Diktaattoripörssi

Fidel Castro Ruz syntyi elokuun 13. päivänä 1926. Hän oli espanjalaissyntyisen maanomistajan ja 30 vuotta nuoremman palvelustytön avioton poika. Isä oli varakas, mutta Fidel kasvoi tunnustamattomana äpäränä maatilan työläisten keskuudessa.

Kuusivuotiaana Fidel sisaruksineen lähetettiin kouluun Santiago de Cubaan. Fidel asui opettajansa luona: tämä oli köyhä, eikä lapsilla aina ollut riittävästi syötävää. Myöhemmin Fidel siirtyi parempaan kouluun, jossa keskittyi lukuaineiden sijasta urheiluun. Siinä hän osoittautui erinomaisen lahjakkaaksi.

Alkaen vuodesta 1945 Fidel opiskeli oikeustieteitä Havannan yliopistossa. Opiskelijoiden välinen väkivalta oli tuohon aikaan yleistä, ja Castro oli yksi pahimmista pukareista. Hän kuului vasemmistolaiseen jengiin ja ryhtyi avoimesti protestoimaan Yhdysvaltain vaikutusvaltaa ja läsnäoloa Karibianmerellä.

Kuuban naapurissa Dominikaanista tasavaltaa johti niihin aikoihin diktaattori Rafael Trujillo. Kun tyrannia vastaan järjestettiin ristiretki, Castro oli mukana. Epäonnekkaan keikausyrityksen jälkeen Castro matkusteli Keski- ja Etelä-Amerikassa osallistuen sielläkin kapinahankkeisiin.

Palattuaan Kuubaan Fidel meni naimisiin ja sai lapsen. Perheen perustaminen ei rauhoittanut nuorta hurjimusta: Fidel osallistui edelleen protesteihin ja radikalisoitui entisestään tutkiskeltuaan Marxin ja Leninin kirjoituksia.

Valmistuttuaan lakimieheksi Castro puolusti vian kurjia ja köyhiä, mikä johti siihen että Fidel eli jatkuvassa rahapulassa. Vaimo ei ollut iloinen, kun huonekalut haettiin pois ja sähköt katkesivat.

Fulgencio Batistan kaapattua vallan 1952 Castro yritti ovalasti haastaa diktaattorin oikeuteen. Hanke ei "yllättäen" johtanut tuloksiin, joten Castro päätti yrittää vaihteeksi aseellista kumousta. Vallankaappaus epäonnistui ja Castro kätyreineen tuomittiin viideksitoista vuodeksi vankeuteen.

Batistan itsevarmuus kasvoi vaarallisiin mittoihin ja hän armahti vallananastajat 1955. Castro siirtyi välittömästi Meksikoon, josta käsin hän jatkoi toimintaansa. Meksikossa Castro tutustui argentiinalaiseen vallankumoukselliseen Ernesto "Che" Guevaraan, josta tuli Fidelin uskollinen kumppani.

Castro palasi Kuubaan vuoden 1956 lopussa 81 uskollisen taistelijan kanssa. Pian jäljellä oli vain kuusitoista, mutta kaikkien todennäköisyyden lakien vastaisesti Castron sissiliike ei tuhoutunut vaan osoittautui voittoisaksi. Castron armeija kasvoi ja voimistui ja diktaattori Batistan olo kävi tukalaksi.

Castron menestys pelotti Yhdysvaltoja, joten Batista siirrettiin syrjään. Castro ja uudet valtaapitävät sopivat aselevosta, mutta uusi hallitus viilasi Castroa linssiin ja hän marssitti sissinsä Havannaan kaatamaan sen. "Valta ei kiinnosta minua, en aio ottaa sitä", Castro sanoi.

Kun Kuuban väliaikainen hallitus alkoi vuonan 1959 uudelleenjakaa omaisuutta ja flirttailla Neuvostoliiton kanssa, Yhdysvallat suuttui ja pienensi Kuuban sokerikiintiötä. Kuuba vastasi kansallistamalla lisää omaisuutta, joka puolestaan johti pahenevaan koston ja vastakoston kierteeseen. Lopulta USA julisti kaikenkattavan kauppasaarron ja päätti hankkiutua Castrosta eroon keinolla millä hyvänsä.

Lista Yhdysvaltain presidenteistä, jotka aktiivisesti yrittivät tappaa Fidel Castron, on pitkä kuin nälkävuosi.

• Dwight D. Eisenhower
• John F. Kennedy
• Lyndon B. Johnson
• Richard Nixon
• Gerald Ford
• Jimmy Carter
• Ronald Reagan
• George Bush
• Bill Clinton
• George W. Bush

Castrosta eroon pääseminen oli helpommin sanottu kuin tehty. CIA yritti murhata Castron kaiken kaikkiaan kuusisataakolmekymmentäkahdeksan kertaa. Sen enempää myrkytetyt ruoat kuin räjähtävät sikaritkaan eivät tuottaneet toivottua tulosta. Castro itse naureskeli myöhemmin: "Jos salamurhayritykistä selviäminen olisi olympialaji, voittaisin kultamitalin".

