Adolf Hitlerin, Saksan Führerin, aggressiivinen ekspansionismi johti toiseen maailmansotaan, historian tuhoisimpaan konfliktiin. Hitler teollisti vihan ja tappamisen projektissa, joka huipentui holokaustiin, ensisijaisesti juutalaisten mutta myös muiden natsien silmissä kelvottomien kansanmurhaan.
Kirjoitti: Pekkis
Adolf Hitler syntyi 20.4.1889 Branau am Innin pikkukaupungissa lähellä Saksan rajaa. Hitlerille tyypillisenä onnekkaana historian oikkuna hänen tullimiesisänsä, syntyjään Schicklgruber, laillisti isäsuhteensa ja omaksui uuden sukunimen 1876. On hankalaa kuvitella hurmioituneita kansanjoukkoja karjumassa Schicklgruberin nimeä.
Adi, kuten läheiset Hitleriä kutsuivat, varttui väkivaltaisen isän varjossa. Isän ammatin takia perhe joutui muuttamaan usein, mutta Adolf menestyi tästä huolimatta koulussa hyvin. Vuosisadan vaihteessa nuoren Hitlerin motivaatio koulunkäyntiin kuitenkin lopahti kapinamentaliteetin vuoksi. Isä toivoi pojastaan tullivirkamiestä, mutta Adi itse halusi taidemaalariksi.
Isä Alois kuoli 1903. Hitlerin koulumenestys ei kohentunut, ja 16-vuotiaana hän jätti opinnot saamatta päästötodistusta. Adi eli leskeneläkkeen ja äidin avun turvin Wienissä leppoisaa boheemielämää. Hän haki Wienin taideakatemiaan kaksi kertaa, 1907 ja 1908, mutta häntä ei kelpuutettu. Koulun mukaan Adolfin lahjakkuus piili taiteen sijaan arkkitehtuurin jalolla saralla.
Päästäkseen arkkitehdiksi Adolfilla olisi pitänyt olla päästötodistus, joten artistin ura karkasi Hitlerin ulottumattomiin. Äiti Klara kuoli 1907 lopulla, jonka jälkeen Adolf luisui vähitelleen köyhyyteen. Jossain vaiheessa hän jopa yöpyi kodittomien majalla, kunnes sai pysyvän paikan köyhäintalosta.
Hitler pyrki elättämään itsensä kopioimalla postikortteja ja myymällä maalauksiaan - Hitler maalasi yli 2000 taulua ja korttia ennen maailmansotaa. Juutalainen Hanisch auttoi Adolfia myymään teoksiaan, mutta tästä huolimatta Hitler löysi sisäisen antisemiittinsä tässä nimenomaisessa elämänvaiheessa. Wienissä oli suuri ortodoksijuutalaisten yhteisö, ja Hitler kysyi itseltään: "Ovatko nämä juutalaisia? Ovatko nämä saksalaisia?"
Lunastettuaan viimeisen osan isän perinnöstä 1913 Hitler muutti Müncheniin. Siellä hän tutustui lähemmin alkujaan brittiläisen antisemiitin Houston Stewart Chamberlainin kirjoituksiin. Hieman myöhemmin hän ei kelvannut Itävallan armeijaan, mutta kun sota syttyi Adolf hakeutui vapaaehtoiseksi Baijerin armeijaan.
Taistelutoverit kuvailivat Adolfia kummalliseksi. Kun muut katkeroituivat ja valittivat alati karusta elämästä juoksuhaudoissa, Hitler pysyi hiljaa. Hitleriä ei sodan kuluessa ylennetty aliupseeriksi, mikä oli erikoista, koska hänet palkittiin urhoollisuudesta kahdesti. Hitlerille myönnettiin ensimmäisen luokan rautaristi, jota hän kantoi ylpeänä elämänsä loppuun asti. Kunnianosoitus oli erittäin harvinainen, ottaen huomioon hänen alhaisen sotilasarvonsa.
