Napoleonin ihailija Jean-Bedel Bokassa kruunautti itsensä keisariksi seremoniassa, joka joi kansantuloa kuin keisari vauvanverta. Bokassa hauskuutti keisarillista korkeuttaan syöttämällä vihollisiaan diplomaateille, ja myöhemmin hänestä tuli kolmastoista apostoli ja Paavin salarakas.

Maa Keski-Afrikan tasavalta
Vallassa 1.1.1966 - 21.9.1979
Pahuus 326,15 mHi (#4)

Kenraali Jean-Bedel Bokassa, Berengon hirviöksikin kutsuttu, on yksi kaikkien aikojen brutaaleimmista hirmuhallitsijoista. Macias Ngueman ja Idi Aminin kanssa Bokassa muodostaa hullun kolmikon, jolle muiden maanosien on vaikea tarjota häiriintyneisyyden jalolla saralla vastusta.

Bokassa syntyi 22.2.1921. Hänen isänsä oli suuren kylän päällikkö, joka organisoi kyläläisten työskentelyä ranskalaisten siirtomaaherrojen alaisuudessa. Saatuaan valaistuksen Bokassan isä ryhtyi kapinoimaan rauhanomaisesti, josta kuultuaan ranskalaismieliset pahoinpitelivät tämän kuoliaaksi. Bokassan äiti teki surun murtamana itsemurhan vain viikkoa myöhemmin.

Jäljelläoleva suku passitti lyhyen mutta vahvarakenteisen Bokassan lähetyskouluun, jossa häntä jatkuvasti pilkattiin orpoudestaan. Ranskalaisen kirjailijan Jean Bedelin teokset olivat opiskeluaikoina Bokassalle rakkaita, josta johtuen miestä itseään ruvettiin opettajien toimesta kutsumaan Jean-Bedeliksi.

Bokassasta piti tulla pappi, mutta opettajansa mukaan häneltä puuttuivat ammatin vaatimat ominaisuudet. Valmistuttuaan 1939 Bokassa noudatti isoisänsä ohjetta ja liittyi Ranskan armeijaan.

Taisteltuaan monissa konflikteissa, muun muassa toisessa maailmansodassa Euroopan rintamilla, Bokassa palasi johtamaan itsenäistyneen kotimaansa armeijaa.

Kuten kolmannen maailman sotilaspomoilla on tapana, Bokassa kaappasi ennen pitkää Ranskan tukemana vallan kommunistiseen Kiinaan suuntautuneelta serkultaan David Dackolta. Edeltäjänsä tapaan uusi johtaja kuitenkin vannoi porvarisluokan tuhoa.

Menestys nousi yksinkertaiseksi mainitulle ja syvästi Napoleonia ihailleelle Bokassalle hetki hetkeltä enemmän päähän. Vuonna 1972 hän nimitti itsensä sotamarsalkaksi ja elinikäiseksi presidentiksi, mutta tämä oli vasta alkua. Seuraavien vuosien kuluessa Bokassa liiskasi demokratian viimeisetkin ippeet kantansa alle, ja korvasi kansanvallan irvokkaalla nepotismilla.

Bokassasta ei pidetty. Presidentti yritettiin syrjäyttää ainakin vuosina 1969 ja 1974, ja vuonna 1976 Bokassa yritettiin murhata. Etsiessään tukea Libyalta Bokassa kääntyi muslimiksi ja omaksui islamilaisen nimen Salah Eddine Ahmed Bokassa, mutta kun rahaa ei kuulunut ja Bokassa keksi parempaa käyttöä katolisten katedraalille, hän hylkäsi islamin ja kääntyi takaisin katolilaiseksi.

Vuoden 1976 joulukuussa Bokassa toteutti Napoleon-fantasiansa. Hän julisti perustetuksi Keski-Afrikan keisarikunnan ja kruunautti vuotta myöhemmin itsensä keisariksi nimellä Bokassa I. Kymmenmetriseen tiikeriviittaan, hulppeaan kruunuun ja kultaiseen kotkavaltaistuimeen olisi palanut puolet köyhän maan bruttokansantuotteesta ellei Ranska olisi sponsoroinut Bokassaa avokätisesti.