Huhtikuun 17. päivänä 1961 tuhatviisisataa CIA:n kouluttamaa kuubalaista palkkasoturia nousi maihin Sikojenlahdella. Heidän tarkoituksenaan oli nostattaa spontaani Castron vastainen vallankumous. Yhdysvallat oli kuitenkin arvioinut Castron nauttiman tuen väärin, ja maihinnousu murskattiin. Nöyryytettyjen amerikkalaisten oli pakko ostaa Kuuban ottamat vangit vapaaksi mittavalla lääke-erällä.

Pian Sikojenlahden jälkeen Fidel Castro julistautui virallisesti marxilaiseksi ja heittäytyi Neuvostoliiton syliin. Alkuvuonna 1962 Castro ja Hrustsev sopivat neuvostolaisten ydinohjusten sijoittamisesta Kuubaan, ja insinöörit kävivät salassa rakentamaan tarvittavia laitoksia.

Lokakuussa Yhdysvaltojen presidentti John F. Kennedy sai tiedon tapahtumista. Hän julisti välittömästi rinnastavansa minkä tahansa Kuubasta tapahtuvan hyökkäyksen Neuvostoliiton tekemäksi. USA:n laivasto saartoi Kuuban tarkoituksenaan estää lisäaseistuksen saapuminen.

Kolmas maailmansota ei koskaan käynyt yhtä lähellä kuin ohjuskriisin aikana. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton paattien tykit sojottivan toisiaan kohti Kuuban rannikolla, ja Castro kehotti Hrustsevia päättäväiseen toimintaan. Neuvostoliiton johtaja kuitenkin perääntyi, ja ydinaseet pysyivät siiloissaan.

Vaikka Yhdysvalloista ei sympatiaa Castroa kohtaan löydykään, Afrikassa Kuuban diktaattori nähdään sankarina. Siinä missä länsimaat joko tukivat Apartheidia tai olivat siitä hiljaa, Castro avusti ANC:tä avoimesti sen taistelussa valkoista ylivaltaa vastaan. Mies, jota Nelson Mandela kutsui veljekseen, ei voi olla kokonaan paha!

Vaikka Castron hallitus Afrikassa taistelikin sortoa vastaan, kotimaassa se harjoitti terroria ja polki ihmisoikeuksia. Toisaalta kuubalaiset nauttivat ilmaisesta terveydenhuollosta ja koulutuksesta, ja lukutaito on Kuubassa kaikista kehittyvän maailman maista korkeimmalla tasolla.

Monesta kurjuudesta kuubalaisten oli kiittäminen Yhdysvaltain kauppasaartoa eikä niinkään Castron korruptiota. Castron henkilökohtaiseksi omaisuudeksi tosin väitettiin taannoin jopa miljardia dollaria, mikä kieltämättä kuulostaa paljolta miehelle joka ei omien sanojensa mukaan koskaan nostanut palkkaa.

Kuubalaislähteiden mukaan kyse oli pöyristyttävästi herjauksesta. Castro lupasi syödä hattunsa ja erota virastaan jos ulkomaisilta tileiltä löytyy yksi ainoa dollari.

Ensimmäiset spekulaatiot Castron heikentyvästä terveydentilasta pulpahtivat pintaan 1998. Huhuttiin aivosairaudesta, ja kun Castro vuonna 2001 pyörtyi kesken maratonpuheensa saivat huhuilijat lisää vettä myllyihinsä.

Seuraavina vuosina diktaattorin kunto nousi aika ajoin puheenaiheeksi, mutta varmaa tietoa ei saatu. Pommi putosi vasta heinäkuun 31. päivänä 2006, kun Fidel siirsi vastuunsa väliaikaisesti pikkuveljelleen "suolisto-ongelmien" vuoksi.

On vaikeaa sanoa, mikä Castroa todellisuudessa vaivasi, mutta sairaus osoittautui vakavaksi. Kuubaan lennätettyjen eksperttien ja useiden leikkausten jälkeen Fidel alkoi kuitenkin toipua. Johtaja alkoi harvakseltaan esiintyä julkisuudessa, ja hänen vakuutettiin vielä palaavan näyttämölle.

Lupauksista huolimatta Castro ei koskaan parantunut. Hän päätyi diktaattorille ainutlaatuiseen ratkaisuun ja jäi eläkkeelle helmikuussa 2008. Seuraajaksi valittu velipoika Raul vakuutti kyllä Fideliä konsultoitavan tärkeissä ratkaisuissa, mutta konkreettiset ilmentymät hänen olemassaolostaan rajoittuivat kolumniin Granma-lehdessä ja emeritustyrannista aika ajoin julkaistuihin videoihin.

Huhtikuussa 2011 Fidel Castro erosi kommunistisen puolueen johdosta. Seuraajaksi valittiin jälleen Raul.

Marraskuussa 2016 Fidel Castro kuoli. Poistuessaan autuaammille vallankumouslaitumille hän oli 90-vuotias.