Hitler haavoittui useasti, viimeisen kerran kaasuhyökkäyksessä juuri ennen sodan loppua. Kerrotaan tarinaa, että englantilainen sotilas olisi kertaalleen voinut tappaa Hitlerin, mutta sotilas jätti armosta tämän ampumatta.
Hitleristä oli tullut sodan kuluessa saksalaispatriootti, ja maatessaan sokeana sairaalavuoteella hän päätti pelastaa Saksan. Sitten keisarikunta antautui, Weimarin tasavalta julistettiin, ja legenda tikarinpistosta Saksan selkään syntyi. Hitler uskoi tähän legendaan, ja katkeroitui syvästi sodan loppuratkaisusta.
Toivuttuaan vammoistaan Hitler ajautui takaisin Müncheniin. Vuoden 1919 syyskuussa hän löysi itsensä tarkkailemasta pienenpientä Saksalaista työväenpuoluetta maavoimien agenttina. Yllätyksekseen Hitler havaitsi liikkeen johtajan, Anton Drexlerin, ajatusten käyvän yhteen omiensa kanssa, ja hetken mietittyään hän liittyi puolueeseen "sen seitsemäntenä jäsenenä".
Tästä kummallisesta kerhosta Hitler loi Kansallissosialistisen saksalaisen työväenpuolueen, NSDAP:n. Vuonna 1923 Hitlerin huonosti valmistelema vallankaappausyritys, Olutkellarin keikaus, epäonnistui ja skeptikot tuomitsivat hänet unohdukseen. Natsipuolue kiellettiin, Hitler tuomittiin vankeuteen ja häneltä evättiin puhuminen julkisissa tilaisuuksissa moneksi vuodeksi eteenpäin.
Kun Hitler joukkoineen palasi politiikkaan, Adolf oli selvästi oppinut jotain. Hän päätti tuhota Weimarin eripuraisen tasavallan laillisin keinoin, sisältä käsin. Vuosien hiljaisen kehityksen jälkeen kolmekymmentäluvun taloudellinen ahdinko loi viimeinkin pohjan natsien valtaannousulle.
Painostuksen edessä, pitkällisen poliittisen juonittelun päätteeksi, vanha ja dementian rajamailla häilyvä presidentti Hindenburg viimein taipui 30.1.1933. Presidentti nimitti Hitlerin perustuslain säätämässä järjestyksessä valtakunnankansleriksi. Saksa tarvitsi vahvan johdon, vahvan kanslerin, hallituksen joka ei kaatuisi kuukausissa vaan nostaisi maan takaisin jaloilleen.
Saatuaan uuden rautakanslerin tasavalta ei elänyt kauaa. Hitler oli aiempina vuosina rakentanut varjoissa valmiiksi uuden järjestelmän, kansallissosialistisen diktatuurin, jolla hän korvasi kansanvallan. Valtiopäivätalon palo ja myöhemmät toimenpiteet pelottivat parlamentin julistamaan hätätilalakeja, jotka antoivat kanslerille diktatoriset valtuudet. Tärkein niistä, valtalaki, uusittiin neljän vuoden välein, vielä sodankin aikaan, ja se antoi kansallissosialistiselle hallinnolle sen laillisen pohjan.
Lännen demokratioiden, "pienten matojen" kuten Hitler heitä yksityisesti nimitteli, estelemättä Hitler rikkoi kerta toisensa jälkeen Versaillesin rauhansopimusta ja uudelleenmilitarisoi Saksan. Johtaja ratkaisi suurtyöttömyyden ja muut talousongelmat pyöräyttämällä käyntiin prosessin, joka tähtäsi rauhansopimuksen mitätöimiseen ja Saksan kokemien vääryyksien kostamiseen hyökkäyssodalla.
