Yhtiömme johto pahoittelee ilkeitä kirjoitusvirheitä. Sihteeri joka oli taas ryssinyt, on viety nurkan taakse tapettav...kröhöm...oppimaan tekstinkäsittelyä.

Yhtiömme itsevaltainen toimitusjohtajamme haluaa tehdä selväksi 3 (kolme) asiaa:

-Hän tukee (henkisesti) Sir Vorströmmiä tässä ikävässä selkkauksessa, joka johtuu jonkinasteisen jyväjemmarin tekemisen puutteesta.

-Hän myös ehdottaa kyseiselle henkilölle pientä operaatiota: menisit pelastamaan maailmaa vaikka yrittämällä Osama Bin Ladenin kiinniottoa.

-Arvoisa kaiken tietävä johtajamme haluaa myös tehdä selväksi yhden asian minkä hän on (yllätys yllätys) itse huomannut. Hän on huomannut todella selviä yhtäläisyyksiä oman historiansa ja sinun historiasi välillä. Hän toteaa, että on mukavaa kun joku muukin on saanut elää nuoren elämänsä kauppias-perheessä.

Jaska, 17.11.2002

Forsströmmi kiittää. Yhdessä tukijoidensa kanssa Diktaattoripörssi näyttää häirikölle ns. närhen pelivärmeet!

Itse olen kyllä vakaasti sitä mieltä, ettei häirikkö toimi tekemisen puutteesta. Kerran koulukiusaaja vain sattuu aina olemaan koulukiusaaja - todennäköisesti häirikkö on jo nuoruudessaan käynyt aggressiivisesti kaiken sellaisen kimppuun, josta ei pidä. Naapurin silmälasipäinen Ville, isosetä Elmerin väärän merkkisen auton takapuskuri tai hieman myöhemmin huonotuulinen vaimo, ovat saattaneet Pörssiä aiemmin olla häirikön vihan kohteina.

Tota öö niin...sä oot täys kusip...eikun siis kysymäni piti, että saisinko palkankorotuksen?

Vaihteeksi asiaan. mää tierän että sää oot se vorströmmi joka kyhäilöö sitä ämhooämmää. Mää haluisin, jotta sää kertoosit mulle, jotta teekkö sää uutta semmoosta enää koskahan? Toi sun tekeles on meinaan mun suosikkipeli, ja olen jo pirempähän aatellu kysäästä, jotta teekkö sää siitä jatko-osan, vai pitääkö mun ostaa toi 3 vuotta vanha peli.

Sitäpaitsi mää en oikeen tykkää siitä, että meirän läski-saloosta haukutaan sun peliis.

Sitten on se suurin ropleema. Miks Petrik Wasterbeck ei pelaa meirän sportiiis? meinaan, jotta kyllähän kuninkahalle kuuluus kuninkaan paikka, eli paikka meiränm pohjalaisten seuran Sportin ykkösnyrkiis. Itteasiaas koko Kämsä-Wasterback-Velliaho sais olla siinä peliis...

Eipä mulla muuta, kuin puolikuuta.

Jaska, 16.11.2002

Saat palkankorotuksen! Nouda korotettu palkkasi kuukausittain sieltä, mistä olet sen aikaisemminkin hakenut.

En tiedä, teenkö enää jatkoa MHM:lle. Entiteettipohjainen sähköisen julkaisun järjestelmä on ohjelmointiprojektina vähintään yhtä mielenkiintoinen, ja tällä hetkellä keskityn täysipainoisesti siihen. Ja kun en keskity, teen jotain muuta, joten aikaa MHM:n tekemiselle ei yksinkertaisesti ole. Eli pitää ostaa, mutta toisaalta - MHM 2000 ei ole vanhentunut tekstipohjaisena päivääkään.

Läski-Salosta ei haukuta. Läski-Salonen luukulla on varmin voiton tae! Läski-Salonen rulettaa nyt ja aina!

En ole ikinä kuullutkaan Westhamista, Känsästä tai edes Vellinaamasta. Ja MHM 2000 pohjautuu vuoteen 1999-2000, jolloin Håkan Hjerpe oli vielä melkein kova sana.

Mhh.Kummaa.Näin PELIT lehessä ton Mikkö Forsströmin nimen.Ookko Mikko ollu tekemäs sitä lehtee?

Otso Teperi, 15.11.2002

En kyllä näe siinä mitään kummaa, mutta yhtä kaikki: samasta Vorsströmmistä on kysymys. Ei vaadi kummoista päättelyä, varsinkaan kun [lnk]Tekijästä, ent_marker::find.php?marker=elpresidente[/lnk] - sivulla paljastan kyseisen seikan persoonastani.

