(Vastaus Nabullionelle)

Erittäin suurenmoista, miten olet auttanut Diktaattoripörssiä kertomalla vieraskirjassa diktaattoreista, joita ei Pörssiin ole vielä listattu. Kiitokset siitä.

Oseaniasta ei diktaattoreja löydy juurikaan, mutta Tongan entinen kuningas Taufa'ahau Tupou IV ja Fidzin Frank Bainimarama voisivat liipata läheltä. Olisi hieno juttu, jos heistä löytyisi informaatiota Pörssiin.

Amerikoiden suunnalta taas olisi mainiota, jos Meksikon Porfirio Díazista, Argentiinan Jorge Videlasta ja Brasilian Getúlio Vargasista saataisiin informaatiota Pörssiin.

Dick Tator, 20.11.2016

Viimeksi kirjoitin Obiang Nguema Mbasogosta, nyt on vuorossa tämän kiltimpi naapuri, Kamerunin Paul Biya. Biya on ollut vallassa jo reilut 41 vuotta... huhhuh.

Luokittelu: Mätä
Vallassa: 30.6.1975 -

Tiivistelmä:
Paul Biya on voittanut lukuisia vaaleja, joiden tulokset näyttävät kerta toisensa jälkeen yhä enemmän väärennetyiltä, selvinnyt vallankaappausyrityksistä ja jaksaa yhä sinnikkäästi jatkaa vallankahvassa roikkumista, maksoi se mitä ikinä tahansa. Protestit? Pysäytetään tarpeettomilla väkivaltaisuuksilla! Entäpä vastaehdokkaat vaaleissa? Väärennetään tulokset! Julmuudessa Biya ei millään tarjoa vastusta naapurilleen Obiang Nguema Mbasogolle tai vaikkapa Robert Mugabelle, mutta sitkeydessä hän päihittää molemmat mennen tullen.


Tarina:
Paul Biya syntyi Mvomeka'assa, eteläisessä Kamerunissa 13. helmikuuta 1933. Hän opiskeli Pariisissa. Biyasta oli alun perin tarkoitus tulla pappi, mutta hän päätyikin Kamerunin pääministeriksi ja myöhemmin presidentiksi Ahmadou Ahidjon seuraajana.

Vuonna 1984 yritettiin sotilasvallankaappausta, josta Biya selvisi.

Vuonna 1994 Biya nai 38 vuotta itseään nuoremman naisen.

Biya voitti vuoden 1997 presidentinvaalit saaden 92.6 % äänistä. Äänestystä boikotoitiin oppositiopuolueiden toimesta.

Vuosien 2004 vaalit Biya voitti saaden 70.9 % äänistä; tuloksia syytettiin taas väärennetyiksi. Biya astui kuitenkin jälleen uudelle kaudelle.

Biya on vastuussa oppositioon kohdistuvasta väkivallasta. Vuonna 2009 tapettiin noin sata mielenosoittajaa.

Sen jälkeen, kun Libyan diktaattori Muammar Gaddafi lynkattiin lokakuussa 2011, Biyasta tuli pisimpään hallinnut elävä diktaattori.

Vuoden 2011 presidentinvaaleissa Biya voitti jälleen. Hän sai 77.9 % äänistä ja menestynein vastaehdokas, John Fru Ndi, sai vain 10 %.

Uudistamisyrityksistä huolimatta Biyan hallinto täyttää yhä selvästi autoritarismin kriteerit.

Marraskuussa 2016 levisivät uutiset Biyan kuolemasta, mutta ne osoittautuivat pelkiksi huhuiksi, jotka todistettiin vääriksi; Biya on edelleen elossa ja hyvinvoiva. Jälleen kerran tappio maailmalle oli voitto Diktaattoripörssille.

Nabullione, 19.11.2016

Tässä on teksti Obiang Nguema Mbasogosta, Macias Ngueman veljenpojasta ja seuraajasta. Tämä herra on ehdottomasti pahin Afrikan tämänhetkisistä diktaattoreista ja ansaitsisi todellakin paikan top viidessätoista.


