Vuoden 2020 uusi Diktaattoripörssi julkaistu
Julkaisin juuri uuden Diktaattoripörssin. Edellisestä uudistuksesta onkin aikaa vasta kymmenen vuotta ja uudessa 'Pörssissä on vähemmän ominaisuuksia kuin vanhassa, joten tämähän sujuu kuin Neuvostoliitossa ikään!
Laiskuuteni Diktaattoripörssin ylläpidossa on legendaarista. Joka kerta kun kirjoitan Diktaattoripörssin uusiksi, teen jotain joka ei yhtään edesauta päivityksiäni.
Vuoden 2010 tienoilla, kun viimeksi koodasin uuden 'Pörssin, jätin kaikki ylläpitotyökalut tekemättä. Lopputuloksena jokainen sisältömuutos 'Pörssiin piti toteuttaa vaivalloisesti koodaamalla, joten en sitten pieniä purskeita lukuunottamatta paljon sisältöä päivittänyt.
Olisin tietysti voinut koska tahansa koodata ylläpitotyökalut, mutta sen Diktaattoripörssin inkarnaation teknologiat mätänivät käsiin. En käyttänyt enää "normaalissa" (työ)elämässäni työkaluja joita olin käyttänyt Diktaattoripörssin tekemiseen, joten minua ei huvittanut yhtään enää palata niihin.
Vuodesta 2015 aloitin uuden Diktaattoripörssin tekemisen ainakin 10 kertaa, mutta jokainen hanke jäi kesken. Lopulta "mahtavana" vuonna 2020 asetin niin matalan riman, etten kykene alittamaan sitä: mobiilissa toimiva leiska, kunnolliset sisällön ylläpitotyökalut (Contentful), kunnon modernit fronttiteknologiat (Gatsby, React), serveritön bäkkäri (CDK:lla, koska en sitä ollut koskaan kokeillut), vain kaikkein olennaisimmat toiminnot mukana ensi-illassa.
Karsin kaikki "turhat" ominaisuudet (kirjautuminen, käyttäjien 'pörssit, pahat kysymykset yms.) lisättäväksi myöhemmin kuin koskaan. Haluan keskittyä olennaiseen, joka Diktaattoripörssin tapauksessa on uusien diktaattorien lisääminen listalle. Tässä inkarnaatiossa tavoitteenani on se, että styrankien perustietojen ja luokittelun lisääminen riittää; pitkän tarinan kirjoittaminen on bonusta, koska tutkimustyö kestää.