Hitler söi rauhanomaisesti Itävallan, Tsekkoslovakian ja pari pienempää palaa Euroopasta, ja Hitlerin itseluottamus kasvoi. Lopulta Puola ei enää taipunut Führerin kiristyksen edessä, ja Hitler komensi ennennäkemättömän voimakkaan sotakoneensa liikkeelle. Kun Stalinin kanssa tehty hyökkäämättömyyssopimus antoi Hitlerille vapaat kädet, Saksan salamasotaa eivät kyenneet vastustamaan sen enempää Puola, Tanska, Norja, Hollanti, Belgia, Ranska kuin monet Balkanin maatkaan. Lopulta vain Englanti vastusti Hitlerin mahtia, ja senkin tilanne vaikutti epätoivoiselta.
Vuonna 1941 Hitler hyökkäsi Neuvostoliittoon. "Kun potkaisemme oven sisään, koko mätä rakennelma romahtaa", oli Hitlerin näkemys asiasta. Saman vuoden lopussa Japani iski Pearl Harboriin, ja Hitler julisti sodan myös Yhdysvalloille. Puolessa vuodessa voimatasapaino oli heilahtanut ratkaisevasti akselivaltojen vastaiseksi.
Vuoden 1942 jälkeen Saksan sotilaallinen menestys oli hupeneva voimavara. Stalingradissa 1942 Hitler menetti mahdollisuudet voittoon, ja 1943 Kurskissa tasapeliin. Puna-armeijan saavuttua turistimatkalle Berliiniin Hitler teki bunkkerissaan itsemurhan 30.4.1945. Vain päivää aiemmin hän oli mennyt naimisiin pitkäaikaisen rakastajattarensa Eva Braunin kanssa.
Aiemmat yritykset päästä Führeristä eroon epäonnistuivat, koska Hitler oli käsittämättömän onnekas. Kerran Johtajan lentokoneessa oli pommi, mutta se jäi suutariksi. Toisen kerran hänet yritettiin surmata Zyklon B:llä, mutta SS-miehet olivat asentaneet tuuletusreikiin kuvut vain päivää-paria aiemmin. Vuoden 1944 kesällä Stauffenbergin asettama pommi räjähti, mutta Hitler selvisi hengissä koska joku päätti sattumalta siirtää pommilaukun viime hetkellä pöydänjalan taakse ja salaliittolaiset olivat poistaneet salkusta toisen räjähteen "turhana".
Vastuu kymmeniä miljoonia ihmisiä surmanneesta suursodasta on jo yksinään raskas kantaa, mutta Hitlerin kauheimmat ansiot piilevät muualla. Hänen vihansa niitä asioita kohtaan, joita olemme tottuneet pitämään hyveinä, oli leppymätöntä.
Tunnetuin natsien hirmuteoista on tietysti projekti juutalaisten tuhoamiseksi sukupuuttoon, mutta Hitler ei suonut armoa muillekaan. Slaavit, vammaiset, vasenkätiset, liian lyhyet tai pitkät - he ja monet muut olivat Hitlerille ali-ihmisiä ja sellaisina kypsää kauraa murhattavaksi. Kaasu, köysi, luoti, nälkä ja työllä näännyttäminen, ihmiskokeet, tapoja oli monia.
Pahoja ihmisiä on ollut ja tulee aina olemaan, mutta on vaikea kuvitella että kukaan voisi saada toista kertaa aikaan samanlaista barbaarisuuden ryöpsähtävää aaltoa kuin Hitler. Führer teollisti aggression, vihan ja tappamisen, ja murhasi suorasti tai epäsuorasti kymmeniä miljoonia ihmisiä hyvin lyhyessä ajassa. Voimme ainoastaan toivoa, että hänen esimerkkinsä pitää huolen siitä ettemme anna vastaavaa tapahtua toiste.
Kirjoitti: Pekkis
Ota yhteyttä | Vieraskirja | Liity Puolueeseen | Tietoa 'Pörssistä | Diktaattoripörssi Classic | Viralliset Linkit
Diktaattoripörssi © Mikko Forsström. Käytä miten tykkäät, mutta lisenssin mukaisesti.