Luokittelu: Kannibaali, julmuri, mielipuoli, mätä, henkilökultti
Vallassa: 3.8.1979 -

Tiivistelmä:
Obiang Nguema Mbasogo kaappasi verisesti vallan sedältään Macias Nguemalta. Obiang on kiduttanut ja sortanut vastustajiaan, ja häntä syytetään vastustajiensa ruumiinosien, muun muassa kivesten, syömisestä, sillä hän saa siitä seksuaalista nautintoa. Obiang on kaapannut ihmisiä ja sitten teloituttanut heidät. Häntä ollaankin kutsuttu kaikkein julmimmaksi ja yhdeksi korruptoituneimmista tällä hetkellä vallassaolevista diktaattoreista.


Tarina:
Obiang Nguema Mbasogo syntyi 5. kesäkuuta 1942. Hänen isänsä oli Macias Ngueman veli. Macias Nguema nousi valtaan vuonna 1968, ja myös Obiangilla oli merkittävä rooli "Afrikan Auschwitzissä", jossa ihmisiä tapettiin kuin viimeistä päivää. Päiväntasaajan Guinean johtajan julmuudelle eivät paljoa vetäneet vertoja sen enempää Keski-Afrikan Bokassa kuin Ugandan Idi Aminkaan.

Valtakautensa lopulla Macias Nguema alkoi heittäytyä entistäkin verenhimoisemmaksi ja vainoharhaisemmaksi, ja alkoi puhdistaa lähipiiriäänkin, ja Obiang järjesti verisen vallankaappauksen. Macias Nguema teloitettiin, mitä ilmeisimmin raa'asti. Päiväntasaajan Guineaan perustettiin etnosentrinen yksipuoluehallinto ja Obiang sai valtavat valtaoikeudet. Uusi diktaattori ei lupauksistaan huolimatta paljoa ryhtynyt parantamaan maan oloja. Lähes kaikki oppositiojohtajat elävät ulkomailla, sadoittain Obiangia vastustavia aktivisteja on vangittu ja surmattu ja kansaa sorretaan.

Vuonna 1989 Obiang oli ainoa ehdokas presidentinvaaleissa, joten hän voitti. Hänet valittiin uudelleen vuosina 1996, 2002 ja 2009.

Vuonna 2003 Obiang julistettiin "jumalaksi", jolla on "kaikki valta", ja hänen ympärillään on henkilökultti - hänen mukaansa nimetään paikkoja ja hänen kuvotusta herättävä pärstänsä esiintyy useimpien kansalaisten vaatteissa.

Obiang on kohdellut vastustajiaan melko ikävästi - heitä ollaan surmattu ja johtaja on itse syönyt heidän ruumiinosiaan "saadakseen voimaa ja urheutta"... eikä heitä aina surmattu ennen johtajan ateriointia. Kerran Obiang kaappasi neljä ihmistä, kidutti heitä pitkään, pakotti heidät väittämään yrittäneensä vallankaappausta ja lopulta heidät teloitettiin.

Obiangin julmuuksista selvinneiden mukaan mies on hullu ja läpikotaisin paha.

Obiangia ollaan syytetty paitsi Afrikan tällä hetkellä vallassaolevista diktaattoreista julmimmaksi, myös yhdeksi korruptoituneimmista: Obiangin henkilökohtainen omaisuus on 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvoinen.

Muammar Gaddafin kuoltua 2011 Obiang nousi toiseksi pitkäaikaisimmaksi vallassaolevista diktaattoreista (ainoastaan Kamerunin Paul Biya on enää hänen edellään).

Obiang toimi vielä Afrikan unionin puheenjohtajana 2011-2012, mutta on mitä ilmeisimmin tällä hetkellä melko huonossa kunnossa - itseasiassa joidenkin huhujen mukaan hän alkaa pian valmistelemaan vallan siirtämistä pojalleen. Totta tai ei, siihen 'Pörssi ei ota kantaa.

Nabullione, 19.11.2016

Tässä teksti Jiang Jieshistä, Fidel Castron jälkeen toiseksi pitkäaikaisimmasta diktaattorista. Castro hallitsi vain 102 päivää kauemmin kuin Jiang.

Luokittelu: Antikommunismi, henkilökultti, sotilas
Vallassa: 9.7.1926 - 5.4.1975

Tiivistelmä:
Generalissimus Jiang Jieshi, "Herra", kuten häntä kutsuttiin, oli toiseksi pisimpään hallinnut diktaattori. Hänen aikanaan kansalaisilta varastettiin armeijan ruokkimiseksi, epäiltyjä kommunisteja hakattiin ja murhattiin, paikallisia rikollisia palkattiin salamurhaamaan hänen poliittisia vastustajiaan ja hän käytti uhkailua ja terroria hyväkseen pysyäkseen vallassa.

