Diktaattoripörssi

Mobutu Sese Seko

  • ahne
  • antikommunismi
  • henkilökultti
  • mätä
  • narsisti
  • opportunisti
  • päätyi maanpakoon
  • suuruudenhullu

Mobutu Sese Seko afrikkalaisti Kongon Zaireksi ja kansallisti maan luonnon- ja muutkin varat itselleen. Mobutun korruptoitunut kleptokratia teki Zairesta konkurssipesän, jonka mittavan valtiovelan diktaattori olisi halutessaan voinut kustantaa omasta pussistaan.

Mobutu Sese Seko
Pörssi
  1. Kim Il-sung
  2. Mobutu Sese Seko
  3. Teodoro Obiang Nguema Mbasogo
Vallassa
24.11.1965 - 17.5.1997
(11497 päivää)
Syntyi14.10.1930
Kuoli
7.9.1997 (66 vuotta)
MaaZaire
Ylen podcastMobutu Sese Seko
WikipediaMobutu Sese Seko
Diktatuurin aakkoset

Joseph-Désiré Mobutu syntyi 14. lokakuuta 1930 Lisalan kaupungissa luoteisessa Belgian Kongossa. Hänen äitinsä oli siivooja paikallisessa hotellissa ja isänsä belgialaisen tuomarin kokki.

Isän työnantajan vaimo ihastui pikku Mobutuun ja opetti tämän paitsi puhumaan siivosti myös lukemaan ynnä kirjoittamaan sujuvasti. Mobutun isä kuoli tämän ollessa kahdeksanvuotias, ja sen jälkeen perhe muutti jatkuvasti paikasta toiseen toimeentulon perässä.

Myöhemmin äiti lähetti Mobutun katoliseen sisäoppilaitokseen. Mobutu pärjäsi erinomaisesti sekä urheilussa että opinnoissaan: hän veti koulun sanomalehden toimitusta ja suomi äidinkielenään flaamia puhuvia belgialaisia pappeja näiden kehnosta ranskankielentaidosta.

Yhdeksäntoistavuotiaana Mobutu karkasi. Hän matkusti laivalla Leopoldvilleen, jossa tapasi mukavan tytön. Leppoisaa elämää kesti parisen viikkoa, mutta sitten papit löysivät hänet. Kapinahenkisille opiskelijoille oli tiedossa kova rangaistus: heidät värvättiin pakolla Belgian Kongon armeijaan.

Mobutu löysi armeijasta elämäänsä kurin ja järjestyksen. Hän lainasi lehtiä ja kirjoja belgialaisilta upseereilta, ja luki aina kun tehtäviltään jouti. Mobutun suosikkikirjailijoita olivat Ranskan presidentti Charles De Gaulle, Englannin entinen pääministeri Winston Churchill sekä Niccolo Macchiavelli, jonka teoksista oppimaansa Mobutu myöhemmin menestykkäästi hyödynsi.

Armeija-aikanaan Mobutu kirjoitti nimettömänä politiikasta kongolaiseen siirtomaalehteen. Vuonna 1956 hän lopulta erosi kokonaan armeijasta ja ryhtyi täyspäiväiseksi lehtimieheksi. Työssään journalistina Mobutu tutustui ystävystyi paikallisten intellektuellien kanssa, ja liittyi Patrice Lumumban johtamaan kolonialismin vastaiseen organisaatioon MNC:hen. Lopulta Mobutusta tuli Lumumban sihteeri.

Vuoden 1960 Kongon itsenäisyyttä koskevissa neuvotteluissa Brysselissä Mobutu herätti huomiota vaikkei edes ollut virallisen valtuuskunnan jäsen. Mobutu oli vielä nuori ja kokematon, mutta ilmiselvästi huippuälykäs. Hänessä oli "sitä jotakin".

Kun Kongo itsenäistyi, Lumumbasta tuli maan pääministeri. Rauhoittaakseen kapinoivaa armeijaa pääministeri nimitti yksityissihteerinsä Mobutun sotaväen ylipäälliköksi. Mobutun kiertäessä kasarmeja kapinoita puhkesi myös maan eteläosassa, ja Lumumba oli pakotettu koputtamaan Neuvostoliiton ovelle sotilaallisen avun toivossa.

Neuvostoliiton väliintulo loi sisäpoliittisen kriisin. Presidentti Joseph Kasa-Vubu ja pääministeri Lumumba kävivät valtataisteluun, jonka Mobutu CIA:n ystävällisesti avustamalla sotilasvallankaappauksella ratkaisi Kasa-Vubun eduksi. Lumumba katosi, ja myöhemmin paljastui että hänet pahoinpideltiin Mobutun käskystä kuoliaaksi.

Seuraavien vuosien aikana Mobutu kukisti kapinallisia maan itäosassa. Vuonna 1965 Kongoa kohtasi uusi kriisi: nyt presidentti Kasa-Vubu ajautui riitoihin uuden pääministerin Moise Tshomben kanssa. Tällä kertaa Mobutu syrjäytti molemmat. Hän totesi kyynisesti poliitikkojen pilanneen maan ja kielsi kaiken poliittisen liikehdinnän. Mobutu julisti kansallisen hätätilan ja anasti sen varjolla absoluuttisen vallan.

Poliitiikka pysyi rikoksena vuoteen 1967. Tällöin Mobutu, joka oli julistuttanut itsensä "toiseksi kansalliseksi sankariksi", perusti puolueen. Se oli ainoa sallittu organisaatio, ja siihen kuuluminen oli kansalaisille pakollista.

