Tito a.k.a. Josip Broz

Jugoslavian johtaja Tito säilytti valtansa, vaikka uhmasi Neuvostoliittoa itsenäisellä ja sitoutumattomalla linjallaan. Tito oli tärkein Jugoslaviaa koossapitävä voima, ja diktaattorin kuoltua liittovaltio kaatui kymmenessä vuodessa omaan mahdottomuuteensa.

Maa Jugoslavia
Vallassa 7.3.1945 - 4.5.1980
Pahuus 44,09 mHi (#31)

Josip Broz syntyi 7. toukokuuta 1892 Kumrovecin kaupungissa Pohjois-Kroatiassa, joka niihin aikoihin oli osa Itävalta-Unkarin keisarikuntaa. Hänen äitinsä oli sloveeni ja isänsä kroaatti, ja Josip oli perheen seitsemäs lapsi.

Josip asui varhaislapsuutensa Podsredan kylässä isoäitinsä luona, mutta kävi koulua syntymäkaupungissaan Kumrovecissa. Broz valmistui kolmetoistavuotiaana 1905, jonka jälkeen hän muutti Sisaan lukkosepän oppipojaksi.

Kaupungissa Tito tuli tietoiseksi työväenliikkeen olemassaolosta ja juhli ensimmäistä kertaa vappua. Hän liittyi metallityöntekijöiden ammattiliittoon ja sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Vuosien 1911 ja 1913 välillä Broz muutti pikavauhtia paikasta toiseen, ja työskenteli muun muassa Itävallassa Daimlerin testikuskina.

Syksyllä 1913 Josip värvättiin asevelvollisena Itävalta-Unkarin armeijaan. Hänet lähetettiin aliupseerikouluun ja hänestä tuli kersantti. Sodan puhjettua Broz jäi kiinni pasifistisen propagandan levittämisestä, ja hän istui muutaman kuukauden vankilassa.

Tammikuussa 1915 Broz passitettiin itärintamalle Galitsiaan taistelemaan venäläisiä vastaan. Broz osoittautui alusta asti pystyväksi sotilaaksi ja hänet ylennettiin. Osoitettuaan erityistä rohkeutta taistelussa Josipille ehdotettiin urhoollisuusmitalia, mutta sattuneesta syystä hän ei ehtinyt ottaa sitä vastaan.

Maaliskuussa 1915 Broz haavoittui vakavasti ja jäi venäläisten vangiksi. Maattuaan yli vuoden sairaalassa hän löysi itsensä Uralin takaa työleiriltä, jossa hänet valittiin kanssavankien toimesta leirin johtavaksi vangiksi.

Helmikuussa 1917 kapinoivat työläiset murtautuivat leirille ja vapauttivat kaikki vangit. Broz liittyi bolsevikkiryhmään, ja päätyi monien mutkien kautta Pietariin osallistuakseen siellä sopivasti heinäkuun 1917 suuriin mielenosoituksiin.

Broz pidätettiin, hän karkasi, yritti junalla Suomeen mutta jäi kiinni. Hän pakeni jälleen ja piileskeli Siperian Omskissa. Siellä hän tapasi 13-vuotiaan Pelagija Belousovan, josta vähän myöhemmin tuli ensimmäinen Brozin monista vaimoista.

Lokakuun vallankumouksen jälkeen Broz liittyi Venäjän kommunistiseen puolueeseen ja punakaartiin, ja taisteli punaisten puolella Venäjän sisällissodassa. Sisällissodan jälkeen Broz työskenteli Omskin lähellä mekaanikkona, kunnes päätti vuonna 1920 palata nuoren vaimonsa kanssa Kroatiaan. Matka kotiin oli vaikea ja kesti puoli vuotta.

Brozin poissaollessa oli tapahtunut kummia. Itävalta-Unkarin tilalla oli Jugoslavian kuningaskunta, jossa kommunistit olivat vahvassa myötätuulessa. Tito liittyi paikalliseen puolueeseen ainoastaan todetakseen että puolue kiellettiin ja kaikki sen hetkeä aikaisemmin saavuttamat vaalivoitot mitätöitiin.

Josip harjoitti metallityömiehen ammattia. Kommunistinen puolue jatkoi toimintaansa maan alla, ja Broz toimi salaisena organisaattorina kunnes jäi kiinni. Broz tuomittiin kommunistisena agitaattorina, ja hän istui vuodet 1929-1934 vankilassa.

Vapauduttuaan Broz omaksui pseudonyymin "Tito" ja eli anonyyminä. Hän sai pian kutsun Wieniin, jonne puolueen keskuskomitea oli evakuoitunut, ja matkusti sieltä edelleen Neuvostoliittoon. Tito sai Stalinilta tehtäväkseen "puhdistaa" jugoslavian kommunistit, ja näin myös neuvostolaisten avulla tapahtui. Titosta leivottiin puolueen pääsihteeri.

Kun Saksa miehitti Jugoslavian vuonna 1941, Tito pakeni vuorille jatkamaan vastarintaa. Hänen johtamansa partisaanit taistelivat menestyksekkäästi niin saksalaisia, italialaisia kuin jugoslavialaisia kuningasvallan kannattajia vastaan.

Titon menestyksen takasivat onnistunut strategia, Titon itsensä magneettinen persoonallisuus sekä johtajan viljelemänsä federalistinen retoriikka, joka vetosi varsinkin Jugoslavian ei-serbialaiseen väestönosaan.

Jo vuonna 1943 Titon joukot hallitsivat suurta osaa Jugoslaviasta, ja Tito nautti sekä Neuvostoliiton että länsiliittoutuneiden varauksetonta tukea. Jopa Jugoslavian kuningas kehotti maanpaosta käsin kaikkia jugoslavialaisia liittymään taisteluun Titon johdolla!

Sodan jälkeen Tito kaappasi voittajan oikeudella vallan käsiinsä ja kiitti monarkkia sodanaikaisesta tuesta äänestyttämällä kuningaskunnan kumoon. Jugoslaviasta tuli kansantasavalta, ja Tito seurasi kovaa linjaa. Hänet tunnettiin Stalinin uskollisena kätyrinä, joka uhmasi länttä muun muassa ampumalla alas Jugoslavian alueelle eksyneitä amerikkalaiskoneita.

Titon ja Stalinin lämpimät välit olivat pelkkää silmänlumetta. Titon itsenäiset päätökset eivät olleet alunperinkään miellyttäneet Stalinia, ja vuonna 1948 hän erotutti Jugoslavian kommunistien perheestä kun Tito ei suostunut noudattamaan isoveljen määrittelmää virallista linjaa. Edes Jugoslavian rajoille ryhmittyneet Unkarin ja Neuvostoliiton armeijat eivät taivuttaneet Titoa.

Stalin otti skisman henkilökohtaisesti ja lähetti palkkamurhaajia Titon perään. Johtajien välinen kirjeenvaihto on mielenkiintoista luettavaa. "Lopeta jo, tyhmä", Tito kirjoittaa Stalinille. "Olen saanut kiinni jo viisi murhaajaasi, ja jos löydän vielä yhden, lähetän oman tappajani Moskovaan. Ja usko minua kun sanon ettei minun tarvitse lähettää toista."

Välirikko Stalinin kanssa avasi Titolle odottamatomia ovia. Jugoslavia sai Yhdysvalloilta Marshall-apua, ja liittoutumattomien maiden liikkeestä Jugoslavia sai kosolti uusia ystäviä ja kauppakumppaneita. Muissa kommunistimaissa sen sijaan suoritettiin operaatioita kuviteltujen tai todellisten "titoististen" blokkien likvidoimiseksi.

Tito ei karsastanut lainanottoa länsimailta, muttei muuttanut sisäpolitiikkaansa yhtään kapitalistisempaan suuntaan. Myöhempinä vuosina Tito tosin höllensi kontrollia, ja Jugoslaviasta tuli liberaali kummajainen Euroopan kommunistivaltioiden joukossa. Ulkomaalaiset saivat matkustaa Jugoslaviaan ja jugoslavialaiset ulkomaille, ja elintaso Jugoslaviassa oli keskimäärin parempi kuin muualla Itä-Euroopassa.

Ulkopolitiikassaan Tito noudatti puolueettomuutta, ja yritti luoda Egyptin Nasserin ja Intian Jawaharlal Nehrun kanssa liittoutumattomille valtioille yhteistä ohjelmaa. Tulokset olivat vaatimattomia, mutta joka tapauksessa Tito nautti kansainvälisessä politiikassa arvostusta ja tapasi kaikki aikansa tärkeät valtiomiehet.

Jugoslavialla oli hyvät suhteet lähes kaikkiin maihin, jopa vankan antikommunistisiin diktatuureihin kuten Alfredo Stroessnerin Paraguayhyn. Poikkeuksen muodosti Augusto Pinochetin Chile - Pinochet oli niin inha että Titokin boikotoi häntä.

Tito äänestytti presidenttiydelleen jatkuvasti jatkoa, ja vuonna 1963 se julistettiin elinikäiseksi. Tito ei monien diktaattorien tavoin kuitenkaan uskonut elävänsä ikuisesti, vaan alkoi valmistella maata itsensä jälkeiseen aikaan jo seitsemänkymmentäluvulla. Hän perusti liittovaltiolle uuden, 22-henkisen hallintoelimen, ja teki paljon töitä sen puolesta että Jugoslavia säilyisi hänen kuoltuaan.

Tito kuoli 1980. Hänen hautajaiinsa saapui ennätysmäärä arvovieraita rautaesiripun kummaltakin puolelta. Maahanlaskijaisiin osallistui neljä kuningasta, 31 presidenttiä, kuusi prinssiä, 22 pääministeriä ja 47 ulkoministeriä.

Ei ole liioiteltua sanoa, että Tito oli ylivoimaisesti vahvin Jugoslaviaa koossa pitänyt voima. Heti johtajan kuoltua nationalismi alkoi nostaa päätään kaikissa osavaltioissa. Kuohuminen eskaloitui kahdeksankymmentäluvun mittaan, ja kommunismin tuhoutuessa liittovaltio lopulta hajosi väkivaltaisesti.