Tarina:
Jiang Jieshi syntyi Zhejiangin maakunnassa 31. lokakuuta 1887. Hän karkasi kotoaan isänsä kuoleman jälkeen ja liittyi maakunnan armeijaan. Hän sai sotilaallista koulutusta Paotingin sotilasakatemiassa ja myöhemmin Japanissa. Vuonna 1918 Jieshi liittyi nationalistiseen Kuomintang-puolueeseen. Vuonna 1925 Jiang Jieshi nousi Kuomintangin johtoon. Hän valtasi Shanghain ja Nanjingin. Lopulta Jiangin joukot valtasivat myös Pekingin. Vuonna 1928 Jiang julisti perustetuksi uuden hallituksen, jossa hän itse oli valtionpäämiehenä.

Vuonna 1931 Japani hyökkäsi Mantsuriaan, mutta Jiang keskittyi mieluummin kommunistien uhkaan, ja tämä suututti monet hänen kannattajistaan. Joulukuussa 1936 yksi Jiangin kenraaleista otti hänet vangiksi kahdeksi viikoksi, kunnes Jiang suostui liittoutumaan Mao Zedongin kommunistien kanssa Japania vastaan. Seuraavana vuonna Japani valtasi Kiinan. Kiina taisteli Japania vastaan yksin neljä vuotta, kunnes vuonna 1941 Liittoutuneet Neuvostoliittoa lukuunottamatta julistivat sodan Japanille. Jiangin maine maailmalla nousi huimasti. Kotona hän alkoi menettää kannatustaan johtuen passiivisuudestaan Japania kohtaan.

Japani luovutti vuonna 1945. Seuraavana vuonna Kiinassa syttyi sisällissota Kuomintangin ja kommunistien välillä. Jiang yritti kommunistien joukkotuhontaa, muttei onnistunut ja vuonna 1949 hän siirtyi Taiwanille, jossa jatkoi Kiinan tasavallan johtamista. Kommunistit julistivat perustetuksi Kiinan kansantasavallan. Taiwanilla Jiang vei aiempaa henkilökulttiaan entistä pidemmälle. Häntä ylistettiin "Herraksi". Hänen muotokuviaan asetettiin julkisille paikoille ja yksityisalueillekin. Tämä oli yleistä vielä pitkään "Herran" kuoleman jälkeenkin.

28. helmikuuta 1947 alkoi hallituksen vastainen kansannousu, joka tukahdutettiin äkkiä hyvin rajusti. Tästä katsotaan alkaneen ns. "valkoisen terrorin"; vuosina 1947-1987 Kiinan tasavallassa kuoli tuhansia epäiltyjä kommunisteja, "rosvojen vakoojia", joista suurin osa Jiangin valtakauden aikana.

Jiang valittiin presidentiksi vuosina 1950, 1954, 1960, 1966 ja 1972.

Yhdysvaltalaisten tukemana Jiang aloitti talouden uudistamisen. Vuonna 1955 Yhdysvallat allekirjoitti sopimuksen Taiwanin suojaamisesta.

Jiang Jieshi kuoli 5. huhtikuuta 1975. Hän oli edeltävinä kuukausina kärsinyt keuhkokuumeesta ja sydänongelmista. Hänen kuolinsyitään olivat munuaisten vajaatoiminta ja sydämen toimintahäiriöt. Neljä vuotta hänen kuolemansa jälkeen, vuonna 1979, Yhdysvallat katkaisi diplomaattiset suhteet Taiwaniin ja solmi suhteet Kiinan kansantasavaltaan.

Nabullione, 13.11.2016

Ihanaa!

Tässä on teksti Mengistu Haile Mariamista.

Luokittelu: Kansanmurhaaja, kommunismi, sotilas, julmuri, päätyi maanpakoon
Vallassa: 3.2.1977 - 21.5.1991

Tiivistelmä:
Mengistu Haile Mariam oli sotilasneuvosto Dergin mukana kaappaamassa verisesti valtaa diktaattori Haile Selassielta, mutta noustuaan myöhemmin itse valtaan Mengistu osoittautui häntäkin pahemmaksi. Mengistun johtamassa kommunistisessa Etiopiassa suoritettiin yhden ainoan vuoden aikana "punaisena terrorina" tunnettu "puhdistuksien" aalto, ja lisäksi hän on vastuussa satojatuhansia uhreja vaatineesta nälänhädästä, joka on Etiopian pahin vuosisataan.

