Diktaattoripörssi

Adolf Hitler syntyi 20.4.1889 Itävallassa, Branau am Innin pikkukaupungissa lähellä Saksan rajaa. Hän oli vanhempiensa neljäs lapsi, mutta vasta ensimmäinen joka eli vauvaikää vanhemmaksi.

Tullimiesisä Alois oli, Adolfin omia sanoja lainatakseni, "sadistinen ja väkivaltainen öykkäri, joka kulutti perheen rahat alkoholiin". Äiti Klara ei taasen tahtonut millään uskoa, että Adolf ei kuollutkaan nuorena kuten kaikki hänen sisaruksensa pikkusisko Paulaa lukuunottamatta tekivät, joten hän hemmotteli poikaansa kaikin mahdollisin tavoin.

Adi, kuten läheiset Adolfia kutsuivat, varttui väkivaltaisen isän varjossa. Tämän ammatin vuoksi perhe joutui muuttamaan usein, mutta Adolf menestyi tästä huolimatta koulussa hyvin. Hän loisti lempiaineissaan historiassa, liikunnassa ja piirtämisessä.

Adi onnistui löytämään ystäviä, joista hän valitettavasti joutui aina muuttojen yhteydessä eroamaan. Väitetysti jo pienenä Adi nautti johtamisesta niin koulussa kuin kotona. "Seuraa johtajaa" oli yksi hänen suosikkileikeistään - olettaen tietysti, että Adi sai johtaa.

Virkamies, taiteilija vai arkkitehti?

Isä Alois toivoi pojastaan virkamiestä, ja kustansi Adolfin oppikouluun vuonna 1900. Se oli perheelle taloudellisesti merkittävä sijoitus, mutta Adi oli vastentahtoinen. Hän ei halunnut olla virkamies vaan taiteilija, ja hänen motivaationsa koulunkäyntiin oli kehno.

Isä Alois kuoli yllättäen 1903. Äidin toivomuksesta Adi jatkoi oppikoulussa, mutta hänen arvosanansa huononivat. Sairastuttuaan keuhkotautiin Adi jättäytyi toipilasajaksi pois koulusta, eikä hän koskaan saanut päästötodistusta. Adin logiikan mukaan menestyvä taiteilija ei tehnyt moisilla todistuksilla yhtään mitään.

Hitlerin äiti muutti Linzin kaupunkiin, jossa viettämiään joutilaita vuosia Adi myöhemmin kuvaili elämänsä onnellisimmiksi. Adi maalasi, luki, kirjoitti runoja ja kierteli kaupunkia tutustuen paikalliseen arkkitehtuuriin. Joskus hän innostui puhumaan politiikasta, ja silloin hän kuulemma saavutti paatoksen, joka pelotti hänen hyvää ystäväänsä August Kubizekia.

Innokkaasti piirtämistä harrastanut Adi haki Wienin taideakatemiaan kaksi kertaa, 1907 ja 1908, mutta ei päässyt sisälle. Hitlerin poikkeuksellinen kyky hahmottaa rakennuksia kuitenkin huomattiin, ja häntä kehotettiin hakemaan akatemian arkkitehtilinjalle.

Kelvatakseen arkkitehdiksi Adilla olisi kuitenkin pitänyt olla päättötodistus. Sekin ura karkasi hänen ulottumattomiinsa.

Wienin katuojissa

Adolfin äiti Klara kuoli rintasyöpään vuoden 1907 lopussa. Opiskelupaikkaa ei löytynyt, ja Adi luisui köyhyyteen. Hän nukkui puistonpenkeillä ja söi soppajonoista.

Hitler pyrki elättämään itsensä Wienissä kopioimalla postikortteja ja myymällä maalauksiaan. Hitler maalasi ennen maailmansotaa yli 2000 taulua. Adilla oli Wienissä juutalaisia ystäviä, mutta tästä huolimatta Hitler väitti myöhemmin löytäneensä sisäisen antisemiittinsä Wienin vuosina.