Vuoteen 1970 mennessä Mobutu oli ulottanut kovin ottein lain ja järjestyksen kaikkialle valtakuntaansa. Belgian kuningas Baudouinin vierailu oli diktaattorille menestys. Kongossa järjestettiin presidentinvaalit, joissa Mobutu oli ainoa ehdokas ja äänestysvaihtoehtoja kaksi: punainen kaaokselle, vihreä toivolle. Vähemmän yllättävästi Mobutu "voitti" vaalit äänin 10.000.000-150.

Seitsemänkymmentäluvun alussa diktaattori päätti "afrikkalaistaa" maan. Mobutu nimesi Kongon uudelleen Zaireksi ja pääkaupunki Leopoldvillen Kinshasaksi. Itselleen hän otti komealta kalskahtavan nimen Mobutu Sese Seko Nkuku wa za Banga, vapaasti käännettynä "Mobutu, kaikkivoipa taistelija joka kiitos kestävyytensä ja loputtoman voitontahtonsa kulkee valloituksesta valloitukseen jättäen jälkeensä tulta ja tulikiveä".

Talouden zairelaistaminen, vuodesta 1973 alkaen, oli loogista jatkoa nimien zairelaistamiselle. Johtaja kansallisti yksityisen omaisuuden, muun muassa tuottoisat timantti- ja kuparikaivokset, mutta ei suinkaan valtiolle vaan itselleen ja kavereilleen! Mobutu likvidoi pikku hiljaa kaikki valtansa uhkaajat ja nimitti tilalle sukulaisiansa. Nämä hän ennemmin lahjoi kuin pelotteli uskollisiksi.

Kolmenkymmenen vuoden aikana Mobutu ehti monimutkaisella röyhkeään varastamiseen (Mobutu otti itselleen paksun siivun sekä vientituloista että talousavusta) ja läpitunkevaan korruptioon perustuvalla politiikalla romuttaa luonnonvaroiltaan tavattoman rikkaan Zairen talouden.

Kansainvälisen valuuttarahaston asiantuntijat ovat arvioineet Mobutun henkilökohtaisen omaisuuden arvoksi reilut neljä miljardia euroa. Mobutu on tiettävästi ainoa valtiomies, joka olisi voinut maksaa koko valtion velan omasta pussistaan. Mobutu oli rikkaimmillaan 80-luvun alussa, mutta vielä kuollessaankin hän oli vauras mies: johtaja omisti luksuslukaaleja kymmenessä maassa, ja yksin Portugalin-linnan viinikokoelman arvo oli kaksi ja puoli miljoonaa.

Vaikka Mobutu oli kuulu korruptoituneisuudestaan, Ranska ja Yhdysvallat, jonka presidenteistä vielä George Bush vanhempi kutsui Mobutua parhaaksi ystäväkseen Afrikassa, tukivat diktaattoria koska tämä "vastusti kommunismia".

Läntiset pankit ja rakennusyhtiöt olivat mukana toteuttamassa Mobutun kunnianhimoisia hankkeita kuten Ingan patoa. Sen laskettiin tuottavan valmistuessaan kolmasosan koko maailman vesivoimasta. Pato ja kaikki muutkin projektit epäonnistuivat, koska Mobutu ja hänen hovinsa kanavoivat hankkeisiin tarkoitetut rahat omiin taskuihinsa.

Raha oli Mobutu Sese Sekolle rakkainta, mutta ei hän henkilökulttiakaan vierastanut. Julkiset paikat koristeltiin johtajan kuvilla ja Mobutulle myönnettiin roppakaupalla "kansakunnan isän" kaltaisia kliseisiä titteleitä. Zairen TV:n iltauutiset alkoivat Mobutun taivaasta laskeutuvalla päällä, ja vuonna 1975 mediaa lopulta kiellettiin mainitsemasta nimeltä ketään muuta kuin voittamatonta Mobutua.

1980-luvulla velkataakka ja kuparin hinnan romahtaminen ajoivat Zairen syvälle taloudelliseen kurimukseen. Palkkoja ei maksettu, viidakko peitti maata halkovat tiet ja ajoittain ihmiset kärsivät suoranaisesta nälänhädästä. Mobutu sen sijaan jatkoi turmeltumistaan: hän vuokrasi Concorden kulkupelikseen Eurooppaan suuntautuville shoppailumatkoilleen ja rakenteli kotiseudulleen pompöösiä palatsia.

Tilanteen alati kurjistuessa ja kylmän sodan kuihduttua kokoon Mobutu joutui 1990-luvulle tultaessa tekemään myönnytyksiä ja perustamaan koalitiohallituksen. Diktaattorin terveys heikkeni, ja hän jättäytyi syrjään päivänpolitiikasta.

Laurent Kabilan johtamat joukot nousivat kapinaan Zairen itäosissa 1996. Ilman palkkaa ja lahjuksia kukaan ei ollut valmis taistelemaan hirmuvaltiaan puolesta, ja Mobutun armeija haihtui kuin tuhka tuuleen.

Neuvottelujen kariuduttua Mobutu Sese Seko pakeni. Kaatunut tyranni ei ollut tervetullut Ranskaan, ja hän laskeutui Marokkoon. Siellä Mobutu kuoli, ystäviensä hylkäämänä, eturauhassyöpään lokakuussa 1997. Yksikään arvovieras, ei edes Mobutua parhaaksi afrikkalaisystäväkseen kehunut George Bush, ei osallistunut hautajaisiin.