Tarina:
Mengistu Haile Mariamin taustasta ei ole juurikaan tietoa. Tiedetään, että hän syntyi Etiopian pääkaupungissa 21. toukokuuta 1937 ja että hänen isänsä oli orja ja äitinsä palvelijatar. Vuonna 1966 Mengistu valmistui Holettan sotilaskoulusta ja opiskeli tämän jälkeen Marylandissa Yhdysvalloissa. Vuonna 1971 Mengistu palasi kotimaahansa.

Vuonna 1974 keisari Haile Selassie perusti Dergin. Samana vuonna Derg järjesti verisen vallankaappauksen. Mengistu oli mukana vallankaappauksessa.

Helmikuussa 1977 Mengistu nousi valtaan Dergin sisäisten, ihmishenkiä vaatineiden valtataisteluiden päätteeksi, ja aloitti vuoden ajan jatkuneet "puhdistukset", joihin hän osallistui myös henkilökohtaisesti. "Puhdistuksissa", jotka tunnetaan Etiopian punaisena terrorina, kuoli useimpien arvioiden mukaan reilusti yli puoli miljoonaa ihmistä. Vuonna 1978 punainen terrori päättyi, mutta se ei tarkoittanut, että Mengistun hirmuhallinto olisi päättynyt, ehei! Etiopian ihmisoikeustilanne oli erittäin surkea vielä reilun vuosikymmenen ajan, aina Mengistun valtakauden loppuun saakka, ja punaisen terrorin aikana murhattujen lisäksi vuosina 1983-1985 sadattuhannet kuolivat nälkään Etiopian historian pahimpiin kuuluvan nälänhädän aikana. Lisäksi Mengistu karkotti Etiopiasta joitakin humanitäärisiä järjestöjä. Yhteensä Mengistu oli vastuussa noin 1.5 miljoonan ihmisen kuolemasta - tämä tekee hänen diktatuuristaan yhden modernin ajan tuhoisimmista.

Kommunistisen yksipuoluehallituksensa ansiosta Etiopia sai Neuvostoliitolta ja Kuubalta runsaasti sotilaallista tukea ja myös runsas humanitäärinen tuki meni pitkälti armeijaan ja ylellisyyksiin. Etiopia sai yhden Afrikan mahtavimmista armeijoista. 1980-luvun loppua kohden Mengistua vastaan kapinoitiin jo kovasti, ja lopulta yritettiin vallankaappausta. Ihmisten harmiksi se epäonnistui, ja Mengistu puhdisti armeijan johdon.

Vastarinta jatkui ja Neuvostoliittokin lopetti suurilta osin tukemisen, mutta Mengistu yritti takertua valtaan yhä tiukemmin. Lopulta hän kuitenkin päätyi maanpakoon.

Nykyisin ex-diktaattori elelee turvallisesti Zimbabwessa, jossa diktaattori Robert Mugabe myönsi "humanitäärisistä syistä" hänelle turvapaikan. Etiopiassa hänet tuomittiin vuosien 1994-2006 oikeudenkäynneissä poissaolevana kuolemaan (syyte: kansanmurha).

Nabullione, 12.11.2016

Mahtavaa!

Tässä artikkeli Bashar al-Assadista, kun eilen kirjoitin vanhemmasta Assadista.

Luokittelu: Uhri, henkilökultti, mätä

Tiivistelmä:
Bashar al-Assad on hallinnut pitkälti edesmenneen isänsä tavoin: henkilökultti ja kapinointien väkivaltainen pysäyttäminen jatkuvat. Nuorempi Assad on myös kieltänyt opposition vaaleissa. Human Rights Watchin mukaan Assadin Syyriassa "ei ole vapautta eikä oikeuksia". Lukuisia mielenosoituksia on murskattu väkivalloin, ja tuhansia siviilejä on kuollut helikopterien ja tankkien tekemissä iskuissa heitä vastaan.

Tarina:
Bashar al-Assad syntyi 11. syyskuuta 1965 Damaskoksessa, Syyrian pääkaupungissa. Hän on edesmenneen Hafez al-Assadin toinen poika. Basharin isä Hafez nousi merkittävään asemaan ba'ath-puolueessa ja toimi puolustusministerinä vuosina 1966-1970. Vuonna 1970 Hafez järjesti vallankaappauksen jolloin hänestä tuli Syyrian diktaattori. Basharia ei aluksi oltu suunniteltu Hafezin seuraajaksi; ensin seuraajaksi suunniteltiin Hafezin pikkuveljeä Rifaatia ja tämän jälkeen Basharin isoveljeä Basselia, joka kuitenkin sai surmansa auto-onnettomuudessa vuonna 1994, jolloin Basharista, jolla ei ollut poliittista kokemusta, alettiin muovata tulevaa despoottia isukin terveyden huononnuttua.

