Josif Stalin, kansojen isä, kaitsi Neuvostoliiton supervallaksi hinnalla millä hyvänsä. Stalin murhasi ja vangitsi massoittain alamaisiaan, "puhdisti" kokonaisia kansoja, ja aiheutti tahallaan Ukrainassa uuden ajan pahimman nälänhädän. Kiitokset rautaesiripusta ja kylmästä sodasta kuuluvat niin ikään Stalinille.

Maa Neuvostoliitto
Vallassa 24.1.1924 - 5.3.1953
Pahuus 615,38 mHi (#2)

Köyhän, venäjää puhumattoman Dzugashvilin georgialaispariskunnan neljäs ja ainoa aikuiseksi asti elänyt lapsi Iosif syntyi vuonna 1887 Gorissa, Georgiassa.

Tuleva hirmuhallitsija oli erittäin hyvä koulussa, ainoastaan hänen liiallinen itseluottamuksensa aiheutti ongelmia. Nuori Iosif ei kyennyt myöntämään olevansa väärässä, ja hän riiteli usein opettajien kanssa.

Iosif kehitti vihamielisen asenteensa lähes kaikkia, etenkin auktoriteetteja ja potentiaalisia kilpailijoitaan kohtaan, jo varhaisessa vaiheessa. Hän piti suuresti georgialaisen nationalistikirjailija Aleksander Kazbegin kirjasta, jossa sankari nimeltä Koba kosti ystäviensä kuoleman ja taisteli sortajiaan vastaan. Iosif alkoikin käyttää salanimeä Koba, ja päätti omistaa elämänsä suloiselle kostolle.

Jos nuori Dzugashvili ei olisi ryhtynyt ammattivallankumoukselliseksi, saattaisimme muistaa hänet runoilijana. Stalinin nuoruudessaan kirjoittamat rakkausrunot muodostuivat pieniksi klassikoiksi, joita tankattiin tuntemattoman tekijän luomuksina Georgian kouluissa vielä 70-luvulla. Kyse ei edes ollut henkilökultista, koska Stalin päättäväisesti kielsi koko elämänsä ajan lempeiden lorujensa julkaisun omalla nimellään.

Vuosina 1902-1913 Koba pidätettiin kaikkiaan kahdeksan kertaa vallankumouksellisena. Hänet karkoitettiin Siperiaan seitsemän kertaa, ja hän pakeni kuuteen otteeseen kunnes lopulta vuodesta 1913 aina vuoden 1917 vallankumoukseen saakka tsaarin viranomaiset onnistuivat pitämään karkurin aisoissa.

On väitetty, että Stalin olisi toiminut Leninin valtuutuksella Ohranan provokaattorina, ja että viimeinen pitkä vankeusjakso selittyisi kaksoisagenttiuden paljastumisella Romanovien kätyreille.

Vuonna 1910 Dzugashvili omaksui uuden salanimen Stalin, "Teräsmies". Ensinnäkin hän halusi peittää georgialaiset juurensa. Stalin vihasi heikkoja, ja georgialaiset olivat hänen mielestään heikkoja koska olivat Romanovien Venäjän alistamia. Toisekseen Stalin halusi tulla salanimen osalta vertailukelpoiseksi mentorinsa, Vladimir "Lenin" Uljanovin, kanssa.

Vallankumouksen, sisällissodan ja Leninin kuoleman jälkeen Stalinin, Zinovjevin ja Kamenevin troikka otti vallan käsiinsä. Väliaikaisten liittolaisuuksien avulla Stalin kykeni suuntaamaan jakamattoman vihansa syvästi inhoamaansa Trotskiin, joka karkotettiin kannattajineen sekä puolueesta että maasta.

Lopullisesti Stalinin kostonhimo tyydyttyi Trotskin osalta vasta, kun GPU:n agentti tökkäsi tätä vuosia myöhemmin Meksikossa jääpiikillä päähän vakavimmin mahdollisin seurauksin.

Vuonna 1929 Stalin sai vallan keskitettyä lopullisesti käsiinsä ja laittoi välittömästi tuulemaan. Diktaattori lopetti Leninin maaorjien lepyttämiseksi lanseeraamaan pikkuporvarillisen NEP-talouspolitiikan, ja laajensi siihen asti suhteellisen rauhallisesti sujuneen kollektivisoinnin massiiviseksi offensiiviksi. Kulakkeina murhattiin satoja tuhansia, ehkä jopa miljoonia viattomia, ja jäljelle jääneet talonpojat kärrättiin kolhooseihin.