Mitä kummaa, joukkoa tummaa?

Äänestystulokset ovat taas tänään nollaantuneet. Olivatko asialla taas jotkut tekniikan nerot, jotkä äänestivät moneen kertaan, vai mikä mättää?

Ennen puoltapäivää kun katsoin, oli kärjessä seitsemällä äänellä maailmankaikkeuden sairain ja hulluin mies, Stalin. Hyvänä kakkosena Saksan aatu viidellä pisteellä.

Wili, 14.11.2002

Jep, äänestystulokset nollautuivat toivottavasti viimeistä kertaa. Vieraskirja ei pyyhkiytynyt, äänestystulokset unohdin siirtää talteen. Mutta todellakin, enää minkään ei pitäisi nollaantua koskaan.

Nämä sivut ovat taidokkaasti tehty. Osaat asiasi hyvin. Menestystä.

acc, 13.11.2002

Hanx!

Diktaattoripörssi on sankari, jota voi ehdoitta suositella kaikille aatteellisille. Hasta la victoria siempre! Der sieg wird unser sein!

Taivaansusi, 12.11.2002

Vielen Dank, herr Reichsführer.

Laatu saitti. Taas tuli käytettyä kalliita firman tunteja sivuston selailuun. Sivistit tietämättömyyttäni diktaattoreista aikalailla, kiitos siitä. Ja älä pelkää , diktaattoripörssin mollaajat viedään tulevalla valtakaudellani Mäntyniemeen rakentamani jättimäisen saunan taakse, jossa heille annetaan se mikä heille kuuluukin...

;)

M

Rumarko, 11.11.2002

Mitähän Pörssin kiusaajille saunan takana mahdetaan antaa? Kehuja? Kulttuuripalkinto? Reilu läimäys selälle? Se jää nähtäväksi, mutta odotan sitä innolla.

...ja muuten, unohtui se varsinainen viestikin : Paljon kehumasi entity engine näyttää lupaavalta, mutta eivät nuo tyränkitilastoissa olevat linkit tunnu ohjaavan kunnolla paikalleen. Ainakaan Necro$oft Intter_vep Exploiter 5:lla.

Agibix, 10.11.2002

Kappas perkuletta, eivätpä muuten toimikaan täydellisesti. Testasin näemmä vain ykkössivulla majailevilla despooteilla. Täytyypi jossain vaiheessa korjailla, kiits!

Kyllä! Mikään ei ole mediasexympää kuin n0life-häiriköinti kirjoitusvirheen täyttämillä viesteillä! Forsströmmi, keräätkö huomiota sivustollesi olemalla itse tämä mysteerinen taliaivo?

Agibix, 09.11.2002

Muuten hyvä ja likimain uskottava salaliittoteoria, mutta yksi asia mättää: rakastan kaunista kieltämme, enkä koskaan suostuisi raiskaamaan sitä edes tavoitellessani [ansaittua] huomiota kansallisessa mediassa.

Jaaha olet näköjään palannut verkkoon.Olet varmaankin tehnyt töitä sen eteen että reujaaminen jatkuu mutta kun lukee tuotoksiasi ei voi kun päätä pyöritellä,epäuskossa, joku vielä taitaa uskoa noihin,Mutta viihdettä(hän)olet alkanut tehdä, ei muuta painoarvoa taida olla.Palvelintilaa menee hukkaan...

The Real Salvamies, 08.11.2002

Ah, vaihteeksi viesti vanhalta kunnon häiriköltä, jonka nimen lausuminen on Diktaattoripörssissä suurin ja elinikäisellä porttikiellolla rangaistava rikos. Häneltä saamani sähköposti ohjautuu suoraan roskakoriin, valitettavasti Entity Engine ei ole toistaiseksi niin edistynyt että voisin aukottomasti blokata häirikön Pörssistä.

Tekisipä mieleni paitsi korjata kirjoitusasua myös poistaa postaus, sillä riittäähän pelkkä ajatus kyberterroristista aiheuttamaan lievän ahdistuskohtauksen, mutta antaapi olla. Niin alas en kuitenkaan vajoa, että enää kiusaajalle vastaisin.
< Edellinen sivu | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | 32 | 33 | 34 | 35 | 36 | 37 | 38 | 39 | 40 | 41 | 42 | 43 | 44 | 45 | 46 | 47 | 48 | 49 | Seuraava sivu >