Ainakaan Hitler ei näiden vuosien jälkeen ajatellut Itävaltaa lämmöllä. Hän oli vältellyt asevelvollisuutta vuodesta 1909 ja tiesi virkavallan etsiskelevän itseään. Niinpä Adolf, saatuaan viimeisen osuuden isänsä perinnöstä,, pakkasi keväällä 1913 laukkunsa ja matkasi Müncheniin, Saksaan.

Ensimmäinen maailmansota

Münchenissä Hitler jatkoi maalaamista ja vietti puolittaista erakkoelämää. Iltaisin hän kävi pitkiä hekumallisia keskusteluja politiikasta vuokraisäntänsä kanssa. Viimeistään tässä vaiheessa Hitleristä oli tullut juutalaisvihaaja.

Itävallan kutsuntaviranomaiset tavoittivat Adin Münchenistä, mutta hän vetosi keuhkotautiinsa ja hänet todettiin kelpaamattomaksi palvelukseen. Kun ensimmäinen maailmansota syttyi, Adi kuitenkin halusi palvella, mutta nimenomaan Saksan eikä Itävallan armeijassa. Hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi, ja hänet - ilmeisesti vahingossa, Adihan oli ulkomaan kansalainen - hyväksyttiin.

Toverit kuvailivat taistelulähetti Adolf Hitleriä kummalliseksi mieheksi. Kun muut valittivat karua elämää juoksuhaudoissa, Adi pysyi hiljaa. Hitleriä ei sodan kuluessa ylennetty aliupseeriksi, mikä oli erikoista, mutta hänet palkittiin urhoollisuudesta kahdesti. Hitlerille myönnettiin vuonna 1918 ensimmäisen luokan rautaristi, jota ei juuri koskaan myönnetty rivimiehille. Ei siis ihme, että Hitler kantoi tätä mitalia ylpeydellä elämänsä loppuun asti.

Hitler haavoittui useaan otteeseen, viimeisen kerran kaasuhyökkäyksessä juuri ennen sodan loppua. Hitler sai tiedon Saksan antautumisesta maatessaan puolisokeana sairaalavuoteella, ja se oli hänelle järkytys josta hän ei koskaan toipunut. Adi hän päätti pelastaa Saksan pettureilta, jotka olivat valheellisen mutta laajalti uskotun legendan mukaan "pistäneet tikareillaan keisarikuntaa selkään" sen hädän hetkellä.

Kansallissosialistinen saksalainen työväenpuolue

Toivuttuaan vammoistaan Hitler ajautui takaisin Müncheniin, jossa uuden tasavaltaisen hallituksen vastainen liikehdintä oli voimakasta. Hän värväytyi maavoimien agentiksi, ja hänet komennettiin tarkkailemaan pientä Saksalaista työväenpuoluetta.

Yllätyksekseen Hitler havaitsi liikkeen agendan käyvän yhteen omien ajatustensa kanssa. Hetken asiaan pohdiskeltuaan hän liittyi puolueeseen sen kenties seitsemäntenä jäsenenä, ja otti koko liikkeen pika pikaa haltuun poikkeuksellisilla puhujanlahjoillaan.

Pian puolueella oli Hitlerin ansiosta paitsi kannattajia, myös uusi hieno nimi - Kansallissosialistinen saksalainen työväenpuolue, NSDAP - sekä mieleenpainuvat värit ynnä hakaristisymbolit.

Vuonna 1923 Hitler yritti vallankaappausta. Olutkellarista alkanut keikaus oli huonosti suunniteltu, ja se epäonnistui. NSDAP kiellettiin, ja Hitler tuomittiin vankeuteen. Mikä surkeinta, Adilta evättiin puhelupa julkisissa tilaisuuksissa.