Kutsutut ulkomaiset merkkihenkilöt eivät saapuneet seuraamaan hulppeaa seremoniaa. He pitivät Bokassaa seinähulluna ja vieroksuivat tätä kuin ruttoa.

Mitä pidemmälle Bokassan valtakausi eteni, sitä hurjemmaksi kävi meininki. Keisari tappoi kilokaupalla kansalaisiaan ja oli kaikin puolin oikea ilkimys, mutta mitä voikaan odottaa mieheltä joka hallituspalatsissaan roikotti pakastettua opettajaa lihakoukussa?

Bokassa säilytti useiden todistajanlausuntojen (muun muassa kokkien) mukaan jääkaapissaan ihmislihaa ruoanvalmistustarkoituksessa. Keisari hauskuutti tseään tarjoilemalla poliittisista vastustajistaan leikattua filettä ulkomaisille diplomaateille "grillilihana".

Bokassan valtakaudella Keski-Afrikassa katosi yllättävän paljon imeväisikäisiä ja pikkulapsia. On arveltu, että ainakin osa päätyi keisarin lautaselle tai lasiin, koska suurena kulinaristina Bokassan väitetään mieltyneen vauvojen veren juomiseen.

Keisarin valtakauden lopulla köyhät vanhemmat protestoivat pakollisia ja maksullisia Bokassan kuvalla varustettuja sinisiä koulupukuja vastaan. Bokassa järjesti oikeat bakkanaalit, ja osallistui henkilökohtaisesti sadan puvuttoman koululaisen teloittamiseen. Tavoilleen uskollisena keisari maisteli pieniä uhrejaan.

Neljä kuukautta myöhemmin, kun keisari oli valtiovierailulla Libyassa etsimässä tukea Muammar Gaddafilta, Ranska asetti lopulta mielipuolisesta ihmissyöjäkeisarista eroon pääsyn timanttikaivoksista ja presidenttiensä rakastamista metsästysmaista hyötymisen edelle. Ranska palautti erikoisjoukkojen salamaoperaatiolla Bokassan edeltäjän David Dackon valtaan.

Tultuaan syrjäytetyksi Bokassa yritti asettua Ranskaan, jonka kansalaisuus hänellä edelleen oli. Keisari ei kuitenkaan tahtonut saada oleskelulupaa, ja joutui odottamaan patonkimaahan pääsyä neljä vuotta evakossa Norsunluurannikolla.

Euroopassa Bokassa paleli niin kovasti, että näki vuonna 1987 parhaaksi palata kotimaahansa huolimatta kuolemantuomiosta joka hänelle oli poissaolevana langetettu. Yhä ylimielinen keisari uskoi riemuitsevan kansanjoukon odottavan häntä lentokentällä, mutta vähemmän yllättävästi vastassa oli vain virkavallan edustajia.

Seuranneessa oikeudenkäynnissä Bokassalle langetettiin toinenkin kuolemantuomio, mutta kannibalismisyytteet eivät johtaneet vanhennuttuaan rangaistuksiin vaikka Bokassa syylliseksi todettiinkin. Keski-Afrikan silloiset valtaapitävät muuttivat tuomion ensin elinkautiseksi, ja myöhemmin 20 vuoden vankeusrangaistukseksi.

Istuttuaan tuomiostaan kuusi vuotta Bokassa vapautui yleisen armahduksen myötä vankilasta. Aikanaan yhdeksälle vaimolle 29 virallista lasta siittänyt keisari eleli selibaatissa hiljaista elämää vaatimattomassa talossa pääkaupunki Banguissa aina siihen asti, kunnes kuoli luonnollisesti sydänkohtaukseen vuonna 1996.

Bokassa oli tullut vankilassa uskoon. Hän väitti johdonmukaisesti olevansa 13. apostoli ja tapaavansa säännöllisesti salaa paavin kanssa.