Noustuaan valtaan 10. kesäkuuta 2000 Assad alkoi heti hallita isänsä tavoin - päästämättä ketään riittävän koreaan virkaan pelätessään heidän koituvan uhaksi hänelle. Basharin ympärille luotiin myös samanlainen henkilökultti kuin isänsä aikana -- häntä ylistetään lauluilla ja hänen muotokuviaan on joka paikassa.

Assad voitti vuosien 2000 ja 2007 vaalit ylivoimaisesti, molemmilla kerroilla yli yhdeksälläkymmenellä prosentilla, sillä vastaehdokkaita ei sallittu.

Vuonna 2010 Human Rights Watch ilmoitti, ettei Bashar al-Assadin johtamassa Syyriassa ole vapauksia eikä oikeuksia. Assad on murskannut julmasti mieltään osoittavia siviilejä helikopterein ja tankein.

Vuonna 2011 alkoi Assadin diktatuurin vastainen kansannousu, josta puolestaan syttyi Syyrian sisällissota. Sisällissodan aikana on kuollut paljon ihmisiä, terrorijärjestö Isis on ehtinyt nousta ja jo lähes murskaantuakin, Syyrian salainen poliisi on pidättänyt ja tappanut jopa lapsia ja Assadin sisäinen peto on noussut entistäkin selvemmin esiin.

Vuonna 2014 Assad valittiin jälleen uudelle seitsenvuotisvirkakaudelle, ja hän voittikin -- yllätys yllätys -- saatuaan 88.7 % äänistä.

Assad on jo osoittautunut lähes yhtä julmaksi kuin isänsä, eikä vaatimuksista huolimatta ole vieläkään luopunut vallasta.

Nabullione, 10.11.2016

Teillä, hyvä herra, on selvästi flow päällä :)

Tässä on teksti Hafez al-Assadista. Vähän lyhyt, myönnetään. Jossain vaiheessa voisin raapustaa jotain Bashar al-Assadista.


Luokittelu: Henkilökultti, pojasta polvi paranee, sotilas, vainoharhainen

Tiivistelmä:
Hafez al-Assad nousi valtaan kaapattuaan vallan. Assad pelkäsi vallankaappauksia ja kapinoita, ja piti tarkasti huolen, että kukaan ei nousisi riittävän korkeaan asemaan uhkaamaan hänen valtaansa. Assad oli myös henkilökulttimiehiä, ja hänet sankarina esittäviä muotokuvia oli kaikkialla ja lapsille opetettiin häntä ylistäviä lauluja. Muslimiveljeskunnan kapinoinnit pysäytettiin kovaotteisesti.

Tarina:
Hafez al-Assad syntyi Qardahassa, Syyriassa köyhään perheeseen 6. lokakuuta 1930. Hafezin isää Alia kutsuttiin kyläläisten toimesta kunnioittavasti "al-Assadiksi", joka tarkoittaa leijonaa, ja hän teki siitä sukunimensä vuonna 1927. Hafez liittyi Syyrian ba'ath-puolueeseen vuonna 1946, 16-vuotiaana. Hän kävi Syyrian sotilasakatemian.

Vuodesta 1959 Assad asui Egyptissä, mutta muutti takaisin Syyriaan vuonna 1961. Hänestä tuli ilmavoimien komentaja vuonna 1964. Tuolloin Syyriaa hallitsi sunnalainen Amin al-Hafiz, joka oli vuonna 1963 ollut mukana johtamassa vallankaappausta. 21.-23.2.1966 hänet vuorostaan syrjäytettiin.

Vuosina 1966-1970 Assad toimi puolustusministerinä. Vuonna 1970 Assad järjesti sotilasvallankaappauksen, ja putsasi puolueen perusteellisesti jättäen jäljelle ainoastaan uskolliset jäsenet. Assad nimitti itsensä pääministeriksi 21. marraskuuta 1970 ja hänet valittiin presidentiksi 12. maaliskuuta 1971. Assad vastusti Israelia. Vuonna 1973 Assadin Syyria osallistui Jom kippur -sotaan ja taisteli israelilaisia vastaan.

