Ruhollah Khomeini

Ajatolla Ruhollah Khomeini palasi Iraniin riemusaatossa näyteltyään merkittävää roolia maata sortaneen shaahin kaatamisessa. Hän lupasi demokratiaa ja ihmisoikeuksia, mutta hallitsi islamilaista tasavaltaa autoritäärisesti ja osoittautui aivan yhtä roistomaiseksi kuin edeltäjänsä.

Maa Iran
Vallassa 1.2.1979 - 3.6.1989
Pahuus 51,07 mHi (#27)

Ruhollah Khomeini syntyi 22. syyskuuta 1902 Khomeinin kaupungissa Iranissa. Hänen sukunsa oli lähtöisin Intiasta, josta Khomeinin esi-isät olivat aikanaan paenneet brittiläistä siirtomaavaltaa.

Khomeini opiskeli Koraania kuusivuotiaasta alkaen. Hän erikoistui alusta alkaen islamiin ja eritoten uskonnolliseen lakiin, mutta oli kiinnostunut myös filosofiasta ja runoudesta. Hän perehtyi kreikkalaiseen filosofiaan, Aristoteleeseen, Platoniin ja kumppaneihin, ja julkaisi runoja läpi elämänsä.

Ennen politiikkaan ryhtymistään Khomeini luennoi ennen vuosikymmeniä islamilaisissa seminaareissa. Hänestä tuli yksi arvostetuimmista shiialaisuuden tuntijoista ja tutkijoista. Islamilainen filosofia, etiikka ja laki olivat hänen mieliaiheitaan.

Khomeini inhosi maallista valtaa. Jo 1940-luvulla hän kirjoitti aiheesta, kritisoiden islamilaisen maailman nykyaikaistumista ja "lännettymistä". Hänen teesejään olivat islamin soveltaminen käytännön yhteiskunnallisissa ja poliittisissa kiistakysymyksissä.

1960-luvulle tultaessa Khomeinin kilpailijat kuolivat, ja hänestä tuli shiialaisuuden ykkösauktoriteetti. Samaan aikaan Persian yksinvaltainen shaahi Mohammed Reza Pahlavi kiihdytti modernisointiohjelmaansa. Shaahi halusi kansallistaa omaisuuden, antaa naisille äänioikeuden ja länsimaistaa Persian koulujen opetusohjelmat.

Khomeini oli aikaisemmin suhtautunut monarkiaan sallivasti, edellyttäen että se kunnioitti islamilaista lakia Shariaa. Nyt Khomeini kuitenkin tuomitsi shaahin toimenpiteet jyrkästi, irtisanoutui monarkiasta ja julisti shaahin harhaoppiseksi. Khomeini pidätettiin.

Khomeini ei suostunut pyytämään shaahilta anteeksi ja päätyi maanpakoon. Hän asui pitkään Najafissa, Irakissa, jossa hän hahmotteli lopulliset poliittiset teesinsä. Lain ja järjestyksen tuli perustua islamilaiseen lakiin, ja maata tuli johtaman puhtaan uskonnollinen auktoriteetti. Maalliset johtajat tai eduskunnat, "jotka väittivät edustavansa kansan tahtoa", olivat islamin vastaisia.

Khomeinin Najafissa nauhoittamat shaahin ja lännen tuomitsevat äänitteet kiersivät 1970-luvulla Persiassa laajalti. Kaseteilla oli merkittävä rooli shaahin vaikutusvallan rapautumisessa, ja jopa shaahia vastustavat maalliset, Khomeinin kanssa ideologisesti yhteensopimattomat voimat ryhmittyivät uskonnollisen johtajan taakse.

Vuonna 1978 Irakin silloinen varapresidentti Saddam Hussein vihjasi Khomeinille hienovaraisesti että tämän "olisi parempi lähteä". Khomeini muutti Pariisiin, jossa hänestä viimeistään tuli Persian monarkiaa vastustavien voimien keulakuva ja kansainvälinen äänitorvi.

Yhdeksästoista tammikuuta 1979 Persian shaahi matkusti kontrollin menetettyään "pitkälle lomalle", jolta hän ei koskaan palannut. Valtaan nousi väliaikainen hallitus ja entistä pahemmat mellakat ravistelivat maata. Khomeini julisti uudet vallanpitäjät laittomaksi ja lensi Teheraniin, jossa miljoonat riemusaattajat ottivat hänet sankarina vastaan.

Khomeinin johdolla ensimmäinen, spontaani vallankumous sai jatkoa. Khomeinin orkestroima islamilainen kumous ajoi tasavallan islamistien haltuun. Khomeinista itsestään tuli Iranin islamilaisen tasavallan korkein johtaja, jonka absoluuttinen valta oli sekä uskonnollista että poliittista.

Islamilaisia vallankumousneuvostoja polkaistiin pystyyn ympäri Irania. Shaahin ajama nykyaikaistaminen sai tylyn lopun. Naiset eroteltiin miehistä ja heidän oikeutensa peruttiin. Alkoholi kiellettiin, läntinen musiikki ja muu "epäislamilainen" hapatus sai lähtöpassit. Kun Khomeinilta kysyttiin, ovatko myös Bach ja Beethoven pahoja, Khomeini vastasi: "Keitä he ovat?"

