Diktaattoripörssi

Puhemiehenne on yhä elossa ja johtaa Diktaattoripörssiä kohti suuruutta!

Julkaistu

Puhemiehenne, ajatusten Araljärvenne, mahtava Pekkis, on elossa ja johtaa yhä Diktaattoripörssiä, saiteista suurinta ja mahtavinta. Myönnettäköön, että hiljaiseloa on pitänyt, mutta (ainakin tänään) tunnen inspiraation kuohuvan suonissani ja pyrin aktivoimaan itseni.

Minua hävettää, kuinka vähän olen ylläpitänyt Diktaattoripörssiä viimeisen parin vuoden aikana (aika tasan nolla). Totuuden nimissä on myönnettävä, että viime vuodet ovat olleet rakkaalle puhemiehellenne monistakin syistä tavanomaista vaikeampia aikoja, mutta silti laiminlyöntini ovat olleet anteeksiantamattomia.

Vuonna 2014 pyrin aktivoitumaan. Minulla on suunnitelmia, mutta koska en koskaan pidä lupauksiani en kerro niistä. Tyydyn vain toteamaan, lähinnä saadakseni presidentinvaalilussutuksen pois aitiopaikalta, että olen elossa ja aikomuksenani on edelleen tehdä 'Pörssin suhteen asioita. Teinkin jo muutaman jutun!

Nähdään siis myöhemmin tänä vuonna, ystävät!