Vainot olivat pelkkää alkusoittoa ylhäältä käsin organisoiduille nälänhädille, joissa useat miljoonat saivat surmansa. Oman veronsa vaativat Stalinin suuruudenhullut rakennusprojektit, jotka toteutettiin vankityövoimalla ja jotka veivät hengen lukemattomilta. Stalinin ohjelma suorastaan käski pidätyttää tietyn prosentin kansasta ilmaiseksi orjatyövoimaksi. Rikollisia tai ei, sillä ei ollut Stalinille väliä.

Kansan kärsiessä vainoista Stalinin ympärille kudottiin groteskia henkilökulttia. Neuvostopropaganda kuvasi Stalinia muun muassa kaikkien työtätekevien ystäväksi ja opettajaksi, historian suurimmaksi neroksi ja Kansojen isäksi. Myöhemmät suuruudenhullut Ceausescusta Kim Il-sungiin ovat palvontamenoistansa paljon velkaa Isä aurinkoiselle.

Kansan ohella Stalin puhdisti puolueen, armeijan ja jopa perheensä ja ystävänsä niin, ettei "vanhasta kaartista" ollut neljäkymmenluvulle tultaessa jäljellä juuri ketään.

Puhdistukset iskivät Stalinia omaan nilkkaan kun puoli Eurooppaa Neuvostoliiton ystävällisellä avustuksella syönyt liittolainen Saksa käynnisti Stalinin yllätykseksi hyökkäyksen Neuvostoliittoon. Asiantuntevien strategien ja upseerien puute kostautui saksalaisten hämmästyttävänä menestyksenä.

Väitetään, että Stalin tavoitteli sodan synkimmissä vaiheissa neuvotteluyhteyttä Hitleriin, ja että hän oli rauhan saavuttaakseen valmis luopumaan Ukrainasta ja läntisistä tukialueistaan. Varmasti tiedetään, että sodan ensimmäisinä katkerina päivinä Stalin meni lukkoon ja sulkeutui datsalleen miettimään synkkiä, itsetuhoisia ajatuksia. Propagandatemppu vai ei, sitä emme tiedä, mutta johtaja jopa tarjoutui eroamaan.

Stalin kuitenkin toipui shokista. Hän esiintyi ensi kertaa radiossa, julisti Suuren isänmaallisen sodan ja höllensi pikku hiljaa kontrolliaan. Pitkällisten kärsimysten ja käsittämättömien uhrausten jälkeen neuvostojoukot ajoivat maahantunkeutujan takaisin omille sydänmailleen, josta Generalissimuksen arvon itselleen myöntänyt Stalin otti - toisin kuin virheistä, jotka johtivat sodan alussa hirvittäviin tappioihin ja tarpeettomiin kärsimyksiin - kunnian itselleen.

Saksan antauduttua ehdoitta Stalin pääsi ulottamaan valtansa lukuisiin "vapauttamiinsa" Keski- ja Itä-euroopan maihin. Stalin sinetöi toimillaan Euroopan nelikymmenvuotisen jaon länsi- ja itäblokkiin. Täten hän aiheutti välillisesti miljoonien tulevan kuoleman kylmän sodan kuumissa alueellisissa pisteissä ympäri maailmaa seuraavien vuosikymmenten aikana.

Myöhempinä vuosinaan Stalin muuttui, jos edes mahdollista, alati kostonhimoisemmaksi ja vainoharhaisemmaksi. Hän pakkosiirsi kokonaisia kansoja (tsetseenit 1944), ja oli mitä ilmeisimmin juuri ennen kuolemaansa aloittamassa uutta suurta puhdistusoperaatiota.

Viikatemies teki neuvostokansoille palveluksen ottamalla kansojen isän luokseen ennen kuin hän ehti toteuttaa viimeisen hirmutekonsa. Runollista oikeutta on, etteivät pelokkaat palvelijat uskaltaneet mennä tarkistamaan johtajansa tilaa kun tämä ei noussut aamulla sängystään. Illalla, kun ovi diktaattorin kammioon uskallettiin avata, oli Stalinin kannalta jo liian myöhäistä.