Satoja shaahin väitettyjä kätyreitä teloitettiin näytösoikeudenkäynneissä. Khomeinin entiset maalliset liittolaiset tuomittiin katalasti pettureina. Khomeini ei tuntenut armoa, ja monarkistien ohella likvidoitiin muun muassa prostituoituja, juutalaisia liikemiehiä, etnisesti erilaisia sekä oppineita muslimeja, joiden mielestä Khomeinin radikaalit islamin tulkinnat olivat hölynpölyä.

Khomeinin uusi Iran osoittautui aggressiivisen nationaliseksi. Kun fundamentalistit valtasivat Yhdysvaltain suurlähetystön ja ottivat työntekijät panttivangeiksi, Khomeini tuki heitä. Kriisi auttoi Khomeinia työntämään sivuraiteille ryhmät, jotka kannattivat vakautta ja normaaleja diplomaattisia suhteita ulkomaiden kanssa. Khomeini vaati shaahia vaihtokauppana panttivangeista, mutta kriisi jatkui vaikka shaahi kuoli.

Khomeini saarnasi islamilaista vallankumousta vietäväksi myös Irakiin, jossa shiiamuslimit olivat enemmistönä. Khomeinin vihapuheet pelästyttivät Irakin maallista diktatuuria johtavan Saddam Husseinin, joka oli jo aiemmin laskeskellut naapurinsa sopivasti heikentyneen kumouksen kaaoksessa. Irakin diktaattori hamusi naapurinsa öljyvaroja, ja Khomeihin ulkopolitiikka tarjosi hänelle oivan tekosyyn yllätyshyökkäykselle.

Irakin asevoimat olivat Irania modernimmat, mutta Khomeini kompensoi uskonnollisella fanaattisuudella. "Marttyyripassin" allekirjoittaneet vapaaehtoiset mursivat Irakin hyökkäyksen etenemällä vihollisen linjoihin ihmisaaltoina. Saddam ehdotti aselepoa, mutta Khomeini asetti Husseinin vallasta väistymisen ehdoksi rauhalle ja konflikti jatkui kuluttavana asemasotana.

Vuonna 1988, Iranin asevoimien moraalin romahdettua, Khomeini taipui aselepoon. Hän kutsui rauhansopimuksen allekirjoittamista kitkerästi "myrkkypullosta kulauttamiseksi". Ehdot olivat käytännössä samat, joita Saddam oli ehdottanut vuosia takaperin. Bagdadissa riemuittiin, mutta Teheranissa vallitsi vaivautunut hiljaisuus. Ajatollan itsepäisyys ei ollut voittanut Iranille mitään, mutta oli maksanut satojentuhansien ihmisten hengen.

Sisäpoliittisesti ajatolla Khomeini pystyi korjaamaan hyvin vähän shaahin monarkian epäkohdista. Sota Irakia vastaan, omilla teoilla ansaittu kansainvälisen hylkiön asema ja naisten sulkeminen pois työelämästä ajoivat Iranin talouden pysähtyneisyyden tilaan huolimatta maan mittavista luonnonvaroista.

Khomeini tähdensi henkisyyden ylivertaisuutta materialismiin verrattuna. Hän ylisti marttyyriutta hyvinvoinnin lähteenä, ja kun johtajalta tivattiin mielipidettä Iranin talouspolitiikasta, johtaja julisti "taloustieteiden olevan aaseja varten". Köyhyysrajan alapuolella elävien määrä paisui Khomeinin kaudella 50 prosenttiin, ja ensimmäistä kertaa Iranin historiassa miljoonat koulutetut työläiset muuttivat vapaaehtoisesti pois maasta.

Tammikuussa 1989 Khomeini nousi kansainvälisen politiikan keskiöön julkaisemalla fatwan, uskonnollisen lausuman, koskien brittiläistä kirjailijaa Salman Rushdieta. Rushdien kirja, "Saatanalliset säkeet", loukkasi Khomeinin mielestä islamia, joten hän tuomitsi Rushdien kuolemaan ja lupasi palkkion tämän päästä.

Alunperin Khomeini valitsi seuraajakseen Hossein Montazerin. Montazeri kuitenkin kannatti reformia ja yksilönvapauksia, ja valitti Khomeinille kirjoittamassaan kirjeessä tämän vankiloiden olevan pahempia kuin shaahin konsanaan. Uudistusmielinen Montazeri korvattiin vanhoillisella Ali Khameneilla.

Ajatolla Ruhollah Khomeini kuoli 86-vuotiaana 3. kesäkuuta 1989. Johtajan hautajaiset olivat muuttua katastrofiksi, kun mahtavat väkijoukot repivät hänen puisen arkkunsa kappaleiksi ja yrittivät hamuta itselleen kappaleen ylimmän johtajan käärinliinasta. Toisissa hautajaisissa turvatoimet olivat tehokkaammat, ja Khomeini lähti viimeiselle matkalleen teräskapselissa.