Hitlerillä ei onneksi ollut vankilassa kurjaa. Tuomio oli tekosiin suhteutettuna lievä, monet vartijoista olivat hänen kannattajiaan, ja Hitlerille sallittiin erivapauksia. Hän lihoi kilokaupalla naispuolisten ihailijoiden idolilleen lähettämistä herkuista, ja saneli ensimmäisen osan poliittisesta manifestistaan, joka myöhemmin opittiin tuntemaan iskevällä nimellä "Taisteluni".

Kun Hitler joukkoineen palasi politiikkaan, Adolf oli muuttunut mies. Hän oli päättänyt tuhota tasavallan laillisin keinoin. Hän perusti tehokkaan puoluehallinnon, nuorisojärjestö Hitler-Jugendin sekä muut natsien kansalaisjärjestöt. Hitler pystytti kansallissosialistisen "varjovaltion" odottamaan hetkeään.

Nousu valtaan ja tie sotaan

Vuosien ajan saksalaisilla meni auttamatta liian hyvin. Vasta 1930-luvun taloudellinen ahdinko loi pohjan kansallissosialistien menestykselle vaaleissa. Lopulta 30.1.1933, pitkällisen poliittisen suhmuroinnin päätteeksi, Hitler nimitettiin valtakunnankansleriksi. Valta kesyttäisi uhmakkaan Hitlerin, hänen poliittiset vastustajansa tuumivat.

Saksan valtiopäivätalo paloi 27. helmikuuta 1933. Sen pelättiin olevan kommunistisen vallankumouksen alku, ja 23. maaliskuuta valtiopäivät sääti hätätilalain, joka antoi valtakunnankanslerille väliaikaiset valtuudet hallita diktatorisesti. Vain sosiaalidemokraatit äänestivät lakia vastaan.

Hitler käytti "väliaikaisia" diktaattorin valtuuksiaan välittömästi, ja kielsi sosiaalidemokraattisen puolueen toiminnan. Ammattiliitot murskattiin niiden juhlapäivänä vappuna, ja 14. heinäkuuta Kansallissosialistinen työväenpuolue julistettiin ainoaksi sallituksi puolueeksi.

Tammikuun 30. päivänä vuonna 1934 Saksan osavaltiot lopetettiin. Kesällä Hitler "puhdisti" kansallissosialistisen liikkeen vastustajistaan, ja presidentti Hindenburgin kuoltua elokuussa Hitler yhdisti valtakunnankanslerin ja presidentin virat ja pani sotavoimat vannomaan uskollisuudenvalan itselleen. Führer, "johtaja", oli syntynyt.

Versaillesin "häpeärauhan" kumoaminen oli yksi Hitlerin päätavoitteista. Hitler ratkaisi suurtyöttömyyden ja muut Saksaa piinaavat talousongelmat pyöräyttämällä käyntiin prosessin, joka tähtäsi rauhansopimuksen mitätöimiseen ja Saksan kokemien vääryyksien kostamiseen hyökkäyssodalla.

Hitler rikkoi rauhansopimusta kerta toisensa jälkeen. Hän perusti ilmavoimat ja palautti asevelvollisuuden, miehitti demilitarisoidut alueet, yhdisti Itävallan Saksaan ja anneksoi Tsekkoslovakian saksankieliset alueet ja myöhemmin koko Tsekkoslovakian. Uutta suursotaa pelkäävät lännen demokratiat harjoittivat alistuvaa myönnytyspolitiikkaa, ja Hitler kutsuikin heitä yksityisesti "pieniksi madoiksi".

Sota

Hitlerin itseluottamus kasvoi. Hän halusi aina vain lisää. Puola ei kuitenkaan taipunut Führerin kiristyksen edessä rauhanomaisesti, joten Hitler komensi sotavoimansa liikkeelle. Hän solmi verivihollisensa Stalinin kanssa kyynisen hyökkäämättömyyssopimuksen, jonka salainen lisäpöytäkirja jakoi Euroopan kahtia Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin.

Sen enempää Puola, Tanska, Norja, Hollanti, Belgia, Ranska kuin Balkanin maatkaan eivät kyenneet vastustamaan Saksan sotilasmahtia. Keväällä 1941 vain Englanti yksinään vastusti Hitleriä, ja senkin tilanne vaikutti kestämättömältä.