Ba'ath-puolue oli jo 1960-luvulla kieltänyt muslimiveljeskunnan. Vuonna 1982 muslimiveljeskunta alkoi kapinoida, ja Syyrian armeijan sotilaita ammuttiin. Assad aloitti verilöylyn ja onnistui pysäyttämään kapinalliset. Virallisten tietojen mukaan kuolleita oli 1 000, mutta määrä on varmasti suurempi; arvioiden mukaan 25 000 - 40 000.

Marraskuussa 1983 Assad, joka oli myös diabeetikko, sai sydänkohtauksen. Assadin veli Rifaat al-Assad kävi veljensä luona sairaalassa, ja arveli ettei tämä kykenisi enää hoitamaan tehtäviään maan johdossa. Hän ilmoitti asettuvansa ehdolle presidentiksi, mutta ei saanut tukea. Syyrialaiset pitivät Rifaat Assadia korruption kasvoina; hän sai kyllä paljon palkkaa, mutta hänen omaisuutensa oli siihen nähden epäilyttävän suuri. Ei ole varmaa, kannattiko yksikään merkittävä henkilö Rifaatia; häneltä puuttui veljensä karisma. Ennen pitkää Hafezin terveydentila parani, ja hän palasi sairaalasta. Rifaatia ei valittu uudeksi presidentiksi, ja Hafez pysyi vallassa.

Hafez al-Assadin ympärille keskittyi henkilökultti. Tyrannin muotokuvia asetettiin nähtäville joka puolella Syyriaa, ja hänet esitettiin sankarillisena, viisaana ja mallikelpoisena henkilönä. Todellisuudessa Hafez oli lukuisiin ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistynyt diktaattori. Samaan aikaan kouluissa lapsille opetettiin Assadia ylistäviä lauluja, ja opettajat aloittivat koulupäivän lausumalla: "Iankaikkinen johtajamme, Hafez al-Assad." Assad myös nimesi mm. syyrialaisia paikkoja itsensä ja perheenjäsentensä mukaan. Virkamiehet pakotettiin kutsumaan Hafezia "pyhitetyksi".

Assad varoi päästämästä ketään liian korkeisiin virkoihin etteivät nämä voisi uhata häntä tai hänen valtaansa.

Aluksi Hafez al-Assad oli terveytensä heikennyttyä kaavaillut seuraajakseen veljeään Rifaatia ja tämän jälkeen vanhinta poikaansa Basselia, mutta asiat eivät menneet odotetusti ja Bassel kuoli yllättäen auto-onnettomuudessa vuonna 1994, joten Assad teki nuoremmasta pojasta, Basharista, seuraajansa. Hafez kuoli sydänkohtaukseen Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa 10. kesäkuuta 2000, 69-vuotiaana. Basharista tuli Syyrian uusi diktaattori, ja hän on seurannut isänsä jalanjälkiä.

Nabullione, 09.11.2016

Thansk

Tässä teksti Ali Khameneista, Ruhollah Khomeinin seuraajasta.
Ehdotan tässä samalla, että näille yhä vallassa oleville diktaattoreille luotaisiin oma kategoria, esim. "yhä vallassa", aion nimittäin suoltaa heistä artikkeleita melkoisella tahdilla.

Luokittelu:
Vallassa: 3.6.1989 -

Tiivistelmä:
Ajatolla Ali Khamenei on jatkanut edeltäjänsä Ruhollah Khomeinin polulla ja kidutukset, murhat ja naisten oikeuksia ajavien, vähemmistöryhmien ja islamilaisen fundamentalismin arvostelijoiden vangitsemiset ovat Iranissa arkipäivää. Khamenei on ylin hengellinen johtaja, ja hänellä on myös valtavasti poliittista valtaa. Khamenei tunnetaan myös lännenvastaisesta uhosta ja Israel-vastaisuudesta.

Tarina:
Ali Khamenei syntyi 17. heinäkuuta 1939 Mashhadissa, Iranissa. Omien sanojensa mukaan hänellä on arvonimi "sayyid", mikä tarkoittaisi, että hän on islaminuskon profeetta Muhammadin jälkeläinen. Khamenei puhuu sujuvasti arabiaa, persiaa ja azeria.

