksi. Japanilaisten hyökättyä Suharto kääntyi pian heidän puolelleen, ja hänestä tuli poliisivoimien varatarkastaja, muttei ilmeisesti hoitanut tehtävää vaan liittyi indonesialaisten komentamaan mutta japanilaisten alaisuudessa olevaan sotilaalliseen joukkioon, Petaan (isänmaan puolustajat).
Indonesian itsenäistyttyä Suharto palveli Indonesian kansallisessa armeijassa jossa saavutti myöhemmin kenraalimajurin arvon vuonna 1962. Vuonna 1966 Indonesian johtaja Sukarno ylensi Suharton kenraaliluutnantiksi. Samana vuonna Sukarno menetti armeijan tuen ja joutui myöntämään Suhartolle hätätilavaltuudet koko Indonesiassa.
Suharto nousi valtaan 12. maaliskuuta 1967, ja virallisesti hänet nimitettiin Indonesian presidentiksi 21. maaliskuuta 1968.
Suharto vainosi kommunisteja. Peräti kaksi miljoonaa menetti henkensä kommunistisen puolueen puhdistuksissa hänen valtakautensa aikana. Suharto katkaisi myös Indonesian diplomaattiset suhteet kommunistiseen Kiinaan ja alkoi sen sijaan parantaa suhteita Yhdysvaltoihin, Malesiaan ja YK:hon. Yhdysvallat piti antikommunistista Indonesiaa liittolaisenaan kylmän sodan aikana, ja Indonesiasta tuli hyvä kauppakumppani. Aseiden vienti Yhdysvalloista Indonesiaan lopetettiin vasta 1990-luvulla.
Vuonna 1970 Suharto kielsi korruption vastaiset protestit.
Pitääkseen yllä kuvaa "Indonesian demokratiasta" Suharto järjesti presidentinvaaleja vuosina 1973, 1978, 1983, 1988, 1993 ja 1998. Vaaleihin sai osallistua ainoastaan kolme puoluetta.
Vuonna 1984 entisistä sotilaista, akateemikoista sekä opiskelijoista koostunut 50:n ryhmä syytti Suhartoa yksipuoluejärjestelmän luomisesta. Suharto vastasi tähän vangitsemalla ryhmän tärkeimmät jäsenet.
Vuonna 1991 Suharto suoritti itätimorilaisiin kohdistuneen verilöylyn hautausmaalla Itä-Timorin pääkaupungissa Dilissä, jolloin hänen toimiaan alettiin tarkkailla ulkomaillakin, ja YK:n ihmisoikeuskomissio ilmaisi olevansa huolissaan Itä-Timorin tilanteesta.
Suhartoa vaadittiin luopumaan vallasta, mutta hän asettui tästä välittämättä ehdolle vuoden 1998 vaaliin, ja hänet valittiin seitsemännelle kaudelle maaliskuussa 1998. Toukokuussa 1998 Suharto pakotettiin eroamaan, jolloin hänen siihenastinen varapresidenttinsä otti hänen paikkansa.
Suharto ehti olla eläkkeellä yhdeksän vuoden ajan. Viimeiset vuotensa hän kärsi sisäisistä verenvuodoista, alhaisesta verenpaineesta ja anemiasta. Suharto kuoli 86-vuotiaana 27. tammikuuta 2008, mutta harva on unohtanut hänen tekojaan.

Nabullione, 27.10.2016

Ei paha, ei ollenkaan paha! Pitäisiköhän minun tarjota sinulle apulaispropagandaministerin virkaa ja suurvisiirin paikkaa jossain vaatimattomassa provinssissa?
< Edellinen sivu | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | 32 | 33 | 34 | 35 | 36 | 37 | 38 | 39 | 40 | 41 | 42 | 43 | 44 | 45 | 46 | 47 | 48 | 49 | Seuraava sivu >