Hitler oli fanaatikko, ei reaalipoliitikko. Hän vihasi Neuvostoliittoa, ja hyökkäsi liittolaisensa kimppuun vuoden 1941 kesällä. "Kun potkaisemme oven sisään, koko mätä rakennelma romahtaa", Hitler sanoi.

Saman vuoden lopussa Japani iski Yhdysvaltojen kimppuun, ja Hitler julisti sodan myös Yhdysvalloille. Hitler oli juuri ehdoin tahdoin hankkinut vihollisikseen kaksi maailman voimakkainta kansakuntaa.

Lopullinen ratkaisu

Vuoden 1941 lähestyessä loppuaan Eurooppa oli Hitlerin ja hänen liittolaistensa miehittämä. Lähes kaikki manteren juutalaiset olivat hänen armoillaan.

Hitler oli jo ennen sotaa vienyt Saksan juutalaisilta heidän omaisuutensa ja oikeutensa, "kannustanut" heitä lähtemään, ja luvannut puheissaan tuhota "juutalaisen rodun" Euroopasta.

Lopullista ratkaisua Saksan hallussa olevien alueiden "juutalaisongelmaan" oli kansallissosialistisissa piireissä etsitty jonkin aikaa. Heinäkuussa 1941 Hitler nimitti kannattajansa Reinhard Heydrichin laatimaan suunnitelman. Tammikuussa 1942 Heydrich esitteli ohjelmansa: Euroopan juutalaiset tuli kuljettaa kauas itään ja murhata siellä.

Saksalaiset toteuttivat Hitlerin ja Heydrichin suunnitelmaa tehokkaasti ja systemaattisesti. Pelkästään tehtävää varten perustetut "erityistoimintaryhmät" murhasivat itärintamalla, Saksan armeijan avustuksella, yli miljoona juutalaista ampumalla.

Länsi-Euroopan juutalaiset rahdattiin junissa itään, jossa heidät kerättiin kasaan. Ghetoista juutalaiset kuljetettiin tuhoamisleireille, jossa heidät näännytettiin työllä, kaasutettiin ja poltettiin. He saattoivat kuolla sairauksiin tai saksalaisten heillä teettämissä "lääketieteellisissä" kokeissa. Murhaaminen jatkui fanaattisena sodan viimeisiin päiviin.

Perikato

Vuoden 1942 kesän jälkeen Saksan sotilaallinen menestys oli hupeneva luonnonvara. Talvella Hitler menetti Stalingradissa mahdollisuuden voittoon, ja seuraavana kesänä Kurskissa tasapeliin. Normandian maihinnousun myötä auennut toinen rintama joudutti Saksan sotakoneen alamäkeä 1944.

Monet halusivat nyt eroon aiemmin suositusta Führeristä. Vuoden 1944 heinäkuussa Claus Von Stauffenbergin asettama pommi räjähti kesken päivittäisen sotaneuvonpidon, mutta Hitler selvisi hengissä, koska joku oli sattumalta siirtänyt pommilaukun pöydänjalan taakse.

Muutkin yritykset päästä Hitleristä eroon epäonnistuivat, koska Hitler oli murhayritysten suhteen onnekas. Kerran Johtajan lentokoneessa oli pommi, mutta se jäi suutariksi. Toisen kerran hänet yritettiin surmata samalla Zyklon B-myrkyllä jolla saksalaiset tappoivat juutalaisia, mutta SS-miehet olivat päivää aikaisemmin asentaneet tuuletusreikiin kuvut.

Hitler ei suostunut edes ajattelemaan antautumisen mahdollisuutta. Puna-armeija saapui Berliiniin huhtikuussa 1945, ja Adolf Hitler teki bunkkerissaan itsemurhan 30.4.1945. Vain päivää aiemmin hän oli mennyt naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä Eva Braunin kanssa.