Khamenei on toinen kahdeksasta Seyyed Javad Khameneille ja Khadijeh Mirdamadille syntyneestä lapsesta. Kaksi hänen veljistään on pappeja, ja heistä toinen on myös kuuluisan sanomalehden toimittaja.

Khamenei aloitti uskonnolliset opinnot jo varhain. Nuori Khamenei opiskeli pappisseminaarissa, ja hänen mentoreitaan olivat mm. Sheikh Hashem Qazvini ja Ajatollah Milani. Vuonna 1957 Khamenei muutti lyhyeksi aikaa Najafiin, Irakiin, josta siirtyi takaisin Mashhadiin ja sen jälkeen Qomiin vuonna 1958. Häntä opettivat Ajatolla Boroojerdi ja Ajatolla Ruhollah Khomeini, tuleva Iranin diktaattori.

Vuonna 1963 hänet pidätettiin. Hänet vapautettiin pian ja hän aloitti opettamisen Mashhadin uskonnollisissa kouluissa ja moskeijoissa. Vuonna 1964 hän nai Khojaste-nimisen naisen ja he saivat kuusi lasta. Vuosina 1966-1967 Khamenei eli hiljaista elämää, ja hänet pidätettiin uudelleen.

Joulukuussa 1974 shaahin salainen poliisi vangitsi Khamenein jälleen kerran, ja hänet vapautettiin seuraavana vuonna.

Vuosina 1981-1989 Khamenei toimi Iranin presidenttinä, mutta hänellä ei ollut tuolloin kovinkaan suurta valtaa. Ruhollah Khomeini valitsi aluksi seuraajakseen uudistusmielisen Hossein Montazerin, mutta korvasi hänet jossain vaiheessa vanhoillisella Khameneilla. Kun Khomeini kuoli 3. kesäkuuta 1989, Khamenei nousi valtaan. Hän on tärkeä uskonnollinen hahmo Iranissa, mutta lisäksi hänellä on valtavasti poliittista valtaa - hänellä on valta nimittää ja erottaa presidenttejä, hän voi asettaa kenet tahansa kotiarestiin ja hänellä on veto-oikeus hallituksen hyväksymiin lakeihin. Khamenei johtaa myös hallitusta.

Khamenei on hyvin armoton johtaja. Poliittisten vastustajien pahoinpitelyt, hyväksikäytöt, kidutukset ja summittaiset teloitukset ovat yleisiä. Kymmenittäin ihmisiä myös teloitetaan julkisesti säännöllisesti syytettyinä sellaisista asioista kuin homoudesta, prostituutiosta ja huumausaineiden hallussapidosta. Myös etnisiin ja uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvia, Khameneita ja islamia vastustavia tai kritisoivia ja naisten oikeuksia kannattavia voidaan noin vain vangita ja surmata.

Vuoden 2009 lopulla hallituksen joukot murskasivat kansannousun armotta, ja peräti satoja ihmisiä on saatettu murhata.

Khamenei pysyy vallassa kunnes joko eroaa vapaaehtoisesti tai kuolee.

Nabullione, 09.11.2016

rok

Ehdottaisin pientä korjausta Kim Il-sungin sivulle -- hän johti Korean demokraattista kansantasavaltaa eikä suinkaan Korean demokraattista tasavaltaa. Jälkimmäinen on Etelä-Korea.

Nabullione, 08.11.2016

Tässä artikkeli Aljaksandr Lukasenkasta, joka on hallinnut Valko-Venäjää jo 22 vuoden ajan.

Vallassa: 20.6.1994 -

Tiivistelmä:
Aljaksandr Lukasenka, jota mainostetaan ylpeästi "Euroopan viimeisenä diktaattorina", tekisi vallassa pysymisen eteen mitä tahansa. Kun Lukasenka ei ole kalastamassa 57-kiloisia monneja, hän hallitsee Valko-Venäjää diktaattorin ottein; ohjaillen käytännössä yksin koko hallitusta, sensuroiden lehdistöä miten tykkää, syyllistyen silloin tällöin ihmisoikeusrikkomuksiin ja saaden oppositiojohtajat yhtäkkiä "katoamaan". Lukasenkan pitkäaikainen autoritaarinen diktatuuri on yksi harvoista Venäjän ja Ukrainan vieressä sijaitsevaa pikkuruista Valko-Venäjää tasapainossa pitävistä asioista. Viime vuosina Ukrainan kriisi on saanut Lukasenkan otteen hieman lipsumaan, mutta vielä vaikuttaa siltä, että niin kauan kuin se on despootista itsestään kiinni, hän ei tule menettämään valtaansa.

Tarina:
Virallisten tietojen mukaan Aljaksandr Grigorjevits Lukasenka syntyi 30. elokuuta 1954 Kopysin kylässä Valko-Venäjällä. Lukasenka sai sukunimensä äidiltään, sillä hän vietti lapsuutensa ilman isää.

Vuonna 1975 Lukasenka nai Galina Zelnerovitsin. Heillä on kolme lasta; Dmitri, Viktor ja Nikolai. Vuonna 1979 Lukasenka liittyi Neuvostoliiton kommunistipuolueeseen.

Vuonna 1990 Lukasenkasta tuli Valko-Venäjän neuvostotasavallan korkeimman neuvoston jäsen. Vuonna 1991 hän perusti "kommunistit demokratian puolesta" -puolueen, jossa toimi vuoteen 1992. Siitä lähtien Lukasenka on ollut sitoutumaton poliitikko.

Vuonna 1993 Lukasenka valittiin korruptionvastaisen komitean johtoon. Seuraavana vuonna Valko-Venäjän perustuslaki astui voimaan, ja maan ainoa demokraattinen presidentinvaali järjestettiin. Lukasenkan kampanja oli populistinen, ja hän voitti vaalit saaden 45.1 % äänistä. Hän astui ensimmäiselle virkakaudelleen 20. heinäkuuta 1994. Kyseessä oli Lukasenkan ensimmäinen todella merkittävä poliittinen virka, ja hän suorastaan rakastui valtaan. Marraskuussa 1996 järjestettiin kansanäänestys uudesta perustuslaista - syntyi kiista, jonka aikana muun muassa ehdotettiin presidentin viran lakkauttamista ja Lukasenkan tuomista valtakunnanoikeuden eteen, ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön mukaan äänestys oli laiton. Lopulta Lukasenka sai kuitenkin tahtonsa läpi ja hänen kauttaan pidennettiin kahdella vuodella ja lisäksi presidentti sai entistä enemmän valtaa.

Seuraavan kerran presidentinvaalit järjestettiin normaalia pidemmän kauden vuoksi vasta vuonna 2001, ja Lukasenka oli tietenkin ehdolla. Hän sai 75.6 % äänistä, ja voitti ensimmäisellä kierroksella. Venäjän presidentti Vladimir Putin onnitteli Lukasenkaa. Jo vuonna 2001 Lukasenkaa kutsuttiin Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi. Vuonna 2004 perustuslakiin tehtiin muutos, jotta Lukasenkan presidenttikausia ei rajoitettaisi kahteen.

Tämän jälkeen Lukasenka oli ehdolla vielä vuosien 2006, 2010 ja 2015 vaaleissa ja voitti ei-niin-kovin-yllättävästi joka ikisellä kerralla. Vuoden 2006 vaaleissa Lukasenka sai 82 %, vuoden 2010 vaaleissa 79 % ja vuoden 2015 vaaleissa 83 % äänistä. Vaalien voittaminen on helppoa, jos sattuu hallitsemaan mediaa ja olemaan kykeneväinen heittämään halutessaan vastustajansa vankilaan. (Osa häntä tuolloin vastustaneista on yhä vankilassa.)

Vuonna 2012 Lukasenka sanoi Reutersille: "Minä olen Euroopan viimeinen ja ainoa diktaattori."

Vuonna 2013 Vladimir Putin kerskui napanneensa 20-kiloisen hauen, jolloin Lukasenka päätti pistävänsä paremmaksi - hän ilmoitti kalastaneensa mahtavan, 57 kilogrammaa painaneen monnin!

Lukasenka on takertunut valtaan erittäin tiukasti, ja opposition kannattajilla on "Euroopan viimeisessä diktatuurissa" erittäin tukalat oltavat. Niin kauan kuin Lukasenka onnistuu pysymään vallassa, Valko-Venäjällä ei tule olemaan demokratiasta tietoakaan.

Nabullione, 07.11.2016

Kiitos! :D Palaillaan näihin kunhan ehdin. Nyt ollut pari melko piinaviikkoa töissä :)
< Edellinen sivu | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | 32 | 33 | 34 | 35 | 36 | 37 | 38 | 39 | 40 | 41 | 42 | 43 | 44 | 45 | 46 | 47